Camille Auer, mitä kuuluu? 

 

 

Päällimmäisenä Vilnasta jäi se olo, että esitys meni tosi hyvin. Yleisöä oli talon täysi, ja se eli tosi hyvin mukana esityksessä. Sitä mä etukäteen jännitin, kun en ihan hirveästi etukäteen tuntenut liettualaista kulttuuria ja mentaliteettia, en tiennyt, mitä odottaa yleisön suhteen. Esityksen jälkeen oli Q&A -osio, johon osallistuimme dramaturgi Emil Santtu Uutun kanssa. Vastaanotto festivaalilla oli kaikkiaan ystävällistä ja ammattimaista. Kaikki oli lähellä, esityspaikka oli ihan nurkan takana hotellilta. Koko reissun olisi voinut hoitaa poistumatta kauemmas kuin 500 metrin päähän (naurahtaen).  

 

Olin kaupungissa kolme päivää, joista kaksi meni oman esityksen valmisteluissa, en ehtinyt nähdä muuta ennenkuin sitten oman esiintymiseni jälkeen. Ja se olikin jotenkin täydellistä, miten se festivaali oli kuratoitu, mitä sain nähdä. 

 

Mun esityshän, Ruff Knowledge, käsittelee sitä, miten luonto- ja tiedemediassa puhutaan sukupuolten ja seksuaalisuuden moninaisuudesta muilla lajeilla ja miten tämä moninaisuus näyttäytyy etenkin suokukoilla. Samana iltana näin Donna Marcus Duken luentoesityksen, ikäänkuin Nobel-palkinnon vastaanottopuheen, joka käsitteli unkarilais-brittiläisen Charlotte Bachin (1920–1981) kehittämää vaihtoehtoista evoluutioteoriaa. Mä en ollut ennen kuullut tästä teoriasta, mutta se on tosi kiehtova. Ajatus siitä, että nimenomaan sukupuolien ja seksuaalisuuden moninaisuudet ovat evoluutiota eteenpäin vieviä voimia. Ja päinvastoin tilanteessa, jossa heteronormatiivista elämää elävät olennot monistavat omaa DNA:taan lisääntymällä, ei suuria muutoksia tapahdu. Oli merkityksellistä tavata Duke esityksen jälkeen. Hän myös viittasi luentoesityksessään omaan teokseeni. 

Myöhemmin syksyllä teemme Ruff Knowledgen Belfastissa Outburst Queer Arts -festivaalilla. Olimme dramaturgi Emil Uutun kanssa viime vuonna Suomen Britannian- ja Irlannin -instituutin kutsumina tutustumassa tapahtumaan, ja tänä vuonna viemme sinne esityksen Suomen instituutin tuella.  

 

Tuntuu erilaiselta viedä esitys Belfastiin, koska sain viime reissulla vähän esimakua sikäläisestä yleisöstä. Vedin pienen katkelman teoksesta klubiyleisölle, joka oli valmiiksi lämmitelty muilla esityksillä. Mun esityksen aihe saattaa kuulostaa kuivakalta ja tosi spesifiltä, mutta samalla se on hauska. Ainakin yleisö usein nauraa sille. Ja Belfastissa on ollut jotenkin kaikkein eläväisin yleisö, joten on tosi kiva fiilis mennä sinne takaisin. 

 

Olin jo lapsena kiinnostunut linnuista ja olen edelleen. Olen viettänyt paljon aikaa erilaisissa luontoympäristöissä läpi elämäni. Jonkinlainen matalan intensiteetin kiinnostus oli siis ollut lintuihin, mutta ei mihinkään erityisesti. Sitten kuin luin suokukoista Suomen luonto -lehdestä, innostuin, että mikä juttu tämä oikein on. Niin uskomattoman upean näköisiä, pursuavissa höyhenpuvuissaan vaikuttavat enemmän joiltain trooppisilta olennoilta. Kävi ilmi, että näitä lintuja on tosiaan Suomessa.  

