19.08.2020

Pyynikin kesäteatteri

65-vuotias Pyynikin kesäteatteri juhlii sunnuntaina 23.8.2020

Ainutkertaisessa tapahtumassa mukana myös Eila Roine ja Panu Rajala

Pyynikin kesäteatterilla on sunnuntaina 23.8. kello 15.00 alkava juhla, jonka järjestelyt osoittavat tamperelaisilta teatteriammattilaisilta löytyvän yhteishenkeä myös tiukan paikan tullen. Kesäpäivä Pyynikillä - Pyynikin kesäteatteri 65 vuotta tuo näyttämölle monipuolisen kattauksen klovneriaa, musiikkia, monologeja ja teatteri-improvisaatiota paikallisten ammattilaisten toteuttamana.

"Aloite tapahtuman järjestämiseksi tuli Tampereen freelance-näyttelijät -yhdistykseltä, joka halusi järjestää hyväntekeväisyyskonsertin kesäteatterin hyväksi. Hyvin nopeasti ajatus kääntyi vuosipäivän juhlimiseen yhdessä yleisön kanssa, sillä monille tämä olisi muuten ollut ensimmäinen kesä vuosiin tai vuosikymmeniin ilman käyntiä Pyynikin kesäteatterissa." kertoo Pyynikin kesäteatterisäätiön toiminnanjohtaja Hanna Suurhasko.

Mukaan ohjelmaa toteuttamaan lähtivät innokkaasti myös Tampereen Taiteellinen Kuoro ja Tampereen Improvisaatioteatteri Snorkkeli sekä useita kesäteatterin lavalta tuttuja näyttelijöitä. Mukana ovat mm. Sanna Majanlahti, Jyrki Mänttäri, Kaisa Hela, Markku Toikka, Kirsi-Kaisa Sinisalo, Juha-Matti Koskela ja Ronja Alatalo. Vieraiksi tapahtumaan saadaan lisäksi näyttelijä Eila Roine ja emeritusprofessori Panu Rajala, jotka ovat luvanneet kertoa yleisölle muistojaan Pyynikin kesäteatteriin liittyen. Juontajina toimivat Mari Turunen ja Karoliina Blackburn.

"Voisi luulla, ettei tänä vuonna ole paljon syytä juhlaan. Kuitenkin juuri vaikeiden aikojen keskellä on muistettava iloita pienistäkin asioista. Haluamme yhdessä yleisön kanssa juhlistaa paitsi kesäteatterin 65-vuotista historiaa, myös sitä että toiminta jatkuu vielä tämän kesän jälkeenkin." kertoo Suurhasko. "Kesän 2021 suunnitelmat eivät vielä ole valmiita kerrottavaksi, mutta edistyvät olosuhteisiin nähden hyvin."

Kesäpäivä Pyynikillä ei ole pönötysjuhla vaan mahdollisuus nauttia laadukkaasta ohjelmasta rennosti, vastuullisuutta unohtamatta. Tervetulleeksi toivotetaan niin kanta-asiakkaat kuin ensikertalaisetkin, kaikki terveenä ja flunssaoireettomana paikalle saapuvat. Koronaviruksen leviämisen ehkäiseminen on huomioitu tapahtuman järjestelyissä viranomaismääräyksiä tiukemmin. Katsomossa on käytössä vain 450 istumapaikkaa, kun normaalisti siihen mahtuu 836 katsojaa. Jokaisen seurueen väliin jätetään sivusuunnassa 2 tyhjää istumapaikkaa, jotta turvavälit toteutuvat.

Liput tapahtumaan Tampereella Kulttuurimyymälä Aplodista ja Pyynikin kesäteatterin ryhmämyynnistä alk. 27,50 €, valtakunnallisesti Lippupisteeltä alk. 30 € + toimituskulut (1 € www.lippu.fi)

www.pyynikinkesateatteri.fi
www.facebook.com/pyynikinkesateatteri
www.instagram.com/pyynikin_kesateatteri/
www.twitter.com/Pyynikki


Lisätiedot:
Hanna Suurhasko, toiminnanjohtaja
Pyynikin kesäteatterisäätiö sr
puh. 050 325 0275
hanna.suurhasko@pyynikinkesateatteri.fi

Sinua voisi kiinnostaa

Kesäteatteri Tapahtumat Ilmoitukset