11.05.2017

75 vuoden kelausta, kolmen viikon kelaa

Nyt TINFO työskentelee suurimmaksi osaksi väistötiloissa Holmbergin residenssissä. Elokuussa on sitten muutto pysyvästi uusiin tiloihin. 

Tämä on suuri muutto! Olemme käyneet lävitse suunnattoman määrän Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton ja Teatterin tiedotuskeskuksen vanhaa arkistoaineistoa. Aikajanalla Keskusliiton perustamisesta vuodesta 1942 lähivuosiin. Olemme luopuneet vuosikymmenten muistista, emme hylänneet, emme tuhonneet vaan seuloneet ja lahjoittaneet sen Teatterimuseoon tiedontarvitsijoiden käyttöön. Siellä odottaa nyt arviolta kolmisen kuutiota muuttolaatikkoja, useampi arkistohyllymetri, täynnä tutkimuksen kannalta arvokasta aineistoa –mutta myös seulottavaa. Työtä, työtä. Seulottavaa riittää edelleen. Ei historia ole sitä, että joka lippulappu säästetään.  

Puhdistavaa ja voimaannuttavaa tämä organisatorinen ja institutionaalinen konmari: mistä voimme luopua, mitä todella tarvitsemme. Olemme luopuneet, kierrättäneet, turvatuhonneet, puhdistaneet. Mikrohistoriamme kannalta jäänteenomainen lähtee, orastavalle raivataan tilaa vallitsevan rinnalla, Raymond Williamsia lainaten.

Kun arkisto on saatu järjestetyiksi, toivon jonkun innostuvan tuon aineiston pohjalta tutkimaan, miltä näytti teatteri- ja näyttämötaiteilijapolitiikka ja kansainvälisyys alan keskeisen järjestön näkökulmasta, ei valtion.

Etelän varis pohjoisissa teatteritodellisuuksissa

Kemissä

Ensimmäinen osa pohjoisen kierrosta on takana. Perspektiiviä pituussuunnassa. Kävin Kemissä ja Rovaniemellä, näin viisi esitystä, näin ihmisiä, puhuttiin ja puhumista jatketaan edelleen. Tulevana viikonloppuna olen Kemijärvellä ja Kajaanissa. Rovaniemen Teatteri vierailee Kemijärvellä, ja Kajaanissa onnistun vielä näkemään kaksi esitystä. Teatteri ja sen merkitys asettuvat uuteen näkövinkkeliin.

Kemissä tapasin teattereiden innostuneita ja teatterilleen omistautuneita ammattilaisia. Talossa tunnetaan sisäistä ylpeyttä, ei nillitetä pienistä, venytään ja muunnutaan roolista toiseen. Kemissä Sarianne Paasosen ohjelmistopolitiikka on ryhdikästä, eikä mennä sieltä missä aita on matalin. Ei anneta periksi.

Yhdeksän näyttelijän porukalla liikutaan kuitenkin riskirajalla, yhdenkin sairastuminen on katastrofi. Työtahti ei tunne hengähdystaukoja. Teatterissa on oma nuorisolinja, siellä kasvatetaan hyviä tekijöitä. Teatteri sijaitsee kulttuurikeskuksessa, samassa yhteydessä toimii kirjasto ja museo sekä konservatorio. Näissä tiloissa ollaan, yleisöä riittää, tosin vanhempaa. Ei teatteri paikkakunnan väestö- tai koulutusrakenteelle mitään voi. Ne ovat annettuja olosuhteita, niiden kanssa eletään. Suurempia peruskorjausrahoja ei ole näköpiirissä, pienten askelten politiikkaa.

Laura Ruohosen ja Anna-Mari Kähärän Yökyöpelit on hyvä veto, Kemin nuorisolinjasta saa vahvistusta. Meri-Lapissa riittää ennakkoluulotonta porukkaa Tervolasta tulee iso eläkeporukka katsomaan lastenesitystä. Kemissä jos missä kannattaa tehdä Pirjo Hassisen oikeistopopulismin noususta kertova Popula ja näyttää, mistä vihapuhe ja fasistis-rasistinen väkivalta saa sytykkeensä.  Kemihän on juuri se kaupunki, jossa Soldiers of Odin sai alkunsa.

