19.09.2019

TINFO-tiedote 29 / 19.9.2019
 

MERKINTÖJÄ HANNA HELAVUOREN TYÖPÄIVÄKIRJASTA
Leikattava 4,6 miljoonaa – keiltä se otetaan?

TINFO PALVELEE

UUTISIA

TAPAHTUMIA

APURAHOJA JA AVUSTUKSIA

HAKUJA

KURSSEJA JA TYÖPAJOJA

TYÖPAIKKOJA

MUITA ILMOITUKSIA

twitter.com/tinfotweets

Tilaa TINFO-tiedote sähköpostiisi

MERKINTÖJÄ HANNA HELAVUOREN TYÖPÄIVÄKIRJASTA

Leikattava 4,6 miljoonaa – keiltä se otetaan?
 

Hallituksen budjettiriihestä tultiin sukkelasti ulos. OKM:n tiedote kertoo siitä hyvästä, jota nyt lisärahoituksella saadaan aikaiseksi. Kaikille ei lisärahoitusta heru, eikä edes nollakasvua vaan miinusta.

Opetus- ja kulttuuriministeriön talouspäällikkö Pasi Rentolan mukaan riihessä ei tullut muutosta momentin 52 rahapelitoiminnan tuotot taiteen edistämiseen (arviomäärärahaan). Vuonna 2020 käytössä on 8 690 000 euroa vähemmän kuin tänä vuonna. Tämä tarkoittaa 4 %:n laskua. Leikkaustarvetta vähentää kuitenkin se, että momentilta poistuu kertaluonteisia menoja 4,1 miljoonaa. Mutta leikattavaa riittää silti vielä 2 %:n verran, eli 4,6 miljoonaa. 

Mistä tämä 4,6 miljoonaa leikataan? Parikin prosenttia on paljon silloin, kun aikaisempina vuosina kustannukset on jo ehditty niistää minimiin.

Avoimuuden ja läpinäkyvyyden nimissä olisi ollut reilua, että tästäkin opetus- ja kulttuuriministeriö olisi tiedotteessaan maininnut – edes alaviitteenä – samassa yhteydessä, kun kirjoitetaan esittävän taiteen valtionosuusjärjestelmän uudistamiseen vuonna 2020 ehdotetusta 1 miljoonasta sekä tulevien vuosien 18,5 miljoonista, taiteilija-apurahojen tason korottamiseen ehdotetuista 1,4 miljoonasta kahtena seuraavana vuonna ja myöhempien vuosien 1,8 miljoonasta.
 

Eivät yritykset kulttuuriin investoi

Englannin taideneuvoston Art Council England (ACE) tilaaman tutkimuksen mukaan 2/3 yrityksistä ei investoi paikalliseen taiteeseen ja kulttuuriin.

Bisneselämä kyllä auliisti tunnustaa, että taide ja kulttuuri ovat vetovoimatekijöitä silloin kun mietitään, missä liiketoimintaa harjoitetaan. Yritysten työntekijöiden hyvinvointiin ja elämänlaatuun paikkakunnan kulttuurilla oli vaikutusta. Sen yritykset tunnistavat, mutta eivät silti ole halukkaita taiteeseen tai kulttuuriin investoimaan, koska sillä ei katsota olevan liiketoimintaan mitään vaikutusta.


Taiteilijoiden toimeentulosta on kyse – vastaa kyselyyn

Cupore on jälleen tekemässä Taiteen ja kulttuurin barometriä, nyt teemana on taiteilijoiden toimeentulo. Vastaa kyselyyn. 20 minuuttia elämästä tärkeän asian puolesta. NYT! Aikaa syyskuun loppuun, mutta älä jätä asiaa huomiseen.

Battleen

Räppäri ja ballerina vastaan viulisti ja b-boy. Saamelais-suomalaisen työryhmän BATTLE on konsertti, klubi-ilta, balettinäytös ja rap-keikka yhdessä paketissa. Saamelaistaiteilijoilla on asennetta.

Hanketta koordinoi saamelaiskulttuuriin läänintaiteilija, tanssija Auri Ahola Inarista.

Saamelaiskulttuuri mielletään usein nimenomaan perinteiseksi kulttuuriksi. Kuitenkin kulttuuri elää ajassa, ja paiskaa tänä päivänä kättä niin katutaiteen, korkeakulttuurin kuin nykytaiteen kanssa. Uskon vahvasti siihen, että saamenkielillä ja saamelaiskulttuurista ammentaen voi tehdä oikeastaan kaikenlaista taidetta kaikille yleisöille”, kertoo Ahola.

Tästä kiertueaikataulut eri puolilla Suomea.
 

Ei kaatuilla spermoihin

Joskus tietää kokevansa jotain ainutkertaista. Enkelin siipi hipaisee. Onnenkantamoinen. Heini Junkkaalan, Marja Packalénin, Pirkko Saision ja koko työryhmän Valehtelijan peruukki on ihme. Keveätä leikittelyä, älykästä itseironiaa ja verhottomia itsesyytöksiä, paljastuksia ja tunnustuksia, kaipausta. Mutta tyystin vailla tuhnuisuutta. Tässä ei kolistella egot edellä. Tässä ei kaatuilla spermoihin vaikka rakastutaan, rakastellaan, rakastetaan, petetään ja jätetään tai tullaan jätetyksi.

Junkkaala kirjoittaa ohjaajan sanassaan ”huokoisesta kepeästä, kielestä”. Sellaisen tuottaminen on suunnattoman vaikeata. Miten on mahdollista dokumenttiaineiston pohjalta kirjoittaa näytelmä, jonka teksti tuottaa vaikutelman improvisaatiosta. Kohtaukset vaihtuvat kuin lennosta, leikkautuvat uuteen assosiaatioon. Toisinaan näyttelijät tekevät simultaanikohtausta vaihtaen vuoroa lause lauseelta. Tällaista suvereenia näyttelijäntyötä kokee harvoin.

Yoshi Oida kirjoitti Näkymättömässä näyttelijässään, miten näyttämö pitää sisällään kaikki mahdollisuudet ja näyttelijän tehtävä on herättää ne henkiin. Oida kirjoitti myös siitä, näyttelijän täytyy huolehtia sisimmästä itsestään. Kaunis ruumis ja lavasäteily syntyvät sisältä. Ja ikääntyvän näyttelijän kauneus on sisintä, se on kestävää kuin luu.

Aiemmat Hanna Helavuoren työpäiväkirjamerkinnät

twitter.com/tinfotweets

TINFO PALVELEE

Ruotsinkielinen TINFO e-Nytt ilmestyy tiistaina 24.9.2019

Ensi viikolla tiistaina ilmestyy seuraava ruotsinkielinen uutiskirjeemme. Ruotsinkielisiä tiedotteita voi laittaa ehdolle maanantaihin klo 11 mennessä sähköpostilla osoitteeseen tinfo(a)tinfo.fi


Kevään tulevat ensi-illat TINFOn ensi-iltalistalle

TINFO kerää teatterien ensi-iltojen tiedot avoimeen verkkopalveluun. Listalle voi käydä jo lisäämässä kevään varmistuneita ensi-iltoja. Voit myös tarkistaa löytyvätkö teatterisi syksyn ensi-illat palvelusta.

Voit ilmoittaa tiedossa olevat ensi-illat verkkolomakkeella milloin tahansa.

Jos teatterisi puuttuu teatterilistalta, ilmoita teatterin tiedot tällä lomakkeella.

