16.01.2020

Hanna uusi blogikuva

Ei lastenteatteri ole kasvatuslaitos, mutta...

Ei lastenteatteri ole kasvatuslaitos. Mutta lastenkirjallisuuden tavoin sillä on kyky haastaa kognitiivisesti ja emotionaalisesti stimuloidessaan mielikuvitusta, myötätuntoa ja muita mielensisäisiä prosesseja. Siksi onkin tärkeätä kysyä, millä tavoin lasten- ja nuortenteatteri toimii ja millaisia strategioita se käyttää. 

Veli-Matti Värri kehottaa teoksessaan Kasvatus ekokriisin aikakaudella (2018) uudistamaan kasvatusajattelua. Käsitykset ihmisen ja luonnon suhteesta on ajateltava uusiksi: Millaisia ihmisiä me kasvatamme? 

Millaiseen maailmaan? Millä edellytyksillä?  Ja entä millaista esityksellistä ajattelua lasten- ja nuortenteatteriesitykset ehdottavat?  Millaista toimijuutta se ehdottaa? Leikkijää, sankaria, kriittistä ajattelijaa, tulkitsijaa, myötätuntoista kokijaa, maailman muuttajaa, normikriitikkoa….
 

Mitä julistukset tarkoittavat todella?

Tässä tulevaisuusorientaatiossani tartuin uudelleen Unescon julistuksiin – maadoittuakseni tai kohotakseni.

Unescolla on kulttuurista moninaisuutta koskeva yleismaailmallinen julistus sekä suvaitsevaisuuden periaatteiden julistus. Niitä on terveellistä lukea ihmisyyden ja toimijuuden velvoittajina.

Suvaitsevaisuuden periaatteiden julistuksessa (Unesco 1995) suvaitsevaisuus tarkoittaa ”sopusointuista erilaisuutta” ja ”kulttuureiden, ilmaisutapojemme ja inhimillisten elämänmuotojen rikkaan moninaisuuden kunnioittamista, hyväksymistä ja arvostamista”. 

Tietämys, avoimuus, viestintä, ajatuksenvapaus, omatunto ja luottamus edistävät suvaitsevaisuutta.  Suvaitsevaisuus on ihmisoikeuksia, moniarvoisuutta ja kulttuurien moninaisuutta demokratiaa ja laillisuutta tukeva velvoite. Julistuksessa muistutetaan myös, että myöntyväisyys, alentuvaisuus tai suopeus eivät ole suvaitsevaisuutta. Suvaitsevaisuuden osoittaminen ei merkitse yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden sietämistä eikä omasta vakaumuksesta luopumista eikä sen heikentämistä.
 

Eläköön uudesti ajattelu!

Lapsille ja nuorille suunnatusta teatterissa ei pelkästään luoteta klassikko- ja suosikkikirjojen dramatisointeihin vaan tehdä omaa! Joukossa moninaisia  esitysmuotoja ja kohtaamisia. Tästä kannattaa ylpeillä!

TOTEM-teatterissa Pilvi Porkolan Ihana sininen herättelee pohtimaan eettistä tavarasuhdetta. Tämän Ihana sininen tekee esineteatterin keinoin ja siten, että lapset ovat kanssatoimijoita.

Teatteri Siperian Flora ja fauna Kohtaamisia luontoystävän kanssa – ihanapuhetta luonnosta ja eläimistä tekijäryhmä Marika Heiskanen, Elisa Piispanen ja Karoliina Blackburn (käsikirjoituksessa mukana myös Tammerkosken lukion luova kirjoitus) kertovat luontosuhteestaan ja merkittävistä kohtaamisia luonnon ja eläinten kanssa. Florassa ja Faunassa teatteri kohtaa valokuvataiteen, Eriika Ahopellon ja Rami Marjamäen luontokuvat. Tuo ihanapuheeseen sisältyvä toiveikkuus elähdyttää ja uteluttaa. Miten maailman kauneutta ja monimuotoisuutta ylistetään. Ja esitys on rajoiltaan huokoinen. Sen ääressä katsoja voi olla niin kauan kuin viihtyy.

