06.10.2015

Klockrike ryhtyy nomaditeatteriksi

Vuonna 2016 Klockriketeatern viettää 25-vuotisjuhliaan ja toteuttaa juhlavuoden kunniaksi suuria muutoksia teatterin organisaatiossa. Tammikuusta 2016 alkaen Klockrike jättää Diana-näyttämön ja siirtyy toimimaan nomaditeatterina, ilman omaa kotinäyttämöä. Keskieurooppalaisen mallin mukaan teatteri satsaa tulevaisuudessa enemmän resursseja sisältöön ja vähemmän seiniin.

Teatterin kolmivuotissuunnitelma 2016-18 pitää sisällään sekä uusia suomenruotsalaisia tekstejä, lukuisia kansainvälisiä yhteistuotantoprojekteja että monimuotoista yhteistyötä kotimaisten toimijoiden, mm. festivaalien, teattereiden ja Helsingin kaupungin alueellisten kulttuuritalojen kanssa.

Vapaus tehdä toisin

Taiteellisen työskentelyn ohella Klockriketeaternin ydintoimintaan kuuluvat yhteistuotantojen, kiertuetoiminnan ja teatterin monikielisyyden tutkiminen ja kehittäminen. Yhteiskunnallisuus ja ajankohtaisiin kysymyksiin reagoiminen ovat olleet - Harry Martinsonin hengessä – teatteritoiminnan keskiössä jo Klockriken perustamisesta lähtien. Syksyn aikana Dianan ovet ovat jälleen auki keskusteluille yhteiskunnassa pinnalla olevista asioista, mm. rasismista, pakolaisista ja jakamisen ilosta.

www.klockrike.fi/svenska