Kimmo Hirvenmäki on tehnyt yhteistyössä Riku Innamaan kanssa Miljoona hyvää syytä -monologin. Hieno bongaus näyttelijältä tämä Duncan Macmillanin (Keuhkot) masennusta ja itsemurhaa pohdiskeleva monologi. Tematiikka on synkkä, mutta esitys täynnä huumoria, pientä iloa. Kolmellakymmenellä ihmisellä on hauskaa näyttelijän ja toistensa kanssa! Niin juuri. Ei olla yksin. Hirvenmäki on herkkävaistoinen psykologivelho, joka pystyy osallistamaan meitä katsojia ilman, että me kokisimme itsemme pakotetuiksi ja vallankäytön uhreiksi. Tässä ollaan pelotta yhteisessä leikissä mukana eri rooleissa tekemässä oma osamme ja ennen kaikkea jakamassa syitä, miksi kannattaa elää. Tämä on toivoa ja vahvuutta virittävä esityshelmi, yhteinen kohtaaminen. Soisi tämän yhden miehen painavasisältöisen kevytesityksen löytävän tiensä pidemmillekin kiertueille tai etelän festivaaleille.

Syksyllä ohjelmistoon tulee Kemin oman tytön Ritva Siikalan teos Kemin tyttö – kaksi matkaa Israeliin, joka nähtiin Willensaunassa. Kemin teatterin esityskokemuksistaan bloggaa Katsomon kuningatar.
 

Rovaniemellä

Kun kävelen Rovaniemen katuja ja kerron meneväni teatteriin, ihmiset mainitsevat heti Piafin. Selvästi jonkinlainen juttu täällä. Ja Fon Ei Makseta ei makseta.

Me istumme Rovaniemen pienellä näyttämöllä, joka on nyt tehty ravintolateatteriksi. Toimii! Kuhiseva tunnelma keskipäivällä. Rovaniemen Piaf on hieno, turhasta nimihenkilöä romantisoivasta ja sankarillistavasta kuonasta puhdistettu esitys. Piafissa vähemmän on enemmän.

Mitä tarvitaan: naisnäyttelijä, jolla riittää materiaalisuutta Piafiin, miesnäyttelijä, joka vetää kaikki Piafin miehet ja kertojan roolin sekä kapellimestari, joka toimii hienossa vuorovaikutuksessa kumpaankin, ohjaaja ja valo- ja äänisuunnittelija. Esitys näyttää ristinmuotoisella catwalkilla tämän naisen elämän. Nainen ilmestyy vähän kuin muistoista elämään, astuu kenkiinsä ja tarina alkaa ja poistuu valoon. Kengät jäävät. Kelpaa sitä tehdä Piafia, kun osataan.

Rovaniemen Teatteri - Lapin Alueteatteri uskoo paikallisuuteen ja juhlii itsenäisyyden juhlavuotta komeasti, suuren ja pienen yhdistelmänä ja keskinäisenä dialogina – ja jatkaa vuoropuhelua vielä vuonna 2018. Veijaritarinasta tulee 2000-luvun kansanteatteria, kun legendaarinen metsätyömies Nätti-Jussi näyttämöllistyy. Lapsille tehdään Pessi ja Illuusia, sadun muotoon puettu tarina jälleenrakennuksestamme, selviämisestä ja uskosta. Ja jatkoa seuraa vuonna 2018 teoksessa Veljet keskenään. Siinä kysytään, miten me olemme täällä toistemme kanssa?

Ajattelen, minkälainen voimavara teatterille ja teatterinjohtajalle on ohjaaja, Rovaniemellä Eljas Liinamaa, ja kapellimestari Minna Siitonen. Uusjuurtumista, asettautumista! Arjen etiikkaa! Ja tietenkin näyttelijät!

Miten rakennetaan aluepoliittista oikeudenmukaisuutta

Etsin turhaan Pohjolan Sanomia Kemin kirjaston lehtihyllystä kunnes tajusin, että lehti oli hiljan lakannut ilmestymästä. Nyt Lapissa luetaan Lapin Kansaa ja ilmaisjakelulehtiä. Lapin Kansa hehkuttaa Lapin matkailun kasvulukuja. Ne uutiset välittyvät eteläänkin.

MMM – elinkeinojohtaja puhuu siitä, että Lappi elää kolmesta M:stä metsästä, matkailusta ja malmista. Noin 180 000 asukasta, joista Rovaniemellä asuu noin 62 000, Kemissä noin 21 000. Huolissaan ollaan työstä, tulevaisuudesta, ympäristöstä. Rovaniemi on Euroopan suurin kaupunki, pinta-alaltaan hieman yli 8000 neliökilometriä, Inari Euroopan suurin kunta hieman yli 17 000 neliökilometriä. Hollantiin mahtuisi vain viisi Rovaniemeä ja 2,5 Inaria.

Mietin erilaisia alue- ja kuntatodellisuuksia ja aluepoliittista oikeudenmukaisuutta, yhdenvertaisuutta tai eriarvoisuutta. Tällaiset eettiset kysymykset eivät ole mediaseksikkäitä eivätkä kulttuuripoliittisesti trendikkäitä.  

