24.08.2023
Anita Parri, mitä kuuluu?
Tuottajan ilo ja haikeus, kun pitkä työrupeama Exceleiden parissa ruumiillistuu eläväksi vuorovaikutukseksi Performing HEL -katselmukseen tulijoiden kanssa. H-hetkeen on viikko aikaa, sirkuksen, tanssin ja teatterin tekijät esittäytyvät Tanssin talolla ja Cirkon tiloissa Helsingissä demojen ja pitchausten kautta, nähtävänä on myös muutamia kiertuevalmiita teoksia. Petroskoista Suomeen 15 vuotta sitten kotiutunut Anita Parri on kotonaan myös suomalaisella esittävän taiteen kentällä. Kokemuksestaan hän tietää, että Performing HELiin tulevat kansainväliset kuraattorit etsivät ohjelmistoja valtavirran ulkopuolelta, sitä jotain oudompaa ja rohkeampaa. Viime hetken vinkkinä: loppuunvarattuun tapahtumaan mahtuu vielä verkko-osallistujaksi. Tavoitimme tuottaja Anita Parrin tsekkauslistojen ääreltä kysyäksemme, mitä kuuluu?
Anita Parri: Täällä ollaan jännän äärellä, kun Performing HEL -katselmus alkaa viikon päästä. Jännitys tiivistyy, ja Excel-taulukot muuttuvat vihdoin ihmisiksi ja tehty työ näyttäytyy konkreettisesti. Tuottajan työhän on paljolti ”excelöintiä”, taulukoita toisensa perään.
Onneksi ehdin kesällä irrottautua kaikesta suunnittelusta. Kävimme Slovakiassa ja Itävallan puolella Alpeilla. Oli ihana lähteä matkaan ilman suunnitelmia, vaan ikään kuin yhdeltä istumalta. Päätimme hetkessä mitä halusimme juuri siinä tilanteessa tehdä, minne suuntaamme matkamme. Tuli tehtyä paljon spontaaneja päätöksiä. Se oli täysin erilaista kuin mitä työnteko on, ja siksi niin ihanaa. Sähköpostejakaan en lukenut lomalla.
Olen aina halunnut töihin taiteen pariin. Muutin Suomeen kotikaupungistani Petroskoista 15 vuotta sitten. Petroskoissa ei ollut kovin vilkas taide-elämä, varsinkin vapaan kentän toiminta oli pientä. Lähinnä löytyi klassista repertuaaria esittäviä taloja, ja suomalaisia elokuvia saatettiin esittää jonkin verran elokuvaviikkojen aikana. Saatoin myös nähdä joskus suomenkielisiä esityksiä Petroskoin suomenkielisessä teatterissa. Mutta muutettuani Suomeen halusin nopeasti integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan, ja parin vuoden kieliopiskelun jälkeen pääsin opiskelemaan tuottajaksi. Siinä sitten kävi niin, että pidin oikeasti taiteen ja kulttuurin tuottamisesta ja näin, että alalla on paljon mahdollisuuksia.
Halusin nopeasti integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan, ja parin vuoden kieliopiskelun jälkeen pääsin opiskelemaan tuottajaksi.
Olin mukana teatterin ja musiikin eri prokkiksissa, ja toimin muun muassa projektikoordinaattorina Teatteri Telakalla. Vuodesta 2016 toimin tuottajana Tanssin tiedotuskeskuksen Suomi-Venäjä -vaihto-ohjelmassa. Yhteistyö pätki paljon jo koronan aikana, mutta Venäjän hyökättyä Ukrainaan hanke päättyi ja avustuksemme kanavoitiin ukrainalaisten tanssitaiteilijoiden turvaresidenssien järjestämiseen. Monet niistä venäläisistä tanssitaiteilijoista, joiden kanssa olimme olleet yhteydessä – ja joilla oli mahdollisuus muuttaa Venäjältä – ovat muuttaneet pois, ja ovat nyt joko Berliinissä tai Ranskassa. Monet Venäjälle jääneet toimivat näissä tämän hetken olosuhteissa, eikä heidän ole mahdollista ilmaista itseään kuten he ehkä haluaisivat. Osa omasta perheestäni on Suomessa, mutta osa on yhä Petroskoissa. Venäjän hyökättyä Ukrainaan viime vuoden helmikuussa tunsin aluksi jonkinlaista lamaantumista, mutta onneksi työni kautta, tuottajana mainitussa vaihto-ohjelmassa, löytyi keino tukea ukrainalaisia tanssitaiteilijoita. Oli tärkeätä, että työn kautta pääsi kanavoimaan turhautumisen konkreettisiksi teoiksi.
Olen urani aikana tehnyt töitä myös dokumenttiteatterin sekä aktivisti- ja moninaisuustaiteen parissa. Jokainen kokemus muokkaa omaa ammatti-identiteettiäni. Freelancerina sitä kiertää paikasta toiseen ja kerää itselleen kokemusta eri kentiltä.