Voit myös päivittää teatterin tietoja samalla lomakkeella, tai ilmoittaa muutoksista sähköpostitse osoitteeseen tinfo(a)tinfo.fi

UUTISIA

Juha Jokelan Sumu "Suomettumiseksi" Latvian Kansallisteatterissa

Juha Jokelan näytelmä Sumu tulee ensi-iltaan Latvian Kansallisteatterissa. Valters Sīlisin ohjauksen nimi Riiassa on Finlandizācija. Jokelan näytelmä sijoittuu huippututkimuksen, innovaatioiden, ja Suomen ja Venäjän kaupan sekä tulenarkojen geopoliittisten kiemuroiden pariin. 

Näytelmätekstin on latviaksi (Migla) kääntänyt Maima Grinberga. Valters Sīlis on vuonna 1985 syntynyt teatteriohjaaja, joka ohjasi teoksen mm. suomalais-latvialaisen yhteistuotannossa 3 Musketeers (2016)

Jokelan teksti ehti jo tätä ennen Suomen ulkopuolelle teatteriin, kun Eesti Draamateater esitti sen vuonna 2017. Näytelmän kantaesitys oli Suomen Kansallisteatterissa syksyllä 2016.

Juha Jokelan näytelmien esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner.

(TINFO 19.9.2019)


Baltic Circlen 2019 ohjelmisto on julki

Kansainvälinen teatterifestivaali Baltic Circle järjestetään Helsingissä 16. kerran 12.–17.11.2019. Festivaalin esitykset tarjoavat näkökulmia tuntemattomaan ja muutoksessa olevaan. Puheohjelman keskiössä ovat alkuperäiskansa saamelaisten oikeudet ja Sápmin teollinen hyväksikäyttö. Tänä vuonna Baltic Circlen puitteissa tehdään myös yhteiskunnallista kulttuurijournalismia.

“Taide voi tarjota turvallisemman tilan viipyä sellaisten asioiden, ilmiöiden ja kokemusten äärellä, joita emme voi käsittää. Ne voivat olla esimerkiksi niin laajoja, monitahoisia, outoja, ihmeellisiä, hirvittäviä tai pyhiä, että ymmärryksemme eivät niihin yllä. Festivaalilla koettavat esitykset tuovat käsittämättömän käsinkosketeltavaksi”, kertoo Baltic Circlen taiteellinen johtaja Satu Herrala.

Esitystaiteilija ja näyttelijä Emilia Kokon teokset kurottavat tietämisen kaanoneiden sekä erilaisten valtarakennelmien taakse. Baltic Circle -festivaalilla ensiesityksensä saava how to host something as a cloud ehdottaa queerejä tulevaisuuksia, jotka tekevät tilaa monenlaisille sukupuolikokemuksille.

Festivaalin toinen kotimainen kantaesitys, Samuli Laineen, Mitja Nylundin ja Olga Palon Matter kanavoi kaipuuta sanattomaan, keholliseen ja konkreettiseen. Sen ytimessä ovat turve, kehot, valo ja ääni. Esitystaiteilija ja koreografi Masi Tiitan La Mer -esitystä voi katsoa kuten merta; pysähtyen ja antautuen kuuntelemisen, uppoamisen ja yhteyden kokemuksille.

Aisteja herkistämään houkuttelevat myös festivaalin kansainväliset vierailuesitykset. Kate McIntoshin In Many Hands kutsuu yleisönsä koskettamaan, haistamaan, tutkimaan ja kokemaan – ilman sanoja. Ensimmäistä kertaa Suomessa vierailevan Francesca Grillin Sparks kääntää päälaelleen tavanomaiset valtasuhteet lasten ja aikuisten välillä; siinä lapsista tulee oraakkeleita, mystisen tiedon kantajia ja taianomaisten voimien hallitsijoita. Borborygmus on katkelmia elämästä, kuolemasta ja ruoansulatusjärjestelmästä, joita esittävät Mazen Kerbaj, Lina Majdalanie sekä Rabih Mroué, jonka esitys Riding on a Cloud nähtiin Baltic Circle -festivaalilla vuonna 2016.

Halt Colonial Powers! -seminaarissa pohditaan alkuperäiskansojen itsemääräämisoikeutta, solidaarisuuden eri muotoja ja taiteen roolia aktivismissa erityisesti saamelaisten perinteisiä elinkeinoja ja arktista luontoa uhkaavien rakennushankkeiden kynnyksellä. Seminaarin puhujavieraisiin lukeutuvat taiteilija Britta Marakatt-Labba, kuraattori Raisa Porsanger ja Greenpeacen maajohtaja Sini Harkki. Tilaisuuden moderaattorina toimii tarinankertoja Suvi West.

Festivaalin teemoihin syventyy niin ikään omaääninen verkkojulkaisu Kehä IIII, jonka jutut ovat ottaneet aiheensa Baltic Circlen teosten aiheista. Yhteiskunnallista kulttuurijournalismia kehittävä Kehä IIII sisältää neljä pitkää artikkelia, jotka käsittelevät sukupuolta, luontoa, liikennettä ja tulevaisuuksia. Julkaisun päätoimittaa Tero Kartastenpää. Artikkelit julkaistaan syksyn aikana sivustolla www.kehäneljä.fi.

Lue lisää


Dana Michel on ANTI Festival International Prize for Live Art -palkinnon voittaja

Dana Michel julistettiin vuoden 2019 ANTI Festival International Prize for Live Art -palkinnon voittajaksi.

Maailman ainoa live art -palkinto jaetaan kuudetta kertaa. Palkinto on arvoltaan 30 000 euroa, mikä tekee siitä yhden Suomen suurimmista kulttuuripalkinnoista. ANTI Festival International Prize for Live Art jaetaan vuosittain yhdelle live art -taiteen kentällä toimivalle, poikkeuksellisen vahvalle taiteilijalle tai ryhmälle. Palkinnon rahoittaa Saastamoisen Säätiö.

Tänä vuonna voittajanvalintaprosessi koki suuren muutoksen, Koneen Säätiön tukeman Shortlist LIVE! -konseptin myötä. Shortlist LIVE! on täysin uusi ja ainutlaatuinen tapahtumakokonaisuus palkinnon ympärillä, jossa palkinnonsaajaehdokkaiden teokset esitetään ANTI-festivaalilla. Jury tapaa ehdokkaat henkilökohtaisesti ja tekee päätöksensä esitysten jälkeen.

Vuoden 2019 palkinnonsaajan valitsi kolmihenkinen jury, jota johti kansainvälisesti arvostettu kirjailija ja ohjaaja Saara Turunen (Suomi). Mukana olivat myös taiteellinen johtaja ja kulttuurialan edelläkävijä Daniel Brine (Iso-Britannia), sekä juhlistettu professori, akateemikko ja taiteilija Thomas F. DeFrantz (Yhdysvallat).

Palkinnonsaajaehdokkaina oli joukko kansainvälisesti menestyneitä, lahjakkaita taiteilijoita ja kollektiiveja. Ehdolla palkinnonsaajiksi olivat Cuqui Jerez (Espanja), Dana Michel (Kanada), Mammalian Diving Reflex (Kanada) ja Keijaun Thomas (Yhdysvallat).

