Baltic Circle on jaettu tila 

 

Tämänvuotisen kansainvälisen Baltic Circle -teatterifestivaalin ohjelmiston rungon muodostivat eri yhteistyötahojen kanssa toteutetut ensi-illat. Festivaalilla nähtiin lisäksi tusinan verran ilmaisia tapahtumia, festivaaliklubeja, luentoja, keskusteluja, suoratoistolähetyksiä, yhteiskuunteluita ja yksi avoin harjoitus. 

 

Rampauttaa-verbi saa festivaalilla uuden synonyymin: vapauttaa. Rampamaisema – laiska, myöhässä, eikä ees paikalla -esitys vapauttaa sekä tekijät että yleisön totutuista teatteriin (ja esityksiin) liittyvistä konventioista, normeista ja rajoista. Silti kaikki pysyy jotenkin kasassa ja syntyy yhteisen jakamisen tila. Tämänvuotinen rampa productions -kokoontuminen on selkeämmin esityksellinen kuin viimevuotinen Isa Hukan koolle kutsuma vammaispoliittinen tutustuminen rampuuteen. Me kaikki saimme olla rauhassa rampoja. 

 

Wear and Tear tapahtuu Riistavuoren seniorikeskuksessa eteläisessä Haagassa. Osallistavaan esitykseen on kukin mukanaolija tuonut jonkin itselleen tärkeän esineen, jota lähestytään itsenäisesti, pareittain tai ryhmänä tarkasti ja pakottomasti, mutta ohjattuna. Opimme tuntemaan kanssaihmiset ja heidän (muisto)esineensä. Emma Fältin ja Sonja Jokiniemen suunnittelema esitys tarjoaa luottamukselliset puitteet muisteluille ja uuden löytämiselle. Silmäkulma kostuu yhden osallistujan runon äärellä, ja sitten seuraavan tarinan kohdalla kääntyy suupieli kaihoisaan hymyyn. Wear and Tear on osa kuopiolaisen ANTI – Contemporary Art Festivalin ja Hangö Teaterträffin kanssa tehtyä Kulkue-hanketta. 

 

Radio feature Valtapuisto (blogin valokuva tästä teoksesta) vie kuulijat kolmen vartin matkalle lajityyppien ja teemojen runsaudensarveen. Alussa ollaan suolla, jonne kätketään jotain; äänimaailma vihjaa kauhuun. Sitten siirrytään kansallispuistoon, minkä luonnonmukaisuus muuntuu askel askeleelta (kuulokuva kuulokuvalta) keinotekoisemmaksi ja lopulta ihmisten (vallankäyttäjien?) rakentamaksi elämysalueeksi. Harjulla tapahtuvaa polkujuoksua selostetaan melkein dokumentaarisesti, kunnes jatkuvan kasvun eetoksen ja käyttölukuihin perustuvan ”hyötyajattelun” kuvaus saa jopa satiirisia piirteitä ennen kuin se kasvaa karnevalistiseksi fantasiaksi. Korvia ja aivoja hivelevästä sävellyksestä ja äänisuunnittelusta vastaa Eero Pulkkinen ja käsikirjoituksesta ja ohjauksesta Elis Hannikainen ja Vappu Jalonen. 

 

Mitä me haluamme tehdä, kun kaikki kaatuu päälle, mikään ei onnistu ja kukaan ei välitä? Entä mitä haluamme tehdä, kun elämä hymyilee niin, että silmiä siristää, mutta emme voi antaa nautinnollemme täyttä valtaa? Mitä mieltä me olemme meille asetetuista rajoista? Teatteriryhmä 4Floors of Whores vastaa kaikkiin kysymyksiin heittäytymällä täysillä kulloiseenkin työn alla olevaan esitykseen. Täysillä ja alasti. Baltic Circlessä nähtiin THE CHURCH of 4 Floors of Whores: Part III. Manifestinomainen julistus käsittelee meitä rajoittavia normeja ja sääntöjä. Kolme esiintyjää ottaa vuorollaan tilansa ja kaikilla on painavaa sanottavaa tai näytettävää; onneksi myös itseironia pilkahtelee tekotavan rakosista. Nyt eivät kuitenkaan ihmisruumiin aukot ole niin keskiössä kuin ryhmän aiemmissa teoksissa NiXXXavuori ja Enfant Terrible. Lopulta näyttämön valtaa Pyhä Vitus, joka vie esiintyjät yhä syvemmälle tanssihorkkaan tuoden mieleen kuvaukset 1500-luvun Strasbourgin tanssimaniapandemiasta.  

 

Emmi Vennan This world that we imagine in this room, might be used to gain access to other rooms, other worlds, previously unimaginable on kokoelma tansseja ja tilanteita sekä rakkaudentunnustus Kiasmalle. Alussa on Emmi ja ramppi. Hienovaraisesti kuiskutellen Emmi käy hakemassa yleisöstä parikymmentä vapaaehtoista seurakseen näyttämön reunalle. Jälleen meille tarjotaan taiteilijan näkemyksiä, kokemuksia ja tuntemuksia jaettavaksi. Kaikki Emmi Vennan liike on jollakin tavoin kiehtovaa; välillä hän liikkuu höyhenenkevyen popahtavasti tai tanssittaa vain sormenpäitään, ja seuraavaksi tilassa nähdään esiintyjä kuin pakkoliikkeiden vankina oleva heroinisti. Ensimmäinen mielikuvani on menninkäinen, mutta se ei tee täyttä oikeutta vaativalle tekemiselle… Liikekielen nimi olkoon vaikka emminkäinen! Teoksen nimi tulee elokuvaohjaaja Lana Wachowskilta, joka on muun muassa Matrix-elokuvan toinen ohjaaja. 

 

Homoseksuaalinen käyttäytyminen ja sukupuolinen moninaisuus ovat luonnossa yleisiä ilmiöitä, jotka eivät kuitenkaan saa näkyvyyttä luontodokumenteissa, vaan edelleen uskotaan evoluutiossa oleviin ”poikkeamiin”, jotka jäävät lisääntymiskuvausten varjoon. Suokukko (englanniksi Ruff) tuo lajina uskomukset uuteen valoon. Se on kenties moninaisin luonnonvarainen selkärankainen; soidinaikaan eri suokukot harrastavat seksiä sukupuolirajoista piittaamatta. Luonnollisesti. Taiteilija Camille Auer on tutkinut suokukkoja ja niiden käyttäytymistä ja kuvitellut jopa olevansa suokukkojen (laina)höyhenissä. Perusteellisuudesta on syntynyt kiehtova esitys Ruff Knowledge, joka laittaa yleisönkin kyseenalaistamaan meille annettuja heteronormeja ja cis-selityksiä. 

 

Baltic Circlen turvallisemman tilan näyttävästi näkyvät periaatteet ja rekrytointia ohjaava kulttuurinen moninaisuus eivät jää festivaalilla pelkiksi korulauseiksi. Esityksissä pidetään kaikista hyvää huolta. Ääneen ja näkyville pääsevät myös he, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet syrjemmälle. Arkipäivän artivismi yhdistää taiteilijat ja festivaalin toisiinsa. Baltic Circle uskoo taiteen voimaan sekä esitysten yhteiskunnalliseen ja poliittiseen toimijuuteen. Yhtenä kumppanina on osuuskunta Lumimuutos ja monivuotisena hankkeena soiden ennallistaminen. Festivaali elää kuten se näyttää ja näyttää miten voisimme elää.