26.11.2021
Miksi Maailma näyttämölle? -haastattelusarja
Aiheita ilman kansallisrajoja
Saara Turusen haastattelu valottaa absurdiuden siinä, ettei käännösnäytelmiä aikamme kirjailijoilta esitetä nykyistä enempää meillä teatterissa. “Tuntuu, että proosasta puhuttaessa on itsestäänselvää, että tylsistyisimme, jos saisimme luettavaksemme ainoastaan kotimaista kirjallisuutta.”
Maailma näyttämölle on kolmivuotinen hanke, joka tähtää suomalaisten teatterien ohjelmistojen monipuolistamiseen. Katse on Suomesta ulos ja muiden kuin anglosaksisen kielialueen nykynäytelmäkirjallisuuteen, jota suomalaisissa teattereissa nähdään harvoin.
Rahoittajat, Suomen Kulttuurirahasto ja ruotsinnettavien osalta Svenska kulturfonden, avaavat teattereiden ja tekijäryhmien haettavaksi tukea näytelmien käännättämiseen ja teosten tuottamiseen esityksiksi. Hanketta johtaa Teatterin tiedotuskeskus TINFO, joka on kutsunut koolle dramaturgisen asiantuntijaryhmän.
Yksi ryhmän jäsenistä on kirjailija ja teatteriohjaaja Saara Turunen. Pyysimme Turusta pohtimaan tällaisen uraauurtavan kulttuurisen ponnistuksen merkitystä esittämällä hänelle kolme kysymystä.
Suomen Kulttuurirahaston ja osaltaan myös Svenska kulturfondenin rahoittaman hankkeen avulla pyritään saamaan suomalaisissa teattereissa esitettäväksi muuten katveeseen jäävien kielialueiden näytelmäkirjallisuutta. Olet yksi kuudesta Maailma näyttämölle -näytelmähankkeen dramaturgisen asiantuntijaryhmän jäsenestä. Millaiseksi koet oman roolisi ja tehtäväsi?
On ilo ja kunnia olla tässä hankkeessa mukana. Oma alueeni on espanjankielinen maailma ja sen kohdalla tuntuu lähes koomiselta, että puhumme katveeseen jäämisestä täällä meidän piskuisella kielialueellamme. Totuus on kuitenkin se, että jo jonkin aikaa suomenkielisessä teatterimaailmassa kotimaiset tekstit ovat olleet valtavan suosittuja ja käännetty näytelmäkirjallisuus on jäänyt vähemmälle huomiolle. Kotimaisuuden suosio on tietenkin hieno asia meidän suomalaisten tekijöiden kannalta, mutta samaan aikaan ajattelen, ettei sen tarvitsisi sulkea käännettyjä näytelmiä pois.
Tuntuu, että proosasta puhuttaessa on itsestäänselvää, että tylsistyisimme, jos saisimme luettavaksemme ainoastaan kotimaista kirjallisuutta. On ikään kuin täysin ilmeistä, että jokainen on lukenut tai tuntee ainakin suurin piirtein joitain kansainvälisiä klassikoita ja nykyisiäkin nimiä. On hassua, etteivät nämä odotukset ylety näytelmäkirjallisuuden puolelle. Tämä voi toki johtua siitä, että proosakirjallisuuden puolella uutiset kansainvälisistä kirjailijanimistä kantautuvat median mukana ihmisten korviin ja kirjastojen kautta proosateoksiin on näytelmiä helpompi päästä käsiksi.
Oma alueeni on espanjankielinen maailma ja sen kohdalla tuntuu lähes koomiselta, että puhumme katveeseen jäämisestä täällä meidän piskuisella kielialueellamme.
