15.03.2018
Kuinka venyttää esityksen elinkaarta pidemmäksi? Tapaus Teater Mestola
Yleisöä olisi, kriitikot tykkäsivät, mutta esityspaikkaa ei ole. Mitä tekee pieni teatteri pitääkseen esityksensä hengissä? Teater Mestola lähtee hakemaan teokselleen Paradisdoktrinen pidempää elinkaarta ulkomailta. Kolmen näyttelijän Paradisdokrtinen nähdään 4:e Teaternissa Västeråsissa pääsiäisen aikaan 29.3. ja 3.4.2018 sekä Tukholmassa Ö2:ssa 5.-6.4.2018.
Ruotsin-kiertue toteutuu noin vuosi sen jälkeen, kun tämä Fabian Silénin Teater Mestolalle kirjoittama uusi teos sai ensi-iltansa Helsingissä Viiruksen näyttämöllä. Silloinen esityskausi katkesi lyhyeen, kun esityspaikkana toimineella teatterilla oli edessä muutto Jätkäsaareen. Silénin maailmanlopunkomedia ehti saada kuitenkin innostuneen vastaanoton ja hyvät arviot mediassa. Nyt Teater Mestolan ja 4:e Teaternin yhteisproduktio pääsee kokeilemaan siipiään ruotsalaisen teatteriyleisön edessä.
Teater Mestola on vuonna 2004 perustettu ammattiteatteri, jonka tarkoituksena on esittää uusia suomenruotsalaisia tekstejä. Kiertueen järjestäminen, varsinkin ulkomaille on suuri ponnistus pienelle teatterille, joka tuotantokohtaisesti palkkaa tekijät. Kiertuetuottajana toimiva näytelmäkirjailija Fabian Silén kuvaa tätä urakkaa näin:
Vapaan kentän teatteriryhmälle kokoillan näytelmän saaminen kiertueelle lavasteineen, tekniikkoineen kaikkineen on aivan erityinen juttu, kun vielä näyttelijöiden pitää pystyä tekemään tilaa muista työaikatauluistaan. Olemme hyvin kiitollisia siitä, että tämä saatiin onnistumaan.
Keikka Västeråsiin oli rahoituksellisesti järjestettävissä, koska sikäläinen 4:e Teaternin on Teater Mestolan yhteistuotantokumppani, mm. teoksen ohjaajat