Jury kirjoittaa voittajasta mm. näin

Jatkuvia Yllätyksiä – intiimiyttä ja pieniä eleitä. Voimaa ja fyysistä kyvykkyyttä, oletusten vastustamista ja testaamista. Dana Michel työskentelee nähdäkseen ja tietääkseen paremmin. Hän tutkii arkistoja, ja elävöittää niitä esityksen keinoin. Ikuisuuksien edestä eläväksi luotuja kokemuksia. Interiöörejä. Intuitiivista tekemistä esineiden kanssa, jotka ... Vapautuvat!  

Dana Michel

Dana Michelin intuitiivisen improvisoinnin, koreografian ja performanssitaiteen yhdistelmä perustuu identiteetin moninaisuuden tutkimiseen. Michel hyödyntää performatiivisen alkemian ja selkounien käsitteitä – henkilökohtaisen historian, nykyisten huolenaiheiden ja tulevien toiveiden avulla hän luo empaattisten elävien hetkien sentrifugin itsensä ja todistajien välille. Hänen työskentelyään voi kuvailla sen vaikutteiden; improvisaation, veistosten, hip hopin, komedian, elokuvan, dubin ja yhteiskuntakritiikin kautta.

Dana Michel voitti 15 000 euron rahapalkinnon lisäksi samansuuruisen tuotantoavustuksen uuden teoksensa tuomiseksi ANTI-festivaalille 2019.

Haastattelupyynnöt:
Jyri Väisänen, ANTI-päällikkö, 050 305 2005, jyri(a)antifestival.com


Suomen teatterit ry ja Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto ry kunnioittavat ilmastolakkoliikettä

Earth Strike / Ilmastolakko on tärkeä ja arvokas kansalaisliike. Planeettamme säilyttäminen elinkelpoisena on aikamme tärkein tehtävä ja se koskee kaikkia. Suomen teatterit ry (Stefi) ja Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto (Teme) ovat hengessä mukana.

- ”Emme kehota ammattiteattereita tai Temen jäseniä ryhtymään lakkoon. Vaikutus kohdistuisi enimmäkseen paikallisiin esityksiin ja teatteriyleisöön, joka on kuitenkin hiukan ohi maalin. Lakon sijaan kehotamme teattereita yhteisöinä aktiivisesti ja viivyttelemättä tutkimaan omaa hiilijalanjälkeään. Teatteritaide on suhteellisen paikallista, mutta alan kokonaispäästöjä on tärkeä vähentää. Esimerkiksi kiertuetoimintaa tulee ehdottomasti pyrkiä optimoimaan niin, että ympäristökuormitus olisi mahdollisimman pieni”, arvioivat Stefin toiminnanjohtaja Tommi Saarikivi ja Temen toiminnanjohtaja Karola Baran yhdessä.

Teme ja Stefi haastavat teattereissa työntekijät ja työnantajat kehittämään ilmastoystävällisiä ja vähäpäästöisiä ratkaisuita taiteen laadusta tinkimättä.

- ”Toivomme, että teatterit tarkastelevat koko tuotantoketjuaan ja kiinnittävät erityistä huomiota ekologisuuteen”, kannustaa Tommi Saarikivi.

- ”Haluamme tutkia työehtosopimuksiamme ekologisesta näkökulmasta tulevissa TES-neuvotteluissa. Se on tehokas tapa vaikuttaa ympäristöön. Teatterit osaavat kierrättää, mutta parantamisen varaa on varmasti. Toivon, että jokaisessa työpisteessä pohdittaisiin keinoja tehdä ”vihreämpää teatteria”. Esimerkiksi lavastamoissa pitäisi käyttää vain ympäristöystävällisiä aineita ja rakennusmateriaali kierrättää tehokkaasti”, toteaa Karola Baran.

Toivottavasti mahdollisimman moni pääsee perjantaina 27.9. 2019 klo 10-14 osallistumaan mielenosoitukseen ilmaston puolesta omalla ajalla tai työnantajan luvalla.

AV-alalle on saatu oma Ekosetti, joka opastaa ekologisempaan tuotantoon kameran edessä ja takana. Oppaasta saa hyviä vinkkejä mille tahansa työpaikalle.

Sitra listaa 8 + 1 vinkkiä, joita voi tehdä esim. työpaikalla ilmaston hyväksi

Lisätietoja

Toiminnanjohtaja Tommi Saarikivi, Suomen Teatterit ry, 040 153 1415
Toiminnanjohtaja Karola Baran Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto ry, 0400 142 050


Taiteen edistämiskeskus käynnistää uudenlaisen julkisen taiteen asiantuntijapalvelun

Taiteen edistämiskeskus käynnistää uudenlaisen julkisen taiteen asiantuntijapalvelun. Työssä on aloittanut kaksi taideasiantuntijaa syyskuun alussa. Tarkoitus on vahvistaa prosenttiperiaatteen ja rakennetun ympäristön taiteen asemaa Suomessa.

Julkisen taiteen asiantuntijapalvelut rakentuvat Taikessa jo aiemmin tehdyn prosenttiperiaatteen edistämistyön pohjalle. Palvelun tarkoitus on rahoittaa uusia taidehankkeita ja kehittämisprojekteja, tukea uusia prosenttiperiaatteen mukaisia hankkeita niiden käynnistysvaiheessa ja vahvistaa asiaan liittyviä verkostoja ja asiantuntemusta. Julkisen taiteen asiantuntijapalvelut ovat viisivuotinen pilotti, jossa kehitetään palvelutoiminnan muotoja ja taiteen saatavuutta ja saavutettavuutta koko maassa.

- Prosenttiperiaate ja rakennetun ympäristön taidehankkeet ovat tärkeitä taiteilijoiden työllistymisen ja toimeentulon kannalta. Samalla rakennetaan Taiteen edistämiskeskukselle uudenlaisen asiantuntijapalvelun roolia, sanoo Taiteen edistämiskeskuksen johtaja Paula Tuovinen.

Julkisen taiteen asiantuntijapalveluissa työskentelee syyskuun alusta lähtien kaksi taideasiantuntijaa, FM Maija Kasvinen ja TaM Mari Kemppinen.

Julkisen taiteen asiantuntijapalvelutiimiä johtaa erityisasiantuntija Henri Terho.

Lisätiedot Henri Terho, p. 0295 330 901, henri.terho(a)taike.fi

Lue lisää

TAPAHTUMIA

Lisää ajankohtaisia ja tulevia tapahtumia: www.tinfo.fi/tapahtumia


OKM: Esittävän taiteen valtionosuusuudistuksen kuulemistilaisuus | 20.9.2019

Perjantai 20.9.2019 klo 10.00 –  12.00

Opetus- ja kulttuuriministeriö on asettanut työryhmän, jonka tehtävänä on valmistella ehdotus esittävän taiteen valtionosuusjärjestelmän uudistamiseksi. Opetus- ja kulttuuriministeriö järjestää kuulemistilaisuuden, jossa sidosryhmät voivat evästää työryhmän työskentelyä.

