09.11.2022
Avustuksen harvaan asuttujen alueiden kulttuuritoimintaan sai 63 hakijaa
Taiteen edistämiskeskus on jakanut yhteensä 2 miljoonaa euroa avustuksia harvaan asuttujen alueiden (HAMA) kulttuuritoimintaan. Avustuksen sai yhteensä 63 yhteisöhakijaa ympäri Suomen. Seuraava haku on lokakuussa.
Harvaan asuttujen alueiden avustushaku herätti suurta kiinnostusta. Hakemuksia tuli 259. Yhteisöt hakivat esimerkiksi residenssi- ja festivaalitoimintaan, osallistaviin teatterikiertueisiin, kulttuuri-iltamiin ja yhteisötaiteeseen. Vaikka hakijoista iso osa oli taiteen alan toimijoita, haku tavoitti myös sellaisia yhteisöjä, jotka eivät aikaisemmin olleet hakeneet Taiken avustuksia.
Isoin potti Lieksaan
Keskimääräinen myöntösumma oli 32 000 euroa. Suurimmat saajat olivat Lieksan Somali perheyhdistys, 151 000 euroa, Arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikoulu Lastu ry, 95 000 euroa, Maarianvaaran nuorisoseura ry, 83 000 euroa sekä Mustarinda-seura ry, 82 000 euroa. Pienimmät myönnöt olivat 5 000 euroa.
Maantieteellisesti avustukset jakautuivat pääosin Lapin ja Itä-Suomen alueille ja rahoitettavat hankkeet toteutuvat vuosien 2022 ja 2023 aikana.
Uudet haut lokakuussa ja keväällä 2023
Harvaan asuttujen alueiden kulttuuritoiminnan erityisavustusten toinen hakukierros on lokakuussa ja kolmas alkuvuodesta 2023. Harvaan asuttujen alueiden parlamentaarinen työryhmä päätti kohdistaa kahteen ensimmäiseen hakukierrokseen kolme miljoonaa euroa.
Kulttuurihankkeiden toteuttamiseen ohjattiin lisäksi rahoitusta enintään kaksi miljoonaa euroa, mikä mahdollistaa kolmannen hakukierroksen järjestämisen keväällä 2023.
Avustuksilla edistetään alueiden omaehtoista ja paikallista kulttuuriaktiivisuutta ja samalla vahvistetaan niiden elinvoimaa ja houkuttelevuutta. Harvaan asutun alueen määritelmä pohjautuu Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) ylläpitämään paikkatietopohjaiseen kaupunki-maaseutuluokitukseen.
Lisätietoja
Erityisasiantuntija Susanna Mäki-Oversteyns, susanna.maki-oversteyns@taike.fi, puh. 0295 330 837.