Oulun kaupunginteatterissa Jukka Heinäsen AMA – Ask Me Anything käyttää forum-teatterin keinoja, ja katsojalla on mahdollisuus vaikuttaa esityksen kulkuun. Forum-teatteri on osallistava teatterimuoto, jossa osallistujat yhdessä keskustelevat, käsittelevät ja kokeilevat, miten erilaiset tavat toimia tai valinnat vaikuttavat tilanteisiin. Merkittävää, että juuri Oulussa esitys sukeltaa tietoverkkoihin. Se tuntuu ehdottavan aktiivista toimijuutta sivustakatsojuuden sijaan. Se muistuttaa, että tietoverkko ei ole turvaverkko.

Toisissa tiloissa -kollektiivin Kuvitteellisten olentojen kokoelma (The Collection of Imaginary Beings) on kokemuksellinen esitystapahtuma, jonka tapahtumapaikka on Turun pääkirjasto. Kaikenlaiset osallistujat kutsutaan yhdessä tutustumaan kuvitteellisiin olentoihin ja jakamaan omia kuvitelmiaan. Kuvitteellisten olentojen koulussa (työpaja) voi tutustua ei-inhimillisiin olentoihin ja oppia ruumiillistamaan niitä. Tämän jälkeen olennot vierailevat kirjastossa ja tarkastelevat tuttua ympäristöä uudesta näkökulmasta. Toisissa tiloissa Humanoidihypoteesin ilmeinen sukulaisteos.

Salla Viikan Tea ja Tyhmentäjä (ohjaus Valto Kuuluvainen) Kajaanin kaupunginteatterissa ei jätä 8-vuotiasta Teaa neuvottomaksi ja toimettomaksi vanhempien eron jälkeen. Tässä seikkailuteoksessa on queerin ja normikriittisyyden klangia, kun ystäviksi löytyvät sellaiset olennot kuin vuosituhansia sarkofagissa uinunut Muumiokissa, hylätty Puru-Hai ja haiskahteleva Kummituskakka. Ja taisteluparina ankeuttava Tyhmentäjä, josta on päästävä eroon.

Unga Teaternissa (teatterin 60-vuotisjuhlavuonna) Alex Holmlund ja Paul Olin käsittelevät lumoavia ismejä Fascinerande ismer vuoropuhelussa katsojien kanssa. Miksi erityisesti nuoret miehet saattavat tuntea vetoa väkivaltaisiin ääriliikkeisiin? Mikä synnyttää vihaa?

Teater Taiminen Ruskigt på riktigt opitaan anteeksiantoa ja yhteistyötä.

Teatteri Mukamaksessa (joka täyttää 40 vuotta) Mikko Bredenbergin Yökylässä vie yön ihmeellisyyksiin. Yöllä kaikki tuttu tuntuu erilaiselta. Yökylässä on esitys pimeän kohtaamisesta ja mielikuvituksen voimasta.
 

Kohti reilua yhteistoimijuutta

Ähräsin viime viikolla performanssin ja esitystaiteen parissa ja tunsin suurta riittämättömyyttä, tiedon ja kokemuksen puutetta. Minä idiootti olin luvannut asiasta kirjoittaa.

Nyt itsekriittisessä itsereflektion jälkitilassa kuvittelen ymmärtäväni yhä selvemmin, mitä käytännössä tarkoittaa se, että Suomessa on useita esityksellisiä rinnakkaistodellisuuksia. Institutionaalisen rakenteen ja toimintakulttuurin rinnalla, vierellä, katveessa on kokonaan toinen todellisuus ja sen radikaalisti toisenlaiset työskentelyn tavat, prosessit ja praktiikat. Ja sen radikaalisti toisenlainen rahoitus ja taloudellis-toiminnalliset tuotantoehdot.

Miksi tästä nyt kirjoitan? No siksi, että ajattelen tulevaa kulttuurin rahoitusuudistusta, ajattelen eri kenttien välisiä rajanylityksiä, yhteistoimintaa, reiluutta ja eettis-moraalista velvoittavuutta.

Julkisesti tuetuilla esittävän taiteen instituutioilla on yhteiskunnallinen vastuu. Siihen kuuluu taiteellis-taloudellisen ja ekologisen vastuun lisäksi sosiaalinen vastuu. Se tarkoittaa esimerkiksi vastuuta henkilöstöstä, sen osaamisesta, tasa-arvosta, myös työhön rekrytoinnissa tai työtä ostettaessa. Tällaisen vastuun aspekti kuuluu myös vos-teattereiden ja vapaan kentän alihankintasuhteisiin. Millä ehdoin yhteistuotantoja tai esitysvierailuja toteutetaan?
 

Ystävyys, yhteistyö ja avunanto

Kyse ei ole Neuvostoliiton YYA-sopimuksesta vaan taiteilijavetoisten toimijoiden yhteistyöstä ja tapaamisista, joita Pois poteroista -liike/Esitystaiteen seura järjestää.

Vertais- ja verkostoitumistapahtumassa (12.-13.3.) pohditaan, mitä toimijat voisivat oppia toisiltaan, miten jakaa toimintatapoja, resursseja tai muodostaa yhteenliittymiä. Tapahtumassa käydään myös vuoropuhelua taide- ja rahoitusinstituutioiden kanssa. Oheisesta linkistä käsin voi tapahtuman sisältöihin vaikuttaa! 
 

Eläköön tyttöys, punaiset sukkahousut ja uusi esittäjyys!

Katariina Havukaisen, Sara-Maria Heinosen ja Julia Jäntin Taralle toivon pitkää ikää, uusia tulemisia mitä erilaisimmilla portaikoilla, catwalkeilla. Tara on aistimusvoimainen, älykkään näyttelijändramaturgian ja uuden esittäjyyden reimuvoitto!

Nyt mainostan vailla häpyä. Tämä esitys ei saa jäädä tähän! Amen ja plottis. Tara käyttää materiaalipohjanaan Juuli Niemen esikoisrunoteosta Tara. Runotarina ja rakentaa omaa ainutlaatuista esityskieltään ja olemisen tapaansa teoksen päälle henkilökohtaiseen, läpäisevän, huokoisen esittävyyden päälle.

Esitys on läsnäoloa, kyllä kyllä, itsestäänselvästi, mutta tällaisessa näyttelijäntyössä tuo nyt-hetki kurkottaa uudelle levelille. Mikä sen saa aikaan? Mikä synnyttää tuon odottamattomuuden tunteen? Improvisaatio ja uskallus tarttua pieniin tarjoumiin ja impulsseihin? Piiloutumattomuus? Erilainen esilläolo mutta vailla egoja? En tiedä, mutta tästä täytyy ottaa selvää, täytyy tutkia ja yrittää sanoittaa. 2010-luvun jälkipuolella on tapahtunut huima hyppy nykyteatterin esiintyjyydessä.
 

Eläköön monimuotoinen näyttelijyys!

DuvTeaternin, Svenska Teaternin, Resonaarigroupin ja Wegelius Kamarijousten I det stora landskapet on hieno inkluusioteko, monimuotoisuuden politiikkaa käytännössä. Tuo politiikka todentuu myös Svenska Teaternin ensemblessa. DuvTeaternin näyttelijät ovat nyt Svenska Teaternin ensemblen osa, eivät jokin erillinen uloke. Tämä suuren näyttämön musiikkiteatteriesitys todistaa, että musiikkiteatteria voidaan toteuttaa kokonaan toisin. Tarinan käänteet tuottavat yllätyksiä, eettis-poliittista ei-normatiivista yhteiskunta-ajattelua ja myötätuntoisuuden ja kuuntelevuuden elettä ja olemisen tapaa.
 

Arvokkaiden ihmisten matkassa katoavuudessa

Surumieliset jäähyväiset arktisen trilogian neljännessä osassa kokkolalaiselle arvokkaiden ihmisten yhteisölle! Arktisissa leikeissä maailmat ovat menoillaan, ilmastonmuutoksen Kokkola kuin veden täyttämä Venetsia, jossa kuljetaan moottoribotskilla, työnsä menettäneet ikääntyvät ihmiset, syöpä ja kuolema. Tässä eivät sydäniskurit elvytä ihmistä tai yhteiskuntaa.

Näin esityksen Espoossa, jossa tuo autius, leviävä vesi ja alakulon sävyt iskivät ehkä vielä voimallisemmin kuin tirkistysluukkunäyttämöllä Tampereella.

Naurahdusten seassa nieleksin, mielen täytti alakulo ja melankolia menetetystä. Tämä on toisistaan huolta pitävän yhteisön yritystä löytää elämälleen merkitystä. Mietin ihmisen arvoa. Klemolat tuottavat arvokasta ihmisyyttä. Nämä omintakeiset ihmiset herättävät kunnioitusta.

Esityksen tarkasti rakennettu kökköestetiikka ja kökköihmisyys ovat klemolalaista humanismia. Sitä tulee ikävä.

 

Aiemmat Hanna Helavuoren työpäiväkirjamerkinnät