Ohjelma

Paikka: sosiaali- ja terveysministeriö, Meritullinkatu 8, Helsinki (neuvotteluhuone Meritulli)

10:00 Tilaisuuden avaus, Tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen
10.15 Johdatus päivään, Valtiosihteeri Tuomo Puumala, työryhmän puheenjohtaja
10.25 Keskustelu työryhmän työn evästykseksi teemat:

  • määräaikaisuus
  • yksi yksikköhinta
  • painokertoimet

Pyydämme osallistumaan keskusteluun valmistelluilla puheenvuoroilla (n. 2 min)

11.45 Loppuyhteenveto, Valtiosihteeri Tuomo Puumala
12.00 Tilaisuus päättyy

Tilaisuuteen ja keskusteluihin on mahdollista osallistua etänä videolinkistä http://videonet.fi/minedu/20190920

Lisätiedot: katri.santtila(a)minedu.fi

Lue lisää esittävän taiteen vos-uudistuksesta


Alternative Lithuanian theatre showcase  | 24.-28.9.2019, Vilnius
 

OUT OF(F) CIRCLE 24 - 28 September, 2019  

Järjestäjä: 
Theatre Open Circle (Atviras ratas) 
Vilnius City Theatre 

Ohjelma ja lisätietoa: www.outoffcircle.lt/home/


PerforManse - synttärikekkerit Ratinan sillan alla | 27.9.2019.-1.10.2019, Tampere

Tapahtuma muodostuu PerforManse-esityksestä ja kattavasta oheisohjelmistosta, johon mahtuu monipuolisten musiikkiesitysten lisäksi räväkkää katutanssia ja herkkää sanataidetta. Juhlavieraat voivat myös kirjoittaa syntymäpäiväsankari Tampereelle onnittelukortteja, joita luetaan yleisölle viimeisenä tapahtumapäivänä.  

Tapahtuman vastajulkaistu oheisohjelma muodostuu tamperelaisista artisteista. Viileinä syysiltoina yleisöstä huolehtii myös lämmin mehutarjoilu sekä Syyria nam nam.

PerforManse-esitys on noin 30 minuuttinen tilasidonnainen spektaakkeli, jossa teatteri-, sirkus-, tanssi-, valo- ja äänitaide yhdistyvät saumattomaksi kokonaisuudeksi. Esitys antaa äänen syntymäpäiväsankari Tampereelle. 

PerforManse - synttärikekkerit Ratinan sillan alla 27.9.-1.10.2019. Joka päivä kello 18-21.   

Teosta ovat tukeneet Taiteen edistämiskeskus, TAIKE Pirkanmaa, Pyynikin kesäteatterisäätiö sekä Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut. 

PerforManse -tapahtuma on osa Tampere-päivän juhlaohjelmistoa. Tapahtuma on Täsmäteatterin ja Teatteri Siperian syntymäpäivälahja 240-vuotiaalle Tampereelle; vapaa ja esteetön pääsy kaikille tamperelaisille ja tampereenmielisille. 

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt
teatteritasma(a)gmail.com, 040 567 3128 (Meri-Maija Näykki)
richard(a)teatterisiperia.fi, 050 514 6800 (Richard Katajisto) 


Object Festival | 17.10. – 20.10.2019, Helsinki

Object - Festival for people, objects and circus

Full program: www.objectfestival.fi


UrbanApa X Ateneum 2019 -festivaali - V I B R A T I O N S | 2.-6.10.2019

2.–6.10.2019, Ateneumin taidemuseo 
11.10.2019, Post-club Lavaklubilla
 
UrbanApa X Ateneum on monitaiteinen festivaali, joka tuo yhteen museokontekstin ja elävän nykytaiteen. Viisipäiväinen festivaali levittäytyy eri puolille Ateneumia, herättäen kysymyksiä, tarjoten uusia näkökulmia ja törmäyttäen erilaisia taidekonteksteja.  

Tämän syksyn teemana on: V I B R A T I O N S
 
Maailma on monimutkainen verkosto erilaisia ympäristöjä, eliöitä ja olemassaolon muotoja, joiden yhteiselo ja tasapaino on hauras. Pieni teko täällä voi aiheuttaa suuren muutoksen toisaalla. Festivaali kysyy, kuinka monimuotoistuvat todellisuutemme väreilevät yhdessä, ja kuinka erilaiset rajapinnat vuotavat ja vaikuttavat toinen toiseensa.  
 
Festivaalin vuoden 2019 teokset ravistelevat ja väreilevät, mutta myös tarkastelevat erilaisia rajapintoja, joita erilaisista konteksteista tulevien taiteilijoiden tuominen yhteen tarjoaa. Festivaalin ajaksi Ateneumista muodostuu siilo, jossa dancehall-kulttuuri ja vogueing, feministinen spekulatiivinen fiktio ja suomalaisen taiteen tarinat ravistelevat toinen toisiaan.

Festivaalin ohjelmassa on installaatioita, paikkasidonnaisia esityksiä museon tiloissa, kokeellisia esityskonsepteja, työpajoja, elokuvia sekä esitysilta. Sarja ääniteoksia luo keitaan Ateneum-salin lämpiöön, taideteosten keskellä tanssitaan ja näyttelytiloissa kummitellaan. Esitysillassa bailaavat sulassa sovussa suomalaisen modernin tanssin pioneeri Sinikka Gripenberg kuin katutanssiryhmä Sensum. Luvassa on myös keskusteluja, työpajoja, screening-meditaatiota, videoteoksia sekä esityksiä ympäri museota. Kokonaisuus sisältää pieniä ja suuria kokeellisia muotoja, yllättäviä kohtaamisia, häpeilemätöntä itseilmaisua ja tekemisen riemua. Ja jotain aivan muuta. 

Suurin osa ohjelmasta on täysin maksutonta! Maksullisiin tapahtumiin liput Ateneumin verkkokaupasta.  

Ateneumin taidemuseo, Kaivokatu 2, 00100 Helsinki, www.ateneum.fi

Lisäinfo ja päivitetyt ohjelmatiedot: 
UrbanApan taiteellinen johtaja: Sonya Lindfors // sonya(a)urbanapa.fi // +358 40 516 4420


International Conference: Living Heritage in the Nordic Countries | 31.10.-2.11.2019, Espoo

Welcome to the seminar Living Heritage in the Nordic Countries – International Conference on the Role of Communities and the Possibility for New Sustainable Societies

Hanaholmen, Espoo, Finland  
31.10.-2.11.2019

Living heritage is a timely topic gaining awareness all over the world. In the era of global crises, where political instability, cultural alienation as well as political, religious and ideological extremism continue gaining validity, the seminar aims to tackle issues of sustainable development, social cohesion and cultural diversity within a context of cross-sectorial expertise.

The UNESCO Convention for the Safeguarding of the Intangible Cultural Heritage has already been ratified by 178 countries that shows the willingness to act together for the safeguarding of living heritage. All the Nordic countries have ratified the Convention and cooperation across borders flourishes actively on versatile levels.

Now for the first time Nordic actors will gather together for a conference in Finland to discuss about safeguarding, joint projects and sharing good practices. As urged by the Faro Convention, the conference gives special focus on the role of communities and NGO’s.

The conference will consist of keynotes from all Nordic countries: Finland, Sweden, Norway, Denmark, Iceland, including Greenland, Faroe Islands and Åland as well as from the Baltic countries. The presentations will highlight experiences in different fields of intangible heritage: performing arts, crafts, oral heritage, nature and social events. Several workshops will be held to give the participants room to interact with each other, learn together and to promote Nordic cooperation.

The conference is free of charge. The programme is targeted at anyone and everyone working with intangible heritage: practitioners, NGO’s, civil servants, researchers, museums professionals, etc.  The seminar language is English.

The seminar is organized by the Finnish Heritage Agency in co-operation with the Ministry of Education and Culture, Hanaholmen Cultural Centre, Arts Promotion Centre Finland, the Finnish National Commission for UNESCO and the Royal Norwegian Embassy.

