Aikalisiä 

 

 

 

 

Kansallisteatterin aikalisä osoitti, että keskustelu vähemmistöjen representaatioiden merkityksestä on vihdoin rantautunut Suomeen, ja vastaavia aikalisiä on syytä harkita esitystaiteen kentällä laajemminkin tulevaisuudessa, kun on kyse vähemmistöjen esiin nostamista kokemuksista ja huolista.  

 

Meneillään on murrosaika. Ruotsalainen teatterintutkija Kent Sjöström kirjoittaa viime vuonna ilmestyneessä esseekokoelmassaan Rökarens blick: Skådespelarens Brecht (Spleen Nordic, 2019) näyttelijästä suhteessa nykypäivän identiteetti- ja representaatiokysymyksiin. Käymme uutta neuvottelua siitä mikä näyttelijä on, ja siitä mitä hän tekee ja edustaa. Näyttelijän muuntautumiskykyyn on Platonista Rousseau’hon suhtauduttu epäluuloisesti ja jopa vihamielisesti. 

 

Jokaisen näyttelijän työtä käsittelevän keskustelun pohjalla on sosiologisia, filosofisia ja psykologisia olettamuksia minuuden muodostumisesta. Nykypäivänä näyttelijä useimmiten roolitetaan ulkonäkönsä, ikänsä ja persoonansa mukaan. Olettamus on, että oma identiteetti, tai oman ryhmän kokemus on edellytys roolityön ymmärtämiselle. Minuus – aktivistinen ja poliittinen minuus – jonka ideologia on ankkuroitu omaan sosiaaliseen positioon ja identiteettiin, on nykypäivänä yhä selkeämmin läsnä, ja sen ylittämisen ongelmakohdista ollaan yhä enemmän tietoisia. Sjöström käyttää Brechtiä provokaattorina tämän essentialisoivan minuuskäsityksen kritisoimisessa ja tulee samalla kyseenalaistaneeksi koko 1900-luvun realistisen tradition yleisöä passivoivana tyylisuuntana.   

 

Oli kyseessä sitten realistinen tai postdramaattinen traditio, teatteri luo merkityksiä, joiden on syytä olla harkittuja. Teatterin ja draaman professori Hanna Suutela on seurannut edeltävän viikon keskustelua ja muistuttaa teatterin merkkijärjestelmästä: ”Teatteri on kielen kaltainen, muuttuva merkkijärjestelmä eli viestintää, jota ihmiset luovat aina uudelleen, esitys kerrallaan. (…)Teatterin tulee aina oivaltaa lähettävänsä viestejä, viestiminen on sen ytimessä täysin lajista ja tyylistä ja tekijöistä riippumatta. Tätä perusasiaa vaativat tiedostettavaksi mm. kaikki, jotka haluavat, että teatteri on tietoinen siitä, miten se erilaiset vähemmistöt esittää.”  

 

Keskusteluissa representaatioista on kuitenkin oleellista taiteellisten valintojen vaikutukset vähemmistöjen elettyyn elämään ja niihin todellisiin vaaroihin, jotka kohdistuvat transihmisiin. Trans ry julkaisi omilla sivuillaan (15.9.2020) ensimmäisen osan artikkelisarjasta Transnaisten representaatiosta. Artikkelissa järjestö käy läpi roolittamisen ongelmia, ja kehottaa taideinstituutioita järjestämään koulutusta, neuvontaa ja konsultaatiota:  

 

”Koulutuksen ostaminen yhteisöltä on teko, joka viestii siitä, että ostaja on vilpittömästi halukas oppimaan ja kuulemaan yhteisön äänen. Koulutuksen seurauksena tieto ja osaaminen lisääntyvät. (…) Muutos on monille vaikeaa ja se saattaa aiheuttaa voimakkaita vastareaktioita. Tämän eteen on hyvä jokaisen pysähtyä. Miksi esimerkiksi transnaisten yhtäläinen ja kunnioittava representaatio aiheuttaa heitä vastustavia ajatuksia? Ylhäältä alaspäin selittäminen, viha tai väheksyminen eivät ole reaktioita, jotka lisäisivät ymmärrystä. Trans ry pyytää kaikkia asianosaisia pysähtymään ja miettimään, miten olisi voinut tehdä paremmin.” 

 

 

 

 

 

 

 

Kamran Shahmardan: Olemme eläneet karanteenin takia puoli vuotta ilman teatteria. Mietimme pitkään, kannattaako tänä vuonna järjestää Mustan ja Valkoisen Teatterifestivaalia. Päätimme kuitenkin, että se on välttämätöntä, koska yhteyttä katsojiin ei saa kadottaa.  

 

Siirsimme festivaalin kokonaan kadulle antaaksemme yleisölle mahdollisuuden katsoa lastenteatteria, tulinäytöksiä ja pienen jazzkonsertin. Vaikka ulkona on jo syksy, sadetta ja tuulta, tulivat katsojat kuitenkin katsomaan kadulla tapahtuneita esityksiä. Olin hyvin onnellinen nähdessäni yleisön kiitolliset silmät. Sen takia kannattaa tehdä ihmeitä.