11.03.2020
Sanoiksi pukija
Kun kuuntelen kuvailutulkki Anu Aaltosen työn jälkeä, minua ihastuttaa hänen kykynsä käyttää suomen kieltä kaikessa rikkaudessaan ja löytää tapahtumaa juuri sopivasti kuvaava ilmaus. Hän pukee sanoiksi näkemäänsä ja kuvaillen välittää taideteosta. Aaltosen kuvailutulkkaamat televisiosarjat, elokuvat tai teatteri- ja sirkusesitykset tulevat saavutettaviksi näin myös näkövammaisille. Suomessa on arviolta 50 000-60 000 eri tavoin näkökyvyltään vammautunutta, osa heistä sokeita.
“Kun kuvailutulkataan taideteosta, on päämääränä poistaa sellaiset esteet, jotka vaikuttavat teoksen ymmärtämiseen ja kokemiseen,” kirjoittaa Anu Aaltonen teattereille tarkoitetussa käytännön oppaassa. Esteiden poistaminen, tai edes madaltaminen, auttaa paitsi näkövammaisia myös hyödyttää niitäkin, joiden näkö on vanhemmiten heikentynyt ja autismikirjon ihmisiä.
Taideteoksia kuvailutulkkaamaan koulutettuja kollegoja Anu Aaltosella on viitisenkymmentä, joista kymmenkunta on erikoistunut kuvailutulkkaamaan teatteriesityksiä. Aaltonen jakaa oppiaan ammattinäyttelijöille, jotka lyhytkurssin jälkeen voivat toimia kuvailutulkin tehtävissä. Elävän esityksen kuvailutulkkaaminen poikkeaa tallenteena koettavasta teoksesta, millä kaikella tavalla, siihen vastaa tässä haastattelussa kuvailutulkkauksen konkaritekijä Anu Aaltonen.
Laatimasi tietopaketti valmistui vuonna 2007 ja raportti kahden teoksen kuvailutulkkauksen kokemuksistakin 2011. Onko jokin muuttunut tämän jälkeen? Hinnat tietenkin, mutta onko esimerkiksi tekniikan kehittymisestä apua kuvailutulkkauksen järjestämiseen teatterissa?
Kovin suuria muutoksia ei ole tapahtunut, yhtenä erona on ehkä se, että tiedon lisäännyttyä kuvailutulkkauksen käyttäjiä on nyt useampia, ja heillä on enemmän kokemusta kuvailutulkkauksesta sekä kuvailutulkkauslaitteista kuin aiemmin. Laitteet myös kehittyvät, mutta ne ovat kuitenkin periaatteeltaan samat, eli kuvailutulkkauksessa käytetään samanlaista laitteistoa kuin simultaanitulkkauksessa. Jotkut talot ovat hankkineet myös omia laitteita, mutta enimmäkseen käytetään Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry:n lainalaitteita.
On myös pohdittu olisiko mahdollista kehittää kuvailutulkkaussovellus, joka synkronoisi itsensä esityksen äänimaiseman mukaan. Silloin kuvailutulkkauksen saisi ladattua esim. omaan älypuhelimeensa ja näkövammainen voisi tulla teatteriin, milloin vain. Kuvailutulkin ei tarvitsisi olla paikalla. Samalla periaatteella toimii elokuvien kuvailutulkkauksessa käytettävä MovieReading-sovellus. Olemassaoleva tekniikka on kuitenkin vielä jäykkää elävän esityksen haasteisiin.
Kun on elävästä esityksestä kysymys, ei voi lopulta ihan tarkkaan paikoittaa niitä välejä, joissa ei ole esityksen dialogia ja jossa voi tulkata. Esimerkiksi Muumilaakson tarinoiden televisioversiossa työryhmänne tekemä kuvailutulkkaus toimii dramaturgisesti ja rytmisesti loistavasti. Miten tämä tehdään, kun on kyseessä teatteriesitys?