After the two-day conference the Arts Promotion Centre Finland facilitates a World Saving Clinic with the conference participants. Believing in the power of co-creation, the World Saving Clinic aims to empower experts in a new, bold future-oriented role.

Read more

APURAHOJA JA AVUSTUKSIA

Ajankohtaiset apurahahaut löydät Apurahavahdista


Stipendier till det öppna scenkonstfältet | Ansök senast den 6.10.2019

Stipendier kan sökas från de av Garantiföreningen för Svenska Teatern rf förvaltade fonderna Nanny Westerlunds fond och Friherrinnan Hanna Wasastjernas och Nicken Rönngrens fonder.

Stipendier kan endast beviljas fysiska personer.

Ifall en arbetsgrupp ansöker om stipendier bör någon vara ansvarsperson och mottagare av stipendiet, alternativt att separata ansökningar skrivs av alla medlemmar i en arbetsgrupp för samma ändamål.

Stipendier ur Nanny Westerlunds fond kan sökas för   

  • utbildning i ett rikt och mångsidigt scenspråk inkluderande god textbehandling, röstvård och nyskriven dramatik eller
  • fortbildning i ett rikt och mångsidigt scenspråk inkluderande god textbehandling, röstvård och nyskriven dramatik eller
  • allmän förkovran av ett rikt och mångsidigt scenspråk inkluderande god textbehandling, röstvård och nyskriven dramatik

Ansökningar kan inte göras för övrig utbildning eller fortbildning än ovan om man inte är en svenskspråkig studerande inom scenkonst som är finländsk medborgare.

En svenskspråkig studerande inom scenkonst som är finländsk medborgare har möjlighet att söka studie- eller fortbildningsstipendier ur Friherrinnan Hanna Wasastjernas och Nicken Rönngrens fonder.

Stipendier beviljas för projekt som sker under år 2020. Stipendier beviljas inte för projekt som har avslutats före 30.9.2019. Ansökningarna behandlas och svar ges i oktober 2019.

Stipendierna ska redovisas senast före utgången av januari 2021. Om stipendiet inte används under år 2020 måste ansökan om uppskov lämnas in till stipendier(at)svenskateatern.fi senast 31.12.2020. Stipendier som inte har använts vid utgången av år 2020 måste återbetalas.

Skriv ansökan detaljerat, motivera väl och inkludera en kostnadskalkyl för de direkta kostnaderna. Som ersättning för mat mm kan en schematisk summa på 40 euro per dag inkluderas i ansökningen och i redovisningen. Vid ansökning av stipendier för utbildning ska utbildningsplan och/eller utbildningsprogram bifogas.

Ansök om det belopp projektet kräver, kan du inte beviljas mera än du ansökt om. Kom ihåg att hela det beviljade beloppet måste redovisas. Maximalbeloppet som kan beviljas en välgrundad ansökan är 3 000 euro.

Ansökningarna ska göras elektroniskt senast söndag 6.10.2019 kl. 23:59

För mera information och ansökan


Pohjoismainen kulttuuripiste, Liikkuvuustuki | Haku 19.9.-21.10.2019

Pohjoismaiden ja Baltian maiden kulttuurialan liikkuvuusohjelma vahvistaa kulttuuri- ja taidealan yhteistyötä Pohjoismaissa ja Baltiassa. Ohjelma keskittyy lisäämään osaamisvaihtoa, yhteyksiä, läsnäoloa ja kiinnostusta Pohjoismaiden ja Baltian taiteeseen ja kulttuuriin. Pohjoismaiden ja Baltian maiden liikkuvuusohjelma koostuu kolmesta eri tukimuodosta: liikkuvuustuesta, verkostotuesta ja residenssikeskusten tuesta.

Mihin tukea voi hakea?

Liikkuvuustuki tarjoaa yksityishenkilöille tai pienille ryhmille mahdollisuuden luoda yhteyksiä sekä hankkia osaamista ja tietoa Pohjolan ja Baltian eri osista. Tukea voidaan käyttää myös taide- ja kulttuurituotantojen esittämiseen sekä Pohjoismaiden ja Baltian taiteeseen ja kulttuuriin kohdistuvan kiinnostuksen lisäämiseen.

Liikkuvuustuki on tarkoitettu ammattitaiteilijoiden ja kulttuurialan ammattilaisten matkoihin ja/tai vierailuihin Pohjoismaissa ja Baltian maissa. Näitä maita ovat: Ahvenanmaa, Färsaaret, Grönlanti, Islanti, Latvia, Liettua, Norja, Ruotsi, Suomi, Tanska ja Viro.

Matkan tarkoituksena voi olla esimerkiksi:

  • yhteistyö kollegojen kanssa toisessa Pohjoismaassa ja/tai Baltian maassa
  • vierailuesitys
  • näyttelyt
  • osallistuminen konferensseihin, kokoontumisiin ja työpajoihin
  • tutkimus

Lue lisää

HAKUJA

Aiemmin TINFO-tiedotteessa ilmoitettuja avoimia hakuja: www.tinfo.fi/fi/hakuja


Residenssi: Villa Karo | Haku 20.9.2019 mennessä

Villa Karo kutsuu jälleen taiteilijoita, tieteilijöitä ja kulttuurialan ammattilaisia residenssiin!

Hakuohjeet löytyvät täältä: www.villakaro.org/residenssiin

Syksyn hakuajan uusi deadline on 20.9.2019 ja hakemukset lähetetään osoitteeseen hakemukset(a)villakaro.org


Cirkon residenssihaku | Haku 13.10.2019 mennessä

Cirkon residenssihaku kaudelle syksy 2020 – kevät ja kesä 2021. Haku on auki 16.9.-13.10.2019

Cirko – Uuden sirkuksen keskus hakee kauden 2020-2021 residenssiohjelmaansa suomalaisia tai Suomessa asuvia nykysirkustaiteilijoita ja poikkitaiteellisia työryhmiä, joissa on ainakin yksi suomalainen nykysirkustaiteilija, tekemään taiteellista tutkimusta ja työstämään uusia teosideoita.

Residenssihakukaavakkeessa on sekä haettavat päivämäärät että tilat. Tarkista ennen hakemista, että residenssisi on mahdollista toteuttaa hakemassasi tilassa. Lisätiedot tiloista löydät täältä.

Residenssihaku on avoinna 16.9.-13.10.2019. Myöhässä saapuneita hakemuksia ei huomioida. Haku toteutetaan sähköisesti.

Lisätietoja residenssihausta antaa tekninen tuottaja Jere Mönkkönen, jere.monkkonen(a)cirko.fi, +358 50 305 7513.

Residenssihaun ohjeet ja ehdot sekä hakemuksen tekeminen


Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikko etsii esityksiä | Haku 25.10.2019 mennessä

Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikko 2020 etsii Volter Kilven tuotannosta ammentavia esityksiä 15.-19.7.2020 järjestettävälle kirjallisuusviikolle. Ehdotukset voivat olla esimerkiksi valmiita esityksiä, kantaesityksiä tai paikkasidonnaisia teoksia. Muoto, kesto ja taiteenlaji ovat vapaat. Esityksen tulisi olla mahdollista tapahtua ulkona tai teknisesti vaatimattomassa sisätilassa. 

Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikko on vuodesta 1999 järjestetty monitaiteinen kirjallisuustapahtuma. Tapahtuman keskiössä on alusta saakka ollut Volter Kilven rikas kieli sekä kirjailijan laajan tuotannon tutuksi tekeminen uusille sukupolville.