Miten uudistetaan kulttuurin rahoitusta eettisesti ja myös aluepoliittisesti eettisesti ja kestävällä tavalla? Miten ottaa huomioon alueelliset todellisuudet? Tarvittaisiinko esimerkiksi Lapissa ja Kainuussa ja ehkä monella muullakin alueella kulttuuriin niin sanottua positiivista erityiskohtelua, jotta oikeudenmukaisuus toteutuisi.

Vanhasta kunnon paperisesta Suomen kartasta hahmottaa etäisyydet. Pohjois-Suomi taittuu pallean korkeudelta kartan toiselle puolelle. Rovaniemeltä Ivaloon on matkaa 340 kilometriä, suurin piirtein saman verran kuin Helsingistä Kuopioon. 500 kilometrin säteellä Amsterdamista ollaan jo suurin piirtein Pariisissa ja Berliinissä.

Mitä tarkoittaa kiertäminen Lapissa? Rovaniemi on ottanut tehtäväkseen esiintyä omalla paikkakunnallaan kaikkialla ja lisäksi koko Lapissa. Vuonna 2016 Rovaniemen teatteri - Lapin alueteatteri kiersi 78 esityksellä lappilaisilla kunnissa.

Kaamoksessa väkeä vaeltaa lumimyrskyä uhmaten esitystä katsomaan. Teatterilla on merkitystä.

Emme me halua Euroopan takamaaksi. Emme halua takamaita Suomeen.

Esitysmaratonia tulevaisuuden teatterissa

Teatterikorkeakoulun ja Nätyn kanditeatteri on jatkunut! Nähtävänä on ollut myös maisterintöitä. Ei tarvitse pelätä, että joutuu katsomaan juuttuneita ja ennen nähtyjä keloja. Esityksiä keveänhärskillä ja pelottomalla asenteella, taitavasti. Disney-musikaalissa nimeltään Koira kuolee saa aistimellista mielihyvää pahuuden ympäriltä. Se on splatteria, tämän ajan nais-Tarantinot tulevat! Esitys on poliittisesti epäkorrektin märkä uni. Pahvista raketteja ja autoja myöten tehty leikkilavastus ja hienot virkatut(?) fantasiapuvut! Esitys irrottelee, siinä hehkuvat tulevat musikaalitähdet.

Teatteri Telakan Hullu tekee kirurgisen avauksen psykoottiseen mieleen käsittämättömällä tarkkuudella ja sisältä päin. Vastaavan tekee Antti Lehtisen Sinun näytelmäsi, jossa skitsofreenikon jakaantuneen mielen harhaiset äänet tulkitsee ”toinen”. Miksi minulle tulee mieleen myös Virginia Woolf?  Mieli on ruumista myöten jakautunut kahdeksi. Hyvin toimeentulevan perheen äidin mieli on mennyt rikki. Hienosti viritetty, yhtä aikaa julma ja hauska ”olohuonedraama” tyylikkäässä kaikennielevässä harmaudessa. Suljetun maailman ja mielen dramaturgiaa, johon tunkeutuvat satunnaisesti tv-kokki tai josta sairas pakottautuu ulos.

Sampsa Timoskaisen kevyt ja peloton sydän on site-specific -esitys Kivikon hiihtohallissa. Tämä keskipakoinen fragmentaarinen esitys onnistuu materiaalistamaan ja kuvallistamaan sen onttouden- ja vieraudentunteen, jota nuori sukupolvi tuntee mennyttä Suomea rakentaneiden myyttien äärellä. Konkreettisia ja omakohtaisia havaintoja. Loppua kohden katse käännetään menneisyydestä nykyhetkeen näyttelijöiden omiin kokemuksiin.

Otto Sandqvistin Celeste on romantikon ja poeettisen arkkitehdin työ.  Kun kirjailija ohjaa omaa teostaan, teksti saattaisi pienentyä. Mutta ei pelkoa! Sandqvistin ohjaus rakentaa avoimeen teokseen vielä lisää kierroksia.  Tässä tehdään itseään esittävien, itselleen poseeraavien selfie-ihmisten toden, unien, fantasioiden ja halujen ihmissuhdekudosta. Selfieitä ei edes tarvitse ottaa, leikit ja pelit on sisäistetty. Tekstuaalinen maailma on variaatioita kulutuskapitalistisen hedonistisen maailman läheisyyskammoisten ihmisten leikeistä. Celesten kehyksenä on taidenäyttely. Me olemme näyttelyn avajaisvieraita kokonaisvaltaisessa tilainstallaatiossa, jossa erilaiset välinpitämättömien leikkien variaatiot avautuvat. Celeste on täynnä parodiaa ja klisettä, mutta sen perussävy on alakulo tai melankolia.