Teatteriesityksen kuvailutulkkausta varten esitys käydään katsomassa vähintään kahteen kertaan, lisäksi meillä on käytössä esityksen tallenne. Näiden pohjalta tehdään kuvailutulkkauskäsikirjoitus, mutta samalla saa käsityksen siitä, kuinka esitys toistuu, eli onko eri näytännöissä suuria rytmieroja, onko esityksessä kohtia, joissa improvisoidaan ym. Silloin pystyy jotenkin ennakoimaan esityksessä tapahtuvia muutoksia.
Eräänlaista näyttämön ulkopuolista näyttelijäntyötä.
Teatteriesityksessä pitää kuvailutulkin joka tapauksessa olla yhtä hereillä kuin esiintyjien, ja yrittää päästä samaan rytmiin ja tunnelmaan heidän kanssaan. Silloin pystyy lennosta muuttamaan käsikirjoitusta tilanteen mukaan. Eräänlaista näyttämön ulkopuolista näyttelijäntyötä. Useilla teatterin kuvailutulkeilla onkin teatteritaustaa.
Oletko kokenut joidenkin teosten kanssa ammatillista riittämättömyyttä ja jäänyt ns. sanattomaksi?
Riittämättömyyden tunne seuraa aina, nyt sen pystyy käsittelemään ja hyväksymään, toisin kuin alkuaikoina. Esitysten visuaalisuutta ei mitenkään pysty tyhjentävästi välittämään näkövammaiselle. On vain lohduttauduttava sillä, että jokainen sana on enemmän kuin ei mitään. Tärkeintä on kuitenkin näkövammaisilta tuleva palaute, he kokevat, että kuvailutulkkauksesta on aina hyötyä, ilman sitä esityksestä jäisi jotain oleellista pois, tai esitys jäisi jopa täysin käsittämättömäksi.
Niitä kertoja on, kun pää lyö tyhjää ja joutuu vimmatusti miettimään, että mitä tähän nyt sanoisi. Lopuksi saa puristettua jonkin sanan - - viiveellä. Näitä tilanteita ovat sellaiset, joissa näytelmän kulku jotenkin muuttuu tai keskeytyy, esimerkiksi jos näyttelijä kompastuu ja kaatuu, tai jos näyttelijä ei muista repliikkiään ja kesken kohtauksen tulee piiiitkä hiljaisuus, tai jos tarpeisto käyttäytyy odottamattomalla tavalla.
Eräässä näytelmässä oli kohtaus, jossa näyttelijä piti monologin ajan ilmapalloa kädessään. Monologin loputtua hän avasi kätensä, jolloin pallo leijui runollisesti kohti korkeuksia. Kuvailutulkatussa esityksessä pallossa oli väärää kaasua, ja leijailun sijaan se vieri kädestä laiskasti maahan. Siinä piti nopeasti muuttaa käsikirjoitusta.
Kerroit, että teatterit eivät järjestä kuvailutulkattuja esityksiä kovin paljon. Voisi ajatella, että tämä johtuu kustannuksista ja työresurssien riittämättömyydestä. Ohjeita löytyy, välineistöä lainattavaksi jne eli siitä ei jäisi kiinni. Millainen vaikutelma sinulle on jäänyt teattereiden kanssa toimiessa, onko halua ja osaamista?
Kyllä teattereilla on halua, suurin syy siihen miksi kuvailutulkattuja esityksiä on suhteellisen vähän, on oman käsitykseni mukaan juuri rahoituksen puute ja resurssien riittämättömyys. Kuvailutulkkaus on myös vielä uudehko saavutettavuuspalvelu, eikä siitä ole, kaikesta tiedottamisesta huolimatta, teattereilla riittävästi tietoa. Töitä tehdään jatkuvasti tilanteen parantamiseksi, ja teatteritkin ovat aktivoitumassa, esimerkiksi Kansallisteatteri on alkanut järjestää itse kustantamiaan kuvailutulkattuja näytäntöjä.