Viikon järjestelyistä vastaa Kustavin kirjallisuusyhdistys ry. Festivaalin taiteellisena johtajana toimii käsikirjoittaja-ohjaaja Anni Mikkelsson. Ohjelma koostuu yleisöluennoista ja keskustelutilaisuuksista, eri teatteriryhmien esityksistä, musiikista, retkistä Volter Kilven maisemiin maalla ja merellä sekä muusta oheisohjelmasta. Upeat puitteet tapahtumalle tarjoaa kesäinen saaristo.

Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikko on tullut tunnetuksi etenkin Juha Hurmeen Kilpi-dramatisoinneista. Viime vuonna ohjelmistossa nähtiin myös uuden taiteellisen johtajan Anni Mikkelssonin Kilpi-esityksiä. Avoin teoshaku järjestetään nyt ensimmäisen kerran ja sen tarkoituksena on laajentaa Kilvestä inspiroituneiden esityksien kirjoa. 

Kustavin kirjallisuusyhdistys ry maksaa esityksen työryhmälle erikseen sovittavan tuotantotuen ja esityskorvaukset. Matkat, majoitus ja ruoka kirjallisuusviikon aikana korvataan myös. 

Lähetäthän hakemuksen 25.10.2019 mennessä osoitteeseen info(a)vkkustavissa.fi otsikolla “Avoin teoshaku 2020”. Hakemuksesta tulee ilmetä vähintään seuraavat asiat:

  • miten esitys lähestyy tai hyödyntää Volter Kilven tuotantoa
  • esityskuvaus
  • työryhmän jäsenet
  • alustava budjetti
  • alustavat tekniset tiedot  
  • mahdolliset tekijänoikeudet

Voit liittää hakemuksen liitteeksi tekijöiden ansioluettelot sekä visuaalista kuvamateriaalia. Lähetäthän hakemuksen yhtenä tiedostona (pdf tai word). Nimeä tiedosto muodossa Esityksennimi_Vkk20. Lisätietoja avoimesta teoshausta saat sähköpostitse info(a)vkkustavissa.fi.


Zodiakin tuotantohaku vuosille 2021–2022 | Haut päättyvät 10.10. ja 7.11.2019

Zodiakin tuotantohaku vuosille 2021–2022 on nyt auki. Ma 16.9. avautuneessa avoimessa haussa haetaan ehdotuksia kolmeen tuotantokategoriaan.

Zodiakin tuotantokategoriat ovat jatkossa residenssituki Zodiak Laboratory, aiempaa osatuotantomallia pääosin vastaava Zodiak CoProduction sekä uusi, pitkäkestoisemman tuen kohti suurimuotoisempia teoksia tarjoava Zodiak CoCommission.

Uusilla kategorioilla on toisistaan poikkeavat tuotantosyklit:

  • Zodiak Laboratory -residenssit tulevat tulee toteutumaan ½–1 vuoden kuluttua tuotantopäätöksestä
  • Zodiak CoProduction -kantaesitykset toteutuvat 1–1 ½ vuoden kuluttua päätöksestä
  • Zodiak CoCommission -kantaesitykset toteutuvat 2–5 vuoden kuluttua päätöksestä.

Zodiakin tuotantohaussa on jatkossa joka vuosi kaksi hakudeadlinea:

  • Zodiak Laboratory ja Zodiak CoProduction > deadline to 10.10.2019
  • Zodiak CoCommision > deadline to 7.11.2019

Ilmoitamme nyt avatun haun tuotantopäätöksistä tammikuun 2020 loppuun mennessä.

Zodiakin tarkempi tuotantohakuilmoitus


Tanssivirtaa Tampereella -nykytanssifestivaali 2020 | Haku 17.12.2019 mennessä

HAKU Tanssivirtaa Tampereella -nykytanssifestivaalille 26.-31.5.2020 on auki.

Tanssivirtaa Tampereella -nykytanssifestivaali järjestetään 23. kerran. Haemme festivaalin ohjelmistoon vain aikuisille suunnattuja nykytanssiteoksia. Ohjelmistoon voi myös tarjota tanssivideoita sekä katu- tai klubiympäristössä toimivia teknisesti kevyitä lyhyitä esityksiä. Ohjelmistovalinnat tekee Festivaalin taiteellinen suunnitteluryhmä maaliskuussa 2020.

Festivaalin ohjelmistoon voi hakea 17.12.2019 saakka. Hakemusta voi täydentää 15.1.2020 saakka sähköpostitse haku(a)tanssivirtaa.net. Video-, katu- ja klubiesitysten osalta hakemus täytetään soveltuvin osin. Ilman harjoitus- tai esitystaltion internetlinkkiä saapuneita hakemuksia ei käsitellä.  

Hakulomakkeeseen

Hakuun liittyviä kysymyksiä voi lähettää osoitteeseen: anniina(a)tanssivirtaa.net

Tanssivirtaa-festivaalin esitystila on Hällä-näyttämö, Hämeenkatu 25, 33200 Tampere. Näyttämöteosten tulee olla Hällä-näyttämön tilaan ja kalustoon sovellettavissa. Lisäkaluston vuokraaminen on vain vähäisessä määrin mahdollista. Linkit Hällä-näyttämön pohjakuviin ja kalustoluetteloon löytyvät hakulomakkeesta.

Festivaalin tuottaa Tanssiteatteri MD.

Lisätietoja festivaalista: tuotanto(a)tanssivirtaa.net tai anniina(a)tanssivirtaa.net
Tekniset kysymykset: tekniikka(a)tanssiteatterimd.fi.

KURSSEJA JA TYÖPAJOJA

TINFO-tiedotteissa ilmoitettuja kursseja ja työpajoja löydät myös: www.tinfo.fi/fi/hakuja


Yoshi Omori: Qi gong työpaja Kutomolla | 28.-29.9.2019, Turku

Qi gongissa harjoitetaan hengitystä, liikettä, tietoisuutta, parantamista (healing) ja meditaatiota. Perinteisesti Qi gong on nähty pyrkimyksenä kehittää ja tasapainottaa ”sisäsyntyistä elämän energiaa”, qi:tä (chi). Harjoittelu koostuu kolmesta osatekijästä: asento (liikkeessä tai paikallaan), hengitysharjoitukset sekä mentaalinen keskittyminen qi:n ohjaamiseen kehon läpi. Harjoitus edellyttää rauhallista, rentoutunutta mielentilaa.

Yoshi Omorin Qi gong -työpajassa harjoitetaan Qi gongin muotoa, jota kutsutaan ”silkin kehräämiseksi”. Siinä vuorottelevat hidas ja nopea liike sekä hetkelliset voiman purkaukset. Harjoitteissa työskennellään yinin ja yangin, täyden ja tyhjän, oikean ja vasemman kanssa. Pajassa tapahtuvan energiatyöskentelyn päätteeksi tehdään äänimaljameditaatio, joka auttaa löytämään oman kehon ja mielen tyyneyden.

Kaikille avoimeen työpajaan voi osallistua joko kerran tai molempina päivinä. Opetuskieli on englanti.

Yoshi Omori on harjoittanut Qi gongia yli 15 vuoden ajan.

