25.03.2026
Arvo Jean-Michael Ärlig, mitä kuuluu?
Näyttämötaistelija, taistelu- ja tanssikoreografi, tanssija, näyttelijä, laulaja… Arvo Jean-Michael Ärligillä on monta rautaa tulessa. Tällä hetkellä suuren osan Ärligin huomiosta vie hänen konseptiinsa perustuva, taistelukoreografioimansa sekä tähdittämänsä toimintaseikkailu Pieni Samuraityttö, joka sai ensi-iltansa tammikuussa 2026. Suomen actionteatterin ensimmäinen tuotanto vierailee tässä kuussa uppsalalaisessa Teater Arosissa. Kysytään siis vierailun edellä: mitä kuuluu?
Arvo Jean-Michael Ärlig: (nauraa) Ohhoh, tuo on kyllä kanssa niin laaja kysymys.
Totta kai tässä kontekstissa mielenkiintoista on ollut Pienen Samuraitytön kääntäminen ruotsiksi. Suurin osa työryhmästä puhuu aika hyvää ruotsia, mutta yksi näyttelijä meidän porukasta tulee korvaamaan toista [Ruotsin-vierailun ajaksi]. Hän opiskelee ruotsinkielistä maisteria ja työskentelee ruotsiksi, joten hän hyppäsi produktioon meidän jenkkinäyttelijän tilalle, joka puolestaan opiskeli suomen kielen tätä teosta varten. Meikällä on puolestaan tämän porukan heikoin ruotsin kielen taito, joten Samuraitytön kääntäminen on ollut silläkin tavalla hauska prosessi.
Muuten mulla on vähän ikävä mun kissaa, kun mulla on siihen vuorovanhemmuus. Nyt on myös hirveä kasviprojekti menossa kun niihin pitäisi vaihtaa ruukut ja mullat… Olisi sitten aikaa pelata videopelejäkin joskus.
Ensi-illat ylipäätänsä ovat kauniita, mutta Samuraitytön ensi-illasta lähti erityisen upea vyöry, jossa ihmiset puhuivat teoksesta. Mulla on jäänyt mieleen yksi blogikirjoitus, jossa sanottiin että teoksessa näkyy se, että se on tehty rakkaudella videopelaamisesta ja videopelaajille – se oli todella kaunis hetki. Kaikista eniten olen saanut kuulla katsojilta, etteivät he ole koskaan nähneet tällaista teosta aiemmin.
Tyttöjen aggressio on yksi Samuraitytön teemoista, ja myös se on ollut ihmisille koskettava. Siran ja isän suhde on kuulemma ollut herkistävä monille aikuisille. Yhdessä esityksessä katsomossa oli myös japanilaisiin vaatteisiin cosplay-hengessä pukeutunutta yleisöä, mikä oli sekin mielenkiintoista.
Mulla on jäänyt mieleen yksi blogikirjoitus, jossa sanottiin että teoksessa näkyy se, että se on tehty rakkaudella videopelaamisesta ja videopelaajille – se oli todella kaunis hetki.
Meidän porukka on puhunut paljon siitä, että tahdomme tehdä sellaisia juttuja, joita itse haluaisimme nähdä. Toimintanäytelmien klassikoita esitetään Suomessa silloin tällöin, mutta kotimaisia kantaesityksiä juurikaan ole – varsinkaan sellaisia, jotka tehtäisiin ammattinäyttämötaistelijoille. En ole myöskään kuullut monestakaan videopelejä käsittelevästä tuotannosta, tosin Kajaanissa taidettiin toteuttaa tämäntapainen tanssiteos vuosi-kaksi sitten.
Haaveilin pitkään siitä, että saisin joskus tehdä oman fyysisen teatterin laboratorion. Kun aloin yhdeksän-kymmenen vuotta sitten tehdä näyttämötaistelua, se imaisi täysillä mukanaan. Ajattelin, että tämä on parasta ikinä, ja olen siitä lähtien edistänyt taitojani ja treenannut tavoitteellisesti. Tätä myötä olen siirtynyt aika lailla myös koreografin pallille.
Jossain vaiheessa mukaan tuli haave, että tehtäisiinpä Suomessa korkeatasoista actionia ja olisipa meillä siihen keskittyvä teatteri. Aloin selvittää, onko tällaisia toimijoita maailmalla, ja yhtäkkiä ympärillä oli paljon samanhenkisiä ihmisiä, jotka myös juttelivat näistä haaveista.