 

Luin enemmän, sitten kävi ilmi että se on tosi moninainen laji, suokukkotyyppejä on erilaisia ja niiden seksuaalinen käyttäytyminen ja strategiat on keskenään erilaisia. Tulee helposti ajatus, että onko nää itseasiassa eri sukupuolia ja onko suokukoissa enemmän kuin kaksi sukupuolta. Mun kysymys onkin koko ajan ollut, voidaanko me kutsua näitä eri suokukkomuotoja omiksi sukupuolikseen.  

Toinen kiinnostava kysymys on se, miten ihmiset hahmottavat nämä luonnossa esiintyvät erilaiset sukupuolet. Se kieli, jolla ihmiset kuvailevat näitä, tuntuu usein transfobiselta. On kiinnostavaa, että ihmisten asenteet näkyvät jopa puheessa sukupuoleltaan moninaisista linnuista. Ihmiset kykenevät olemaan transfobisia myös suhteessa lintuihin.

 

Tätä luontotoimittajien kirjoittelua on paljon, koska suokukkoihin liittyvää tutkimusta on paljon, se on niin uskomaton laji, että siitä löytyy aina jotain uutta. Hiljattain esimerkiksi tuli tutkimus, joka paljasti eri suokukkojen välisen geneettisen eron suuremmaksi kuin ihmisen ja simpanssin välinen geneettinen ero on. Ja tällaisia uusia, ihmeellisiä asioita kun löytyy, niitä uutisoidaan. Varsinkin vanhemmissa mediateksteissä näkyy asenteellisuus siinä, että suokukkojen väliselle homoseksuaaliselle käytökselle yritetään aina keksiä jokin selitys ja yleensä jollakin heteroseksuaalisella motiivilla. Sen sijaan, että kuvattaisiin käyttäytymistä sellaisenaan. 

 

Olen aika paljon tarkkaillut – ja kuvannutkin – näitä suokukkoja eri paikoissa, lähinnä Pohjois-Pohjamaalla, mutta myös Saamenmaalla Kilpisjärvellä ja Norjan puolella Røstin saaristossa. Laji viihtyy rantaniityillä ja muissa kosteikoissa, joita on yhä vähemmän Etelä-Suomessa. Se pesi aiemmin myös etelämmässä, mutta ilmastonmuutos ja elinympäristöjen tuhoaminen on ajanut lajin yhä pohjoisemmaksi. Kanta on vähentynyt tosi radikaalisti, ja Suomen kanta onkin erittäin uhanalainen. Suokukkoja on meillä nyt yli 97 % vähemmän kuin niitä oli 1950-luvulla. Paikallinen sukupuutto on siis todellinen uhka. 

 

Olen juuri jättänyt kustannustoimittajalle ensimmäisen version suokukkokirjasta, joka ilmestyy ensi vuonna. Helsinkiläiseen galleria Sinneen tulee mun näyttely, johon teen videon, jonka aiheena on lapsuuteni pienellä paikkakunnalla 1990-luvun Varsinais-Suomessa. Kuvaan siihen sitä maalaismaisemaa, jossa olen kasvanut. Pohdin sitä, miten ne pellot ja pikkupaikkakunnan tylsä maisema on vaikuttanut siihen, millainen musta on tullut. Olen myös suunnittelemassa toista kirjaa, joka käsittelee laajemmin lintujen katsomista ja sitä, mitä voimme tietää lintujen kokemusmaailmasta. Ja pohdin, miten me voitaisiin katsoa lintuja jotenkin toisin. Meillä on myös puolisoni niko weardenin kanssa tekeillä teos, joka käsittelee surua sukupuuttoaallon äärellä, sitä miltä tuntuu olla tietoinen siitä että jokin itselle tuttu ja tärkeä laji saattaa kuolla oman elämän aikana sukupuutoon. Vietimme kesän Skomværin majakkasaarella, jossa tarkkailimme miekkavalaita, hylkeitä, merisaukkoja ja lintuja lähietäisyydeltä. Lintujen väheneminen näkyy siellä tosi konkreettisesti, lintujen pesimäkalliot ovat osittain tyhjentyneet kokonaan.

 

 

 

 

---

 

TINFO toimittaa Mitä kuuluu -haastattelusarjaa, jossa pääpaino on kahdessa asiassa: kansainvälisyydessä ja ajankohtaisuudessa jutun julkaisuaikaan. Kaikki ilmestyneet Mitä kuuluu -haastattelut.