Työpaja Kutomolla

la 28.9.2019 klo 11-13
su 29.9.2019 klo 11-13

Hinta: 20 euroa/2 pv, 12 euroa/1 pv

Ilmoittautumiset: holvi.com/shop/ehkatuotanto

Katso muut kurssit ja ohjelmisto www.ehka.net


Työpaja Yhdysvaltojen viisumikäytännöistä esittävien taiteiden toimijoille | 23.10.2019, Helsinki

Onko Yhdysvalloissa esiintyminen sinulle ajankohtaista? Yhdysvalloissa esiintyvät taiteilijat tarvitsevat viisumin. Tule oppimaan viisumikäytännöistä taiteilijoiden liikkuvuuteen erikoistuneen lakimiehen johdolla!    

Visas for the US: Navigating the Labyrinth

Immigration attorney and artist mobility advocate Matthew Covey will present a session on the ins and outs of U.S. artist visas, and what every performing artist should know about visas for performing in the United States.

Pioneering artist mobility advocate and immigration law firm Tamizdat of New York City offers this workshop for international artists and agents seeking to tour their work in the US. 

www.tamizdat.org

Aika: ke 23.10.2019 klo 10.30-12

Paikka: Sirkuksen tiedotuskeskus, Mariankatu 15 B, Kruununhaka, Helsinki

Työpaja on maksuton, mutta tilaa on maks. 20 osallistujalle. Pyydämme sitovia ilmoittautumisia 15.10. 2019 mennessä osoitteeseen projekti(a)danceinfo.fi.

Työpaja myös striimataan Tanssin tiedotuskeskuksen Facebook-sivulla. 

Lisätietoja:
Tanssin tiedotuskeskuksen kansainvälisten asioiden päällikkö  
Katarina Lindholm, katarina.lindholm(a)danceinfo.fi, +358 40 182 1621

Työpajan järjestävät Tanssin, Sirkuksen ja Teatterin tiedotuskeskukset.


Actors Academy Finlandin kursseja

Actors Academy tarjoaa kansainvälisen tason tekniikkakoulutusta. Pääkouluttajana meillä on Ashlie Walker, muina mm. Tom Sawyer ja Ben Joiner, jotka Helsingissä myös tänä syksynä. Jokainen opettajistamme opettaa autenttista ja läsnäolevaa esiintymistä.  

Kurssit soveltuvat näyttelijöille, ohjaajille, taiteilijoille, esiintyjille, valmentajille tai muuten vaan omasta ilmaisusta, läsnäolotaidoista ja tunneyhteydestä kiinnostuneille.

Lisäksi tammikuussa alkavalla One Year Actor’s Training -koulutuksessa on vielä kaksi paikkaa jäljellä.

Toivottavasti nähdään workshopeillamme!

Uusi, 130m2 Actors Studiomme sijaitsee Punavuoressa Pursimiehenkatu 26H:ssa.

Vuokraamme tiloja myös ulkopuolisille, lisätietoja nettisivuilla.

Iloisin syysterveisin,

Nita Arpiainen
CEO & Founder

ACTORS ACADEMY FINLAND

nita(a)actorsacademy.fi
www.actorsacademy.fi
Pursimiehenkatu 26H, Helsinki
+358 50 5557766

TYÖPAIKKOJA

TINFO-tiedotteissa ilmoitettuja avoimia työpaikkoja löydät myös: www.tinfo.fi/fi/hakuja


Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu hakee opintokoordinaattoria | Haku 20.9.2019 mennessä

Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu hakee opintokoordinaattoria sijaiseksi ajalle 1.10.2019 - 30.9.2020 (tai sopimuksen mukaan)

Opintokoordinaattori toimii Teatterikorkeakoulun palveluyksikön opintojen koordinointi -ryhmässä. Opintokoordinaattorin tehtäviin kuuluu

  • valintojen ja hakijapalveluiden koordinointi ja käytännön järjestelyt
  • kurssijärjestelyt (mm. työsopimukset, tuntilistat, matka- ja majoitusjärjestelyt, opetustarpeet, palautteet)
  • opintosuoritusten vieminen rekisteriin
  • kurssiviestintä
  • yhteydenpito opettajiin ja opiskelijoihin.

Lisäksi tehtäviin voi kuulua myös muita opintohallinnon tehtäviä.

Opintokoordinaattorilta edellytetään

  • soveltuvaa korkeakoulututkintoa
  • erinomaista ruotsin kielen taitoa
  • hyvää englanninkielen taitoa
  • kokemusta monipuolisista koordinointitehtävistä
  • yhteistyökykyä sekä aktiivisuutta ja joustavuutta sopeutua nopeasti muuttuviin tilanteisiin.

Palkkaus sijoittuu yliopiston palkkausjärjestelmän muun kuin opetus- ja tutkimushenkilöstön vaatimustasolle 7, jolloin palkka on n. 2400-2670 ¤ riippuen henkilökohtaisesta palkanosasta.

Tiedustelut: opintopäällikkö Sanna Suonsyrjä puh. 0400-792175.  Hakemukseen tulee liittää ansioluettelo. Hakemukset toimitetaan yhtenä pdf-tiedostona osoitteeseen teak.kirjaamo(at)uniarts.fi viimeistään 20.9.2019

Lue lisää


Kuopio Dancefestival hakee tuottajaa | Haku 26.9.2019 mennessä

Haemme nyt joukkoomme tuottajaa työskentelemään luovassa ja innostavassa tapahtumailmapiirissä. Työnä ovat festivaalin ohjelmatuotantoon liittyvät tehtävät.

Odotamme että sinulla on aito kiinnostus  tanssitaidetta ja kansainvälistä tehtävää kohtaan sekä tarkka ja täsmällinen ote työhösi. Numerot, aikataulut ja sadat detaljit pysyvät hallinnassasi. Lisäksi sinulla on sujuva kirjallinen ja suullinen kyky kommunikoida vähintään suomeksi ja englanniksi sekä kokemusta toimimisesta digitaalisessa ympäristössä. Toivomme että sinulta löytyy joustavuutta, paineensietokykyä ja markkinointihenkisyyttä. Eduksi on myös kyky nähdä työsi merkitys osana festivaalin kokonaisuutta.

Etsimällämme tuottajalla on:

- positiivinen elämänasenne ja halu oppia uutta
- mahdollisuus tarvittaessa joustaviin työaikoihin
- mahdollisuus aloittaa loka-marraskuussa, tehtävä on määräaikainen 30.6.2020 saakka

Lähetä napakka vapaamuotoinen hakemuksesi, CV ja palkkatoivomuksesi 26.9.2020 mennessä:

Kuopio Tanssii ja Soi ry
Anna Pitkänen, toiminnanjohtaja
anna.pitkanen(a)kuopiodancefestival.fi

Lue lisää


Kulttuuritalon vastaava Porin Annikselle | Haku 31.10.2019 mennessä

Kulttuuritalon vastaava vastaa Kulttuuritalo Anniksen toiminnasta ja suunnittelusta. Valittavan henkilön tehtäviin kuuluu Anniksen päivittäisen toiminnan organisointi, sidosryhmäyhteistyön suunnittelu ja organisointi, hankehallinnointi, budjetin seuraaminen ja kehittäminen sekä asiakastyö. Lisäksi hän suunnittelee ja koordinoi talon henkilöstön työtehtäviä sekä edustaa Kulttuuritalo Annista yhteistyöverkostoissa niin paikallisesti, kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Valittavalla henkilöllä tulee olla myös valmiuksia kulttuurialan projektien suunnitteluun, toteuttamiseen ja ohjaamiseen yhdessä lasten ja nuorten ryhmien kanssa.

Kelpoisuusvaatimuksena soveltuva korkeakoulututkinto tai ammatillinen perustutkinto.  

