02.05.2019

Hanna blogikuva

Alustayritysten työntekijöille oikeuksia

Sopivasti vapun kynnyksellä julkaistiin Maija Mattilan kirja Työn ja työntekijöiden oikeudet alustataloudessa – Ongelmista ratkaisun. Sain sen uunituoreeltaan TAKUn toiminnanjohtaja Nea Leolta. Kiitos! Vappu sujui tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustutkimuksemme raporttia kirjoittaessa ja Mattilan teosta lukiessa sekä Teatterikorkeakoulun ja Nätyn opiskelijatöitä pohtiessa.

Alustayrityksistä (sellaisten kuin esimerkiksi Uber, Foodora, Wolt) osa perustaa liiketoimintansa työntekijöiden oikeuksien polkemiseen. Ne eivät maksa täysimääräisesti työnantajalle kuuluvia sosiaalikuluja. Työtä tehdään alustayhtiön johdon ja valvonnan alaisuudessa, mutta vailla työsuhdetta ja työtä tekee ihminen vailla työntekijän oikeuksia tai yrittäjän vapautta.

Mattila pohtii osana alustatyö freelance -työtä. Hän toteaa freelancer-käsitteen olevan epätarkka, se on yksi itsensätyöllistämisen muoto. Mattilan kirjassa freelancerit työskentelevät aidosti yksinyrittäjinä mahdollisesti ilman yhtiömuotoa. Sitten on olemassa se ”freelancerius” lainausmerkeissä. Tällöin työsuhteenomaista työtä teetetään yrittäjätyönä.

Maija Mattilan kirja tuo esiin alustatalouden laajuuden, sen haasteet työntekijöiden oikeuksille ja tarjoaa ratkaisuja. Keskeistä on periaate, että alustatyötä tulisi säännellä osana yleistä työelämän sääntelyä. Ei siis mitään alustatalousghettoja. Samaan pyrkii tulevaisuudessa myös TINFO työmarkkinaosapuolten kanssa yhteistyössä laajennettavalla palkkatilastoinnilla.

Mattila määrittelee napakasti, mikä kaikki työ on alustatyötä. Hänen ehdotuksensa on se, että alustatyöntekijät katsottaisiin jatkossa työsuhteisiksi työntekijöiksi. Itsensätyöllistäjän asemaa parantaisi se, että heillä olisi mahdollisuus järjestäytyä ja heidän katsottaisiin kuuluvan työmarkkinoihin.

Euroopan kulttuurinen tulevaisuus

Culture Action Europe on laatinut avoimen kirjeen Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tuskille. Kirjeessä muistutetaan kulttuurin perustavaa laatua olevasta merkityksestä kansalaisuudelle. Parempi Eurooppa tarvitsee enemmän kulttuuria. Kulttuuri ja demokratia kulkevat käsikkäin. Avoimuus, inklusiivisuus, reiluus, monimuotoisuus edellyttävät toteutuakseen kulttuuria. Belonging and Becoming sisältää vuoteen 2025 ulottuvat periaatteet, toimenpide-ehdotuksia ja budjettikehykset.
 

Kuolema Venetsian tutkimusbiennaalissa

Venetsian tutkimusbiennaalista nostetaan kuolema näkyviin. Kuvataiteilija Tuula Närhisen mielestä taiteellisen tutkimuksen mahdollisuudet vaikeiden aiheiden käsittelyssä liittyvät esimerkiksi materiaan ja aistimellisuuteen:

Ihminen katsoo maailmaa helposti vain omasta näkökulmastaan. Hyvin erilaisia olioita kohtaamalla tulee selväksi, miten toisenlaisena maailma saattaa näyttäytyä. Elämme hyönteisten kanssa samassa todellisuudessa, mutta eri ehdoilla.” (Närhinen)

Mick Wilson puolestaan muistuttaa, että malka löytyy usein myös taiteilija-tutkijoiden omasta silmästä: “Ei kukaan halua ottaa esimerkiksi uusnatseja mukaan keskusteluun. Hyvin monet taiteilija-tutkijat ovat valkoisia, varakkaita, vakituisissa töissä olevia länsimaalaisia. Kun tällainen joukko väittää ottavansa kaikki mukaan, niin täytyyhän sitä vähän epäillä”.
 

Da Vinci 500 v.

Tänään vietetään Leonardo da Vincin 500-vuotissyntymäpäivää. Jokainen ottaa Leonardosta irti oman palansa. Nyt voi muistuttaa myös siitä, että Leonardo da Vinci suunnitteli myös lavastuksia ja pukuja. Elämäkerran kirjoittaja Walter Isaacson on verrannut da Vincin teatteriesityksiä Lady Gagan spektaakkeleihin. Isaacsonin mukaan kokemuksella näyttämöstä ja myöhäisten teosten keksinnöillä oli yhteys: ilman näyttämöä da Vincistä ei ehkä olisikaan tullut se da Vinci. Erityisefektit ovat yksi näyttämötekniikan ala. Mielikuvitus rajana.

Da Vincin piirrosten pohjalta on tehty rekonstruktio tästä renessanssiajan näyttämökoneesta. Se on avautuva vuori, sieltä Pluton oli määrä ilmestyä. Tässä Teatro dell´Universon lavastuskopiota pystytetään. Ihanan kökköä.

Ja tietenkin Milano juhlistaa – miltei oman poikansa – no, da Vinci oli liikkuvaa sorttia myös teatteriympyröissä. Tässä nähdään, miten näyttelijä Massimiliano Finazzer Florysta tehdään Leonardo. Hän esittää Piccolo Teatron Studiossa Leonardoa mahdottomassa haastattelussa, jossa toimittaja yrittää selvitellä hänen elämäänsä.

Da Vincistä tuli Milanon herttua Ludovico Sforzan suosikki. Sforza oli juuri se, joka tilasi viimeisen ehtoollisen. Tässä vielä toistaiseksi melkoisen tuntemattoman da Vincin hakemus päästä Sforzalle töihin. Taiteilijan työ mesenaattien palveluksessa… voihan sitä kutsua eräänlaiseksi ”kummisetäsuhteeksi” tai yhteiskunnallistetuiksi mafiaklaaneiksi kuten Teemu Manninen tekee

Syyhy ei anna rauhaa

Sairaus metaforana. Albert Camus kirjoitti rutosta. Ohjaamassaan ja käsikirjoittamassaan Kandidaatissa Juho Keränen tekee syyhystä metaforan maailmasta, kommunikaation vaikeuden ja yhteisön särkymisestä. Sen tabu on lähiyhteisön sisällä tapahtunut raiskaus. Trauma ei asetu yhtenäiseen muotoon, sen myötä ajatukset, tunteet ja muistot hajoavat. Suljetun tilan, sängyn ja kännykän ja tietokoneen maailmassa alaston ihminen (Sara-Maria Heinonen) kommunikoi, kännykkäruudulle ja puhelimeen tulee whatsupp - ja tekstiviestejä, kuvitteellisella YouTube-kanavalla. Fragmentaarisista palasista muodostuu käsitys siitä, mitä on tapahtunut. Teos näyttää David Bowien messiaanisen Ziggy Stardustin hahmon, tämän tuhoon tuomitulle maapallolle saapuvan alien-hahmon. Näinkö me toimimme alieneina?

En halunnut kirjoittaa, että sängyllä on alaston nainen vaan kirjoitin alaston ihminen. Sara-Maria Heinonen tekee tämän yhden ihmisen monologiteoksen improvisatorisesti, huimanhäikäilemättömällä sisäänpäinkääntyneellä leikkisänkeveällä hulluudella. Käytän näin paljon outoja sanoja, jotta voisin välittää tuota näyttelijäntyön olemisen tapaa. Tässä työssä Heinosen alastomuus on pelkkä materiaalinen tosiseikka, ei sukupuoleen sidoksissa. Sen kanssa Heinonen on kotonaan. Syyhyävä liha ruumillistaa trauman ja kommunikaation vaikeuden. Kun kirjoitan tätä, alkaa oma ruumis syyhytä.

On varmaan ollut melkoinen vääntö saada toimimaan tuo monikerroksinen digitaalinen kommunikaatio!
 

Usko teokseen ja tunteeseen

Juuri kun olin kirjoittanut viime viikon Merkinnöissäni, että saattaa klassikko tappaa, muistan kandiesitystä Hiroshima, rakastettuni (ohjaus  Michael Panula-Ontto). Pieni ihme. Kanditeatterissa ohjaaja uskaltaa valita Durasin käsikirjoituksen ja uskaltaa intuitiivisesti luottaa Kristina Haatajan suomentamaan hienoon kieleen, sen kykyyn välittää tunteita. Ohjaaja uskaltaa luottaa näyttelijöihin, heidän kykyynsä ruumiillistaa ruumiissa asuva trauma, kuolema ja suru.

Ulkopuoliset toiset, menneisyytensä traumatisoivat ihmiset kohtaavat toisiaan kohtaamatta mutta omat traumansa kohdaten. Sofia Smeds ja Ari Suzuki sekä nyljetty pianonraato, jonka kielistä Charles Quevillon tuo ilmoille kauhistuttavan raa´at äänet. Hienovireistä musikaalis-fyysistä näyttelijäntyötä, jossa sanalle annetaan tunteen paino.

Tällainen harvinaislaatuinen vilpittömyys kosketti.
 

Julmaa toistoa – lempeästi

Kandiesityksessä Ikuinen paluu (ohjaus: Anni Ihlberg , käsikirjoitus: Liila Jokelin) uskon ritari putoaa ajan ja ikuisuuden hyrrästä ja aloittaa jälleen kiertonsa maan päällä – tuttuja arkisia todellisuuksia  ja kohdattuaan hautausmaan vartijan, Frederik Niseteszchin, sen joka haluaa vain istuksia itsekseen ja tarjoaa astumista hetken portista kuolevaiseksi. Mietin tätä teosta sen tiettyä absurdiutta. Uskon ritarin kautta ryhtyy pohtimaan omaa kuolevaisuuttaan, julmaa toistoa, omia valintojaan. Ehkä teos myös lempeästi irvailee sillä, mihin kaikkeen energiaa käytetään. 

 

Aiemmat Hanna Helavuoren työpäiväkirjamerkinnät