Miten käytännössä, ovatko kuvailutulkatut esitykset olleet sellaisia, että niihin on näytösaikoja, joissa on vain näkövammaista yleisöä vai onko yleisö moninainen, jossa yksi osa seuraa kuvailutulkkausta?
Pääsääntöisesti kuvailutulkkaus järjestetään normaaleina näytösaikoina. Kuvailutulkille pyritään järjestämään sellainen tila, josta kuvailutulkkaus ei häiritse muita katsojia.
Teet myös itse teatteria. Kun näkevänä ohjaat näkövammaisia kollegojasi, mitä se sinulta vaatii? Onko sinulla kannustavia sanoja toisille ohjaajille, jotka eivät vielä ole aiemmin työskennelleet moninaisten tekijäryhmien kanssa?
Näkövammaisten näyttelijöiden kanssa työskentely on ytimeltään samanlaista työskentelyä kuin näkevien näyttelijöiden kanssa. Keinot vain ovat toisenlaiset, esimerkiksi asiat on aina verbalisoitava ja mietittävä heidän tilanteensa kautta. Jokainen näkövammainen näyttelijä on erilainen, kliseisesti sanottuna: kun on kohdannut yhden näkövammaisen näyttelijän, on kohdannut yhden näkövammaisen näyttelijän. Näyttelijäntyön varsinaiset haasteet ovat kuitenkin samat kuin näkevillä. Näkövamma ei ole se tekijä, joka tekee heistä näkeviä näyttelijöitä parempia tai huonompia.
omat käsitykseni ns. erilaisuudesta ovat muuttuneet
Jos tarjoutuu mahdollisuus työskennellä toimintakyvyltään moninaisen ryhmän kanssa, kannattaa tilaisuuteen tarttua rohkeasti. Kannattaa olla vain oma itsensä ja kysyä, kun on jostain asiasta epävarma. Ei tarvitse olla kyseisen toimintarajoitteen asiantuntija, tärkeimmät huomioon otettavat asiat oppii nopeasti.
Itse koen, että omat käsitykseni ns. erilaisuudesta ovat muuttuneet. Lisäksi on erittäin mielenkiintoista huomata, kuinka esimerkiksi näkövammaisen näyttelijäryhmän toiminnalliset rajoitteet itseasiassa avaavat polkuja uudenlaisiin ratkaisuihin. Rajoite on yllyke kehittää jotain uutta, ja se luo täysin omanlaistaan estetiikkaa.
Miten kuvailutulkkaisit oman potrettisi, joka on tämän haastattelun ohessa?
Valokuvassa on keski-ikäinen nainen, Anu Aaltonen. Anu seisoo merenlahden rannalla harmaa toppatakki yllään ja musta kaulaliina kaulassaan, kädessä on villalapaset. Anulla on kirkkaan vaaleat, hartiapituiset hiukset jotka ovat sivujakauksella. Hän katsoo kuvasta silmät sikkaralla ja hymyilee leveästi, hänen kasvonsa ovat soikeat ja huulissa on huulipunaa.
Aurinko paistaa, sen valo on lämpimän kellertävää. Anun takana maassa makaa paksu puunrunko ihan rantaviivassa. Meren pinnassa on väreitä, kuivunut kaislikko seisoo rantavedessä. Kaukana siintää lehdettömiä puita sekä rivi valkoisia rakennuksia.
Sari Havukainen / TINFO 10.3.2020
Linkkejä:
Kuvailutulkkauksen järjestäminen ammattiteattereissa. Kokemuksia ja suosituksia (2011)
Tietopaketti kuvailutulkkauksesta. Perustiedot kuvailutulkatun esityksen järjestämiseen (2007)
Kuvailitulkkauksesta Näkövammaisten Kulttuuripalvelusta
Näkövammaisten Kulttuuripalvelun kautta saa heidän kouluttamiensa kuvailutulkkien yhteystietoja.
Julistimme Inkluusiopäivän teatterialalle