Samuraityttö oli alun perin action-tanssiteatteriteos, joka jäi vuonna 2020 koronan jalkoihin. Myöhemmin Hanna Kalo – Samuraitytön protagonisti ja yksi Actionteatterin perustajajäsenistä – kysyi, pitäisikö meidän tehdä työ uudestaan mutta teatteriteoksena. Aluksi juteltiin, että tuotannon voisi toteuttaa myös yksittäisenä, mutta sitten mieleen juolahti teatterin pystyyn laittaminen. Istuimme alas puhumaan teatteriarvoista ja siitä, että haluaisimme tehdä korkean kehollisen intensiteetin juttuja – emme pelkästään väkivaltaa, vaan mitä vain, joka imaisee kehon mukaansa. Tämä on teatterimme ydin: teimme sitten draamaa tai mitä tahansa, haluamme sillä olevan kehollinen puoli.
Tämä on teatterimme ydin: teimme sitten draamaa tai mitä tahansa, haluamme sillä olevan kehollinen puoli.
Kolmas perustajajäsenemme on Samuraitytön ruotsinkielisessä versiossa lavalle kiipeävä Emil Houlind, jolla on hänelläkin kiinnostusta taiteelliseen luomiseen sekä hallinnoimiseen. Mukaan lähti myös Oula Hyle, meidän ihana tuottaja, joka on mahdollistanut sekä tämän teoksen että koko teatterin laajenemisen.
Kaltaistamme toimijaa Suomesta löydy, eikä näitä muuallakaan juurikaan ole – Jenkeissä actionteattereita löytyy jonkin verran ja joistain pienistä maista samaten. Myös Ranskassa tehdään toimintanäytelmäntyyppisiä esityksiä, mutta usein ne pyörivät puhtaasti väkivallan ympärillä tukenaan vain löyhä tarina. Me taas panostamme sisältöön ensin, jolloin toiminnan rooli on olla mukana palvelemassa tarinankerrontaa.
Näyttämötaistelijan taitoni ovat karttuneet ja hioutuneet erityisesti Nordic Stage Fight Societyn (NSFS) treenien kautta. Opiskelin aikoinani tanssijaksi, ja täten tietyt liikelaadut olivat minulle jo ennestään tuttuja. Näyttämötaistelussa on paljon peruskursseja: järjestelmässämme on yhdeksän taistelulajia, joissa on häiveitä oikeista lajeista, vaikka ne onkin tehty näyttämöille sopiviksi. NSFS:n mentoriperusteisessa koulutuksessa vaadittiin myös yhden historiallisen lajin sekä yhden tai kahden kamppailulajin harrastamista. Valitsin tuolloin shaolin/wushu -kungfun, jota olen harjoittanut aktiivisemmin jo parin vuoden ajan.
NSFS:n opettajat käyvät jatkuvasti omilla kursseillaan ja tuovat oppimansa mukanaan meille. Olen esimerkiksi oman mentorini Oula Kittin kanssa treenaillut filippiiniläisiä kamppailulajeja. Emil [Houlind] harrastaa puolestaan historiallisia taistelulajeja kuten rapiiria ja tikaria, ja on harjoittanut myös paljon katanaa. Sparrailemme ja opetamme toisiamme, ja tuon itse mukaan myös paljon tanssia – esimerkiksi sitä, miten taistelulajeja voitaisiin käyttää luovemmin.
Mulla on kokemusta monista eri esittävän taiteen muodoista, ja koen, että perimmiltään ne eivät ole kovin kaukana toisistaan. Esimerkiksi japanilaisessa traditiossa esiintyjien eri rooleja ei erotella yhtään niin jyrkästi kuin mitä länsimaissa, vaan tanssija, näyttelijä ja laulaja ovat kaikki ”esiintyjiä”. Oma taustani on pitkälti musiikissa – äitini on klassinen muusikko ja olen itse soittanut viulua – ja hahmotan vieläkin niin tanssin kuin muunkin vahvasti rytmin kautta. Näyttämötaistelua puolestaan mietin paljon musiikin teorian kautta. Tämä voi olla vähän kontroversiaalisesti sanottu, mutta ilman liikkeellisyyttä ja kokonaisvaltaista kehollisuutta teatteri on mulle vähän tylsää. (nauraa)
Esimerkiksi japanilaisessa traditiossa eri rooleja ei erotella yhtään niin jyrkästi kuin mitä länsimaissa: tanssija, näyttelijä ja laulaja ovat kaikki ”esiintyjiä”.