Joka tapauksessa suomalainen teatterikenttä ei ole mikään maailmasta irrallaan oleva saareke. Olemme osa Eurooppaa ja laajemmin koko maailmaa. Kansainvälisten tekstien löytäminen ja esittäminen on tärkeää paitsi taiteenlajin kehityksen, myös yleisön ja tekijöiden elinvoiman kannalta. Taiteilijana ajattelen, että muualta tulevat ajatukset ja kertomisen tavat ovat välttämättömiä ajattelun ja estetiikan uudistumisen kannalta. Meitä on Suomessa niin vähän, että tunkkaisuuden välttämiseksi on erittäin tärkeää saada tuulahduksia myös muualta.
Jollakin tavalla käännetyt tekstit ovat myös eräänlainen kansakunnan sivistyksen mittari. Miten paljon annamme arvoa sille, että tietyt tekstit ovat luettavissa omalla kielellämme?
Toisaalta en halua väittää, että tekisin työtä jollakin tavalla neutraalisti, että olisi olemassa joitakin objektiivisesti tarkasteltuna parhaita näytelmiä, jotka tulisi vain löytää. Aion operoida oman makuni ja mieltymysteni varassa, etuoikeuteni mielessä pitäen. Etsin tekstejä, joissa on jotakin persoonallista, perinteistä teatterikieltä uudistavaa tai haastavaa, kenties paikallista, mutta myös universaalisti puhuttelevaa.
Tunnet Espanjaa ja espanjankielisen kielialueen kulttuuria hyvin. Miksi suomalaisissa teattereissa kannattaisi ajatella esitettäväksi jotain espanjalaista tai esimerkiksi jokin teos argentiinalaiselta tai meksikolaiselta näytelmäkirjailijalta?
Ihan ensiksi on todettava, että espanjalainen kielialue on valtava. En mitenkään voi väittää, että tietoni riittäisivät sen kokonaisvaltaiseen edustamiseen. Tunnen itse parhaiten nimenomaan espanjalaiset tekijät. Latinalaisessa Amerikassa minulla on toki joitakin kontakteja ja aion käyttää niitä parhaani mukaan hyödyksi.
Uskon, että aikamme suuret kysymykset eivät ole kansallisia vaan esiintyvät eri muodoissa ympäri planeettaa. Itseäni kiinnostavat muun muassa sukupuoleen, tasa-arvoon, taiteeseen ja ympäristöön liittyvät tekstit. On kiinnostavaa nähdä, miten ne varioituvat muihin maihin ja maanosiin mentäessä.
Uskon, että aikamme suuret kysymykset eivät ole kansallisia vaan esiintyvät eri muodoissa ympäri planeettaa.
En niinkään odota, että muualta tulevat tekstit käsittelisivät täysin eri aiheita kuin kotimaiset. Pikemminkin uskon, että ne tulevat tekemään sen hieman eri kulmasta tai toisenlaisella tavalla kuin mihin olemme tottuneet.
Tuntuu, että Suomessa kulttuurista ja taiteesta tehdään häiritsevän usein eräänlainen kansallistunnon nostattamisprojekti. Kaiken odotetaan kertovan siitä, millaisia me suomalaiset olemme. Joskus voi olla kiinnostavaa nähdä myös, minkälainen muu maailma on ja kenties huomata, ettei kuitenkaan niin kauhean erilainen kuin kuvittelimme.
Mitä maineikkaita teoksia olet nähnyt teatterissa maailmalla tai pannut muuten merkille, joita mielestäsi voisi tai jopa pitäisi ajatella Suomessakin esitettäväksi?
Tähän kysymykseen on vielä hieman vaikea vastata. Olen etsimis- ja lukutyön alkuvaiheessa. Ihan ensimmäisenä tulee mieleen esimerkiksi espanjalainen El Conde de Torrifiel-ryhmä, näytelmäkirjailijat Victoria Szpunberg ja Lluisa Cunillé, tai nouseva runoilija-näytelmäkirjailijatähti Juana Dolores.
TINFO / Sari Havukainen, 26.11.2021
Kuva: Sunklo / Antti Haanpää
Katso myös:
Lisätietoja Maailma näyttämölle -hankkeesta