13.01.2022

Centriphery-hanke. Kuva: Karin Pennanen.

Anna-Mari Karvonen, Tellervo Kalleinen & Oliver Kochta-Kalleinen tekevät ajatusvinoumista taidetta

Espoon Kaupunginteatteri osallistuu yhdeksän eurooppalaisen poikkitaiteellisen kulttuuriorganisaation yhteistyöprojektiin, Centripheryyn. Monivuotinen hanke huipentuu Espoossa toukokuussa. 

Espoo Euroopan reuna-alueena

Osallistavan taiteellisen projektin tavoitteena on eurooppalaisten taiteilijoiden ja tavallisten kansalaisten yhteistyön mahdollistaminen reuna-alueille sijoittuvilla paikkakunnilla. Centriphery-hankkeen kumppanuusorganisaatiot ovat teattereita ja festivaaleja ympäri Eurooppaa. Projektia tukee Euroopan Komissio osana Luova Eurooppa -hanketta. Sen kesto on neljä vuotta (2019-2023). 

Espoon kaupunginteatterissa hankkeen taiteelliseen työryhmään kuuluvat näyttelijä Matija Kezele Kroatiasta ja muusikko, runoilija Fred Nevche Ranskasta. Suomesta hankkeeseen osallistuvat etenkin osallistavista taideprojekteista kansainvälisestikin tunnetetut Tellervo Kalleinen ja Oliver Kochta-Kalleinen sekä dramaturgi-ohjaaja  Anna-Mari Karvonen. Karvonen on aloittanut Teatteri Takomon taiteellisena johtajana tänä vuonna. Taiteilijoiden monipuoliset taustat luovat kaikupohjan hankkeen teemojen käsittelylle. 

Oikopolkuja ajatteluun

Käsiteltäväksi teemaksi taiteilijaryhmä on valinnut ajatusvinoumat (eng. cognitive bias). Ihmiset uskovat yleensä ajattelevansa rationaalisesti ja järkevästi. Kuitenkin järjestelmälliset virheet vaikuttavat ajatteluumme useammin kuin huomaammekaan.  Näitä kaikille yhteisiä mielen oikoreittejä kutsutaan kognitiivisiksi vinoumiksi. Ajatusvinoumilla tarkoitetaan sitä, miten ihmiset hahmottavat ja painottavat havaintojaan, tulkintojaan tai tietoa tietyillä tavoilla.  Tunnetuin kognitiivisista vinoumista on vahvistusharha, jonka vuoksi kiinnitämme eniten huomiota ennakkokäsityksiämme tukeviin asioihin.   

Työpajoissa teemasta konkretiaan

Hankkeen tarkoitus on, että taiteelliseen prosessi ja työskentely tehdään yhdessä paikallisten kanssa. Projektin taiteilijat valmistivat työpajan, joka toteutettiin Omniassa lokakuussa 2021. Työpajaan osallistuivat Omnian kuvallisen ilmaisun opiskelijaryhmät. Työpajoissa tutkittiin konkreettisin esimerkein, miten erilaisia ajatusvinoumia tavallisessa arjessa voi kohdata ja miten ne vaikuttavat ihmisiin ja käyttäytymiseen. Opiskelijat tutkivat aihetta harjoitusten kautta, muun muassa sarjakuvien, pienten esitysten ja keskusteluiden ja kohtaamisten kautta. Opiskelijat myös tekivät työpajojen aikana Fred Nevchen kanssa kappaleen, joka äänitettiin työpajan päätteeksi. 

Yleisö toivotetaan tervetulleeksi toukokuussa 2022

Tulevan talven aikana taitelijaryhmä jatkaa teeman äärellä työskentelyä ja hanke huipentuu tapahtumiin ja BIASED-nimiseen esitykseen Espoon Kaupunginteatterissa toukokuussa 2022. BIASED kutsuu tutustumaan mielen temppuihin ja kohtaamisiimme vaikuttaviin alitajuisiin tekijöihin, jotka ohjaavat toimintaamme. Esitykset 12.-19.5.2022 Revontulihallissa. Liput 15 / 10 / 5 €.

Katso lyhytdokumentti hankkeesta täältä. 

Hankkeen verkkosivut: https://www.centriphery.eu 

Uutinen Espoon kaupunginteatterin verkkosivulla: Centriphery-hanke huipentuu tänä keväänä - Espoon kaupunginteatteri (espoonteatteri.fi)

Sinua voisi kiinnostaa

Uutiset