Voit tehdä esim. aikarajauksia vuoden tai päivämäärän perusteella. Esimerkiksi pelkät kesäteatteriesitykset saat listaan valitsemalla Näytä vain -> Kesäteatteri.

Tarkista ajankohtaiset esitystiedot teatterin omilta verkkosivuilta

Omat ensi-iltatietosi voit ilmoittaa lomakkeella jonka löydät osoitteesta www.tinfo.fi/ilmoita-ensi-ilta

Laulun matkassa 40v

Ensi-ilta: 22.06.2018
Teatteri: Väinölän kesäteatteri
Kaupunki: Mänttä-Vilppula
Maakunta: Pirkanmaa
Tagit: Kesäteatteri, Musiikkiteatteri

Lauluja ja tarinoita ihmisyydestä

Tänä vuonna tulee kuluneeksi kokonaiset 40 vuotta siitä, kun yhteis(ö)taipaleemme alkoi ja sen vuoksi halusimme kesäteatterissammekin tehdä jotain vähän erilaista ja ainutkertaista. Musiikki on kulkenut mukanamme ihan alusta asti. Ryhmämme perustaja Martta Horjander rakasti musiikkia koko sydämestään ja teki itsekin lauluja, joissa kuvastui hänen valoisa luonteensa ja heräämisensä oman tehtävänsä ja elämän näkymättömän todellisuuden ymmärtämiseen. Martta totesi joskus itse ryhmämme syntyvaiheita muistellessaan: ”Yöt pitkät vain keskustelin kanssanne ja laulelin teille laulujani, ja kun te lähditte, olitte onnellisia ja laulelitte tekin mennessänne. Saitte kokemuksen, että joku, vaikka olinkin vieras ihminen, voi rakastaa vilpittömästi ja ilman vaatimuksia.” Se kokemus on meitäkin kantanut läpi monien vaiheiden. Ja edelleen me laulamme mielellämme yhdessä Martan lauluja, niissä on sellaista intoa ja pontta, joka antaa uskoa ja voimaa toteuttaa omaakin ihmisyyttään. Vuosien varrella on inspiraatio sitten kukkinut yhden jos toisenkin sielussa niin ahkerasti, että meillä yhteisöissä on syntynyt lauluja ja musiikkia jo sadoin kappalein. Siitä sointuvasta aarrearkusta olemme poimineet joitakin maistiaisia ensi kesän esitykseemme. Esitys sisältää lauluja, niin vanhoja tuttuja kuin ennen kuulemattomiakin, sekä pieniä tarinoita. Punaisena lankana siinä kulkee katsaus yhteisömme syntyhistoriaan ja yhdessä elettyyn elämään, mutta se sisältää myös toiveita siitä, millainen tulevaisuus voisi olla, jos osaisimme elää sovussa itsemme ja toisten ihmisten – ja miksei toisten valtioittenkin kanssa. Siitähän me haaveilemme, rauhasta ja rakkaudesta, ainakin minä, vaikkei se nykyään taida olla kovin muodikasta. Se on kuitenkin unelma, josta kannattaa pitää kiinni ja jonka puolesta työskennellä. Elämä, myös meidän yhteinen elämämme, on iloa, surua, itkua, naurua, unelmia ja todellisuutta, lämmintä yhdessäoloa – ja toivomme sydämestämme, että kaikkea sitä osaisimme välittää myös katsojille tulevan kesän esityksessämme. Tervetuloa kanssamme kulkemaan laulun matkassa!

Ensi-ilta juhannusaattona
pe 22.6. klo 18
su 1.7.  klo 14
su 8.7.  klo 14
su 15.7. klo 14
ke 18.7. klo 19
su 22.7. klo 14

Liput 15/10e

« Ensi-iltoja