Monitaiteellinen tausta voi auttaa myös löytämään yhteisen kielen muiden tekijöiden kanssa. Koreografin roolissa voin vaikka ohjeistaa oopperatyyppiä ajattelemaan hyökkäystä ”legatona” tai ”triolina”. Sirkusihmisille taas puhun kehollisempaa kieltä. Näyttelijän työtä tehneenä osaan myös kommunikoida heidän kanssaan, perustellen ratkaisuja esimerkiksi hahmopsykologialla. Esittävä taide on minulle yksi laaja yhteinen kieli.
Yritämme myydä Pientä Samuraityttöä parhaillamme paljon, ja muutama organisaatio on jo ottanut meihin yhteyttä. Koska teos pohjautuu vahvasti projisointiin, on siihen helppo laittaa tekstitykset, ja haaveenamme onkin myydä teosta Eurooppaan. Olen aiemmin kiertänyt Euroopassa tanssiteosten kanssa, ja olisi ihanaa tehdä sama oman teatterituotannon kanssa.
Olen kaksin-kolminkertainen ammattikoululainen, enkä ole käynyt korkeakouluja. Nyt kuitenkin opiskelen teatteri-ilmaisun monimuoto-ohjaajaksi [Turun ammattikorkeakoulussa]. Opiskelu on ollut vähän hidasta Samuraitytön ohella. (nauraa)
Suomen Actionteatteri on tällä hetkellä ykkösprioriteettini, mutta työ friikkuna voi aina yllättää. Helsingin kaupunginteatterilla pyörii vielä muutaman viikon Kuka kaappasi auringon, johon olen tehnyt tanssit ja taistelut. Tein myös päähenkilön ääniroolin sellaisessa kansainvälisessä videopelissä kuin Ocean Horn 3, joka julkaistiin viikko sitten.
Mitä tulee Actionteatterin tulevaisuuteen, en uskalla vielä juurikaan puhua asiasta. Meillä on paljon verkkoja heitettynä vesille, ja meistä olisi kiva tehdä joku fantasiatyö – joku moderni teksti, joka olisi jo valmiiksi tunnettu. Me ollaan selvitetty esimerkiksi oikeuksia Studio Ghiblin töihin ja lähetetty viestiä Andrzej Sapkowskin suuntaan hänen Noituri-kirjoistaan. Toki me myöskin pohditaan muita videopelijuttuja.
Me ollaan myös haettu toisen työryhmän kanssa useampaa apurahaa monisuhteisuutta käsittelevälle työlle. Kyseessä on kaunis ja kehollinen mutta myös intensiivinen teos. Aika mielenkiintoista kamaa tulee siis tehtyä – toisaalta väkivaltaa, toisaalta taas rakkautta. (nauraa)
Arvo Jean-Michael Ärlig on Helsingissä asuva näyttämötaistelija, taistelu- ja tanssikoreografi, tanssitaiteilija, näyttelijä ja laulaja, joka on esiintynyt teatterinäyttämöiden lisäksi elokuvissa, mainoksissa sekä televisiossa. Hänen opintonsa ovat kattaneet näyttelijäntyötä, musiikkiteatteria, kansanlaulua ja nykytanssia, minkä lisäksi hän on Nordic Stage Fight Societyn sertifoima ammattitason taisteluesiintyjä. Ärlig on myös vuonna 2025 aloittaneen, näyttämötaistelutaiteeseen keskittyvän Suomen actionteatterin perustajajäseniä.
Pieni Samuraityttö vieraili Teater Arosisissa Uppsalassa 19.–21.3.2026. Kevään 2026 aikana näytelmää esitetään myös huhtikuussa Nukketeatteri Sampossa ja toukokuussa Rovaniemen teatterissa.
TINFO toimittaa Mitä kuuluu -haastattelusarjaa, jossa pääpaino on kahdessa asiassa: kansainvälisyydessä ja ajankohtaisuudessa jutun julkaisuaikaan. Kaikki ilmestyneet Mitä kuuluu -haastattelut.