Aikamuodonmuutos 

 

Kun hyökkäys oli käynnistynyt, lopetti TINFO parissa viikossa venäläisteattereiden kanssa tekeillä olleet yhteistyöhankkeet. Artists-at-Risk -organisaation kanssa ja kulttuuriministeriön myötävaikutuksella aloimme järjestää turvaresidenssejä sekä ukrainalaisille teatteripakolaisille että valkovenäläisille ja venäläisille toisinajattelijoille, joiden vastarinta oli alkanut jo Krimin miehityksestä 2014 ja jotka joutuivat nyt perheineen pakenemaan kotimaastaan. Moni jatkoi matkaansa muualle Eurooppaan. Tunnetut tekijät saivat työtilaisuuksia ja -tarjouksia Berliinistä ja Pariisista. Tel Aviviin venäläiset kollegat perustivat teatterifestivaalin.    

 

Mitä muuta arjessani muuttui sodan takia kuin aikamuotoaspekti? Alkuvuonna elämääni ovat tulleet uudella tavalla sienet. Aiemmin olen ollut sienessä muun muassa persialaisen Jalāl ad-Dīn Muhammad (Mawlānā, Molavi) Balkhi Rūmīn ja amerikkalaisen Walt Whitmanin kanssa. Runomaailmassa, taiteen tiheiköissä. Turvallisessa omassa mielikuvitusmaailmassani, jossa minun on mahdollisuus liikkua villihkösti tiloista toiseen. Arkipäivän transsendentalismia ilman sen kummempia jumalallisia kokemuksia.  

 

Rūmī näki tai koki jo 1200-luvulla, että kaikki maailmassa pyörii. Tomu ilmassa on kaikkialla ja sitä kautta kaikki liittyy toisiinsa ja on yhtä pyörivää liikettä. Pätee nykytiedon valossakin. Rūmīn kerrotaan tuottaneen kaikki runonsa pyörivänä tanssina. Siitä lie syntyisin niiden hieno rytmi. 

 

Whitman puhui kirjoituksissaan ruohosta, joka kasvaa kaikkialla. ”Nämä ovat kaikkien aikakausien ja kaikkien ihmisten ajatuksia; niiden alkuperä ei ole minussa, elleivät ne ole teidän ajatuksianne yhtä paljon kuin minun, ne ovat melkein yhdentekeviä, elleivät ne ole läheisiä tai yhtä etäisiä meille kaikille, ne ovat arvottomia.” Yksiyhteys on Arvo Turtiaisen kaunis käännös. Se luo mieleen kuvan kaikkialla olevasta rihmastosta. 

 

Tuoreimpia taiteeseen liittyviä sienestyskokemuksiani ovat olleet Espoossa esitetty Lyhyt episodi sienisivilisaation universaalissa historiassa ja Helsingin Taidemuseossa Viggo Wallensköldin näyttely sivutuotteineen.  

 

Lyhyt episodi on Suomeen paenneen Mihail Durnenkovin uusin näytelmä, jossa ydintuhon jälkeisessä maailmassa tekoäly on oppinut ymmärtämään sienten kieltä ja pystyy kääntämään sitä myös ihmiskatsojille. Näytelmän sienet auttavat meitä ymmärtämään kaiken yksiyhteyden ja kuvittelemaan yhdessä erilaisia tulevaisuusvaihtoehtoja. 

Wallensköldin luomus – tai uskaltaisinko jopa sanoa alter ego – Anatolij D. Mbdrinov oli kardanialainen 1900-luvun alkupuolella elänyt ja vaikuttanut sieni- ja sielutieteilijä. Hän oli huolissaan ihmiskunnan kehityksestä, ja haluan tulkita hänen kahta pääkiinnostustaan yhdeksi ja samaksi. Sienet ovat osa meidän sielujamme.  

 

Sienistä tiedämme, että niitä kasvaa kaikkialla ja että ne eivät ole kasvi- eivätkä eläinkuntaa, vaan jotain ihan omaansa. Kenties jokin linkki, jota emme edes osaa (vielä) määritellä puuttuvaksi? Ilman rihmastollisia tai hiivamaisia sieniä ei maapallomme ekosysteemi pysyisi tasapainossa. 

 

Tässä omassa henkisessä sienimössäni aion jatkaa maailman ja kaikkialla kasvavan sienirihmaston tarkkailua. Nyt teen kaiken sienitutkijan otteella, ihmetellen, kysyen, ja kysymysten äärellä pysyen. Tuottajan tulevaisuusolotila ei ole mennyttä, mutta se on muuttunut minulle ennemminkin joka päivän työkaluksi kuin (joskus jopa ontolta tuntuvaksi) odottamiseksi. Katse on kuitenkin kirkkaasti eteenpäin.