24.11.2016

Canthissa on kanttia ja särmää

Olemme me jonkinasteinen teatterin sivistysmaa!  Vanhat ”totuudet” siirtyvät uusien tieltä. Sivistysmaassa kansallista teatteri- ja kirjallisuudenhistoriaa tutkitaan, kirjoitetaan ja näyttämöllistetään vanhan kansallisen katseen ulkopuolella ja uusilla katseilla. Juurihoitoa tämäkin! Tuloksena syntyy syvempää ymmärrystä lihaa ja verta olevien ihmisten elämästä preesensissä ja futuurissa, ei patsaita, ei historian suljettuja kaappeja. Ei myöskään ylevöitettyä instituutioiden historiaa vaan raadollisen teatteriarjen kuvausta. 

Niin ajattelin, luettuani Seppo Parkkisen käsikirjoituksen ja nähtyäni ensi-iltansa saaneen CANTH. Kertomus uuden ajan ihmisistä -esityksen. Tähän suomalaiskansallisen historiankirjoittamisen käänteisiin kuuluu myös Pentti Paavolaisen elämäkertateokset Kaarlo Bergbomista.

Muistan, minkä liki järistyksen Minna Maijalan teos Herkkä, hellä, hehkuvainen – Minna Canth Kaisa Korhosessa aiheutti. Elämäkerta perustui Maijalan väitöskirjaan Passion vallassa – Hermostunut aika Minnan Canthin teoksissa. Kaikki alkoi Mervi Kantokorven arviosta Hesariin 19.3.2014 Minna Canthin päivänä. Sitten Seppo Parkkiselle olikin jo tilaus.

Mitä me näemme näyttämöllä?  Ihmiset ovat tulemisen tilassa, eivät koskaan valmiita. Hermostunut aika syöttää impulsseja taiteilijalle, joka käy sisäistä dialogia itsensä, kirjoittamiensa henkilöiden ja paljon itseään jähmeämmän ulkomaailman kanssa. Me näemme tekemisprosesseja, kehkeytymistä, kuoriutumista – vaatteita riisutaan ja niitä puetaan. Niin me itseämme aatteellisesti ja toiminnallisesti vaatetamme elämässä! Tässä huimassa kaaressa kurkotetaan tulevaisuuteen, nähdään sinne, mitä vielä ei ole.  Ja joudutaan tallaamaan jalat savessa ja sielu runneltuna. On hieno oivallus asettaa päätös Tsehovin Lokin kautta Sylvi-elokuvaan ja uuden ajan ilmaisumuotoon. 

On aina yhtä ihmeellistä nähdä, miten näyttelijä piirtää ja veistää näyttämöhahmon, josta aistii, miten hahmon sisällä veri virtaa ja sydän sykkii. Minna on saatu pois jalustalta, ja Kaarlo Bergbom ja Niilo Sala historian kaapista ulos, ja Emilie Bergbomille teatterimanagerina se kunnian paikka, joka hänelle kuuluu. Kiitos tästä veistokyvystä!

Voi, ja nautin tilasta, valoista ja äänistä, musiikista! Minä annan henkilökohtaisen valopalkintoni Kalle Ropposelle Canthista ja Meidän luokasta!

Mietin mielessäni, mitä olisimmekaan, jos Seppo Parkkista ei olisi. Vähän sattumoisin luin vasta nyt Parkkisen näytelmän Hagar Olssonista. Kohti linnunrataa (Mot vintergatan) kantaesitettiin Åbo Svenska Teaterissa). Ja kuunnelmissakin löytyy. Äkkiä huomasinkin lukevani koko pitkää uuteen kurottautumisen ja liikkeessä olemisen historiaa!

Juurihoidosta ja tavisteatterista

Tunnustaudun populaarin ystäväksi. Tunnustaudun populaarin potentiaalin poliittisen ystäväksi. Minusta on hienoa, kun teokset onnistuvat salakuljettamaan sisältöjä ja ilahduttavaa, miten meillä teatterissa näitä sisältöjä toteutetaan kunnianhimoisesti ja ammattitaidolla. Teatteriesitys pystyy luomaan meistä katsojista yhteisön, joka leimautuu näyttämöllä nähtyihin ihmisiin. Tämä leimautuminen on yhteisön/yhteiskunnan moraalin ja etiikan kannalta tervehdyttävää. Jotain tämänkaltaista aistin Kansallisen Juurihoidossa. Se, että tehdään teatteria taviksille, on arvokas asia. Ja hampaani olen esityksen jälkeen harjannut ja hammaslankaa käyttänyt aiempaa perusteellisemmin.

Oli pakko tutustua juurihoitoon. Kai hammaslääkärien ammattikunta ja Hammaslääkäriliitto ymmärtävät Miika Nousiaisen kirjan, tämän esityksen ja Markku Maalismaan tekemän hammaslääkäri Esko Kirnuvaaran merkityksen.

Pudottiin reunalta – mutta ei kokonaan

EU-hanke veti karikolle ihan loppumetreillä. Emme jättäneetkään hakemusta hienolle esityssuunnittelijoiden liikkuvuushankkeellemme. Emme anna sen masentaa. Se on Feeniks, se on hiton hieno hanke, jota ei pidä huonona hakemuksena pilata.  Me jatkamme.

Sähköisiä oppimateriaaleja

Hienoa, tätä on toivottu. Teatterikorkeakoulussa on uusia päivitettyjä sähköisiä oppimateriaaleja tarjolla.

Puvustojen hiljainen tieto ja järkevä arki

Emilie Bergbom päivitti historiallista selväjärkisyyttä, hiljaista tietoa. Kirjoitin Meteliin suomalaisten teattereiden puvustoissa olevasta hiljaisesta tiedosta ja ammattimaisuudesta. Eläköön puvustot! Eläköön se työ, jota tämä naisvaltainen ammattikunta sitoutuneesti suurella sydämellä ja ammattitaidolla tekee!