Eduksi luetaan laaja kokemus tapahtumatuotannosta, moniammatillisesta yhteistyöstä sekä lasten, nuorten ja erityisryhmien kanssa työskentelystä. Vahva kulttuurialan tuntemus ja osaaminen sekä kokemus taiteellisesta työskentelystä.  

Tehtävän menestyksekäs hoitaminen edellyttää asiakaskeskeistä työotetta, hyviä vuorovaikutus-, yhteistyö- ja työyhteisötaitoja sekä tieto- ja viestintäteknisiä taitoja.

Työ sisältää satunnaisesti myös ilta- ja viikonlopputöitä.

Vaaditut todistukset: kelpoisuuden osoittavat todistukset.

Täytä sähköinen hakemus, josta muodostuu CV. Skannaa tutkintotodistuksesi sähköisen hakemuksen liitteeksi tai toimita ne osoitteella Porin kaupungin henkilöstöpalvelut/rekrytointiyksikkö, PL 47 (Valtakatu 15), 28100 Pori.  

Jos mahdollisuutta sähköisen hakemuksen tekemiseen ei ole, voit lähettää paperisen hakemuksen edellä mainittuun osoitteeseen. Itse tehtyä CV:tä tai työtodistuksia ei tarvitse liittää.

Sähköiseen hakuun liittyviä ohjeita: p. 044 701 9989 ja p. 044 701 3421.

Lue lisää

Lisätietoja
Kulttuuriyksikön päällikkö Jyri Träskelin, 044 701 1251, jyri.traskelin(a)pori.fi

MUITA ILMOITUKSIA

Avaus-hankkeen Moninaisuustietopaketti julkaistu

Avaus-hankkeen Moninaisuustietopaketti on tarkoitettu kaikille, jotka ovat kiinnostuneita moninaisuudesta ja haluavat edistää taide- ja kulttuurikentän yhdenvertaisuutta.

Avaus. Toimijaksi suomalaisella taide- ja kulttuurikentällä -hanke tukee ulkomaalaissyntyisten ja -taustaisten taiteilijoiden ja kulttuurialan työntekijöiden osallisuutta suomalaisella taide- ja kulttuurikentällä. Hanke toteutetaan yhteistyössä Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cuporen ja Globe Art Point ry:n kanssa. Hanketta rahoittavat opetus- ja kulttuuriministeriö sekä opetushallitus.

Yhteydenotot

Moninaisuuskouluttaja Martina Marti, martina.marti(a)cultureforall.fi, + 358 400 997203


Kulttuuribarometrissä taiteilijoiden toimeentulo: vastaa kyselyyn

Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore ja Taiteen edistämiskeskus ovat toteuttaneet vuodesta 2015 alkaen Taiteen ja kulttuurin barometria. Tänä vuonna barometrin teemana on taiteilijoiden toimeentulo.
 
Tämänkertaisen barometrin tavoitteena on tarkastella taiteilijoiden toimeentuloa seuraavista näkökulmista: taiteilijan työn tulolajit, elinkeino- ja liiketoiminnan merkitys, tekijänoikeuden ja apurahojen merkitys, muiden toiminnalle merkittävien tulojen ja turvaverkkojen merkitys, toimeentuloa edistävät rakenteet, ja taiteilijan asema yhteiskunnassa.
 
Aineisto barometriin kootaan verkkokyselyllä, joka on avoin kaikilla taiteenaloilla toimiville taiteentekijöille. Kyselylinkkiä saa jakaa vapaasti.
 
Linkki kyselyyn: https://my.surveypal.com/barometri2019  
 
Toivomme vastauksia 30.9.2019 mennessä. Vastaaminen vie noin 20 minuuttia.

Kyselyn lopuksi voit osallistua arvontaan, jossa palkintona on 500 euron lahjakortti.
 
Tulokset julkistetaan keväällä 2020 ilmestyvässä verkkojulkaisussa ja niihin syvennytään huhtikuussa 2020 järjestettävässä keskustelutilaisuudessa.
 
Käsittelemme vastaukset luottamuksellisesti siten, ettei yksittäisen vastaajan antamat tiedot ole tunnistettavissa.  

Etukäteen kiittäen,
Marjo Mäenpää, johtaja, Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore
Paula Tuovinen, johtaja, Taiteen edistämiskeskus
 
Taiteen ja kulttuurin barometri seuraa vuosittain vaihtuvalla teemalla taiteilijoiden toimintaedellytyksiä. Barometrin toteuttavat yhteistyössä Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore ja Taiteen edistämiskeskus (Taike).  
 
Aikaisempien vuosien barometrit ovat luettavissa Cuporen sivuilla


Kysely: Oulu Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2026?

Millainen on mielikuvasi Oulusta ja Oulun kulttuuripääkaupunkihausta?  
 
Oulu hakee Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2026. Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore kerää Oulu2026-kyselyllä tietoa tutkimukseen, joka tukee Oulun Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden 2026 hakuprosessia ja arvioi hankkeen vaikutuksia.
 
Lyhyeen kyselyyn toivotaan vastauksia suurelta yleisöltä mahdollisimman laajasti Oulusta ja koko maasta. Vastaajat voivat osallistua Ticketmasterin lahjakortin arvontaan.
 
Kerro näkemyksesi ja vastaa kyselyyn osoitteessa: www.research.net/r/oulu2026
Mielipiteesi on tärkeä. Kiitos!
 
Vastauskieliä ovat suomi, ruotsi ja englanti. Vastausaikaa on syyskuun loppuun asti. Vastaukset käsitellään Cuporessa luottamuksellisesti eikä niitä voi yhdistää yksittäiseen vastaajaan. Kyselyssä ei kerätä henkilötietoja. Kyselyä saa levittää.
 
Osallistujalla on mahdollisuus jättää yhteystietonsa ja osallistua Ticketmasterin lahjakortin arvontaan (arvo 75 euroa). Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti.
 
Lisätietoa kyselystä ja siihen liittyvästä tutkimuksesta:
Mervi Luonila, erikoistutkija, Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore
www.cupore.fi/fi/tutkimus/tutkimushankkeet/oulu2026
 
Lisätietoa Oulu2026-hankkeesta:
Heli Metsäpelto, projektipäällikkö, Oulu2026-hanke
www.ouka.fi/oulu2026
 
Undersökning på svenska: Uleåborg – europeisk kulturhuvudstad 2026?
 
Questionnaire in English: Oulu – the European Capital of Culture in 2026?


Priset Skillnaden, nominering på gång

Priset Skillnaden delas ut till en person eller grupp som är professionellt verksam inom scenkonst på svenska i Finland och gjort skillnad inom det svenska teaterkonstfältet. Ifall du nominerar en grupp bör det i nomineringen framgå vilka personer som ingår i gruppen eftersom priset endast kan delas ut till fysiska personer.  
 
Nomineringen sker på adressen. https://forms.gle/YnnKT8NZaptzGzHn9

Alla har en röst, dvs man kan endast skicka in ett förslag på en person eller grupp. Nomineringen ska vara välmotiverad och inga anonyma nomineringar godkänns. Nomineringar tas emot fram till 6.10.2019.


twitter.com/tinfotweets

TINFO julkaisee ajankohtaisista teatterialan tapahtumista uutiskirjeen kerran viikossa.
Voit tilata TINFO-tiedotteet sähköpostiisi tästä.

Aiemmin ilmestyneet TINFO-tiedotteet.