Performing HEL -katselmuksen tuottajana aloitin viime joulukuussa. Itse katselmus järjestetään nyt neljättä kertaa. Kasassa on mahtava tiimi, joka on tätä katselmusta tuottanut aikaisemminkin – itse vastasin vuonna 2021 seminaarin sisällöstä. Meille on kertynyt sisäistä tietoa ja hyväksi osoittautuneita käytäntöjä. Katselmuksen digitaalinen osuus ja itse digitaalisuuden pohtiminen on ollut kuitenkin tällä kertaa erityisen vahvasti läsnä, myös tuotannollisesti. Nyt jopa harmittaa, että ollaan järjestelyiden loppusuoralla.
Perfoming HELin valikoimassa on paljon tarttumapintaa sekä ulkomaalaisille että kotimaisille taiteellisille johtajille, jotka etsivät esityksiä ohjelmistoihinsa.
Ensi viikon katselmukseen on valittu 20 teatteri-, tanssi- ja sirkusesitystä, joita esitellään joko kokonaisuudessaan, demoina tai pitchauksina. Joukosta löytyy myös nuorille suunnattuja teoksia, teoksia, jotka hyödyntävät teknologiaa, ja esimerkiksi teoksia, jotka pohtivat suhdettamme luontoon. Valikoimassa on paljon tarttumapintaa sekä ulkomaalaisille että kotimaisille taiteellisille johtajille, jotka etsivät esityksiä ohjelmistoihinsa. Monet näistä teoksista sopisivat hyvin suomalaisiin kaupunginteattereihin, sillä lähtökohtaisesti nämä teokset ovat tehty kiertäviksi.
Meillä on monipuolinen joukko tekijöitä ja toimijoita tulossa osallistumaan Performing HEL - katselmukseen ja tutustumaan toisiinsa. Uskon, että kansainväliset kuraattorit etsivät taidetta, joka on muun kaltaista kuin mitä he näkevät kotonaan Ruotsissa, Virossa, Isossa-Britanniassa, Hollannissa, Portugalissa, Tšekeissä tai Japanissa. Heitä kiinnostaa jokin muu kuin valtavirta, vähän oudommat ja rohkeammat kokemukset. Jos jollakulla olisikin ennakko-oletuksia suomalaisesta esittävästä taiteesta tänne tullessaan, toivottavasti ne tulisivat haastetuksi, koska meillä on todella monipuolinen kenttä moninaisine tekijöineen.
Kotimaisille taiteellisille johtajille tässä tarjoutuu mahdollisuus löytää kiertue-esityksiä helposti, ja samalla tutustua tekijöihin ja muihin kansainvälisiin kuraattoreihin. Edelleen on mahdollista rekisteröityä online-osallistujaksi, jolloin pääsee näkemään katselmuksen demot ja pitchaukset, katseluaikaa on syyskuun loppuun saakka. Meillä on myös käytössä palvelu, jonka kautta voi ottaa suoraan yhteyttä kiinnostaviin tekijöihin. Valitettavasti katselmukseen ei enää mahdu osallistumaan paikan päällä, sillä tapahtuma on täynnä. Katselmus alkaa Teatterimuseossa torstaina 31.8. seminaarilla, jossa pohdimme digitalisaatiota.
Tuottajan työssä on paljon budjetoimista ja kululaskelmien tekoa, mutta kyse on loppujen lopuksi sisällöistä.
Tällä hetkellä ja katselmuksen alkuun saakka ruksaan listalta tarkistettavia asioita, ja varmistan että kaikki minkä on oltava tehtynä on tullut tehtyä. Loppuun asti riittää tekemistä. Katselmuksen jälkeen etsin taas freelancerina seuraavia projekteja, (nauraen) töitä saa tarjota!
Itselleni työn merkityksellisyys riippuu paljon siitä, vastaako työ omaa arvomaailmaani. Uskon, että luovuus voi parhaimmillaan tarjota vaihtoehtoisia tapoja tarkastella maailmaa ja kannustaa näkemään asioita muutenkin kuin niiden käytännöllisyyden tai hyödyn kautta. Taide myös saa meidät olemaan tässä hetkessä kiinni. Tuottajan työssä on paljon budjetoimista ja kululaskelmien tekoa, mutta kyse on loppujen lopuksi sisällöistä. Uskon taiteen voimaan.
Anita Parri on koulutukseltaan kulttuurituottaja, hän on valmistunut Mikkelin ammattikorkeakoulusta vuonna 2014. Parri toimi Teatteri Telakalla projektikoordinaattorina 2016–2018, vastasi Tanssin tiedotuskeskuksen Suomi-Venäjä -vaihto-ohjelmasta 2016–2020 ja työskenteli projektipäällikkönä New Theatre Helsinki -teatterissa 2021–2022. Joulukuusta 2022 hän on ollut Sirkuksen ja tanssin tiedotuskeskuksen ja Teatterin tiedotuskeskuksen järjestämän Performing HEL -katselmuksen tuottajana.
Kansainvälinen Performing HEL -katselmus käynnistyy Helsingissä 31.8., ja päättyy 3.9. Paikkoja on yhä verkossa osallistujille, mutta varaa paikkasi viimeistään 29.8.2023: https://performing-hel-2023.b2match.io/ Lisäksi katselmuksessa on kaikille avoimia tilaisuuksia, lue niistä lisää: https://www.performinghel.fi/news/hel-of-a-party-performing-hel-hosts-events-open-t-everyone-interested/
Valokuva: Uzi Varon
Kaikki aiemmat Mitä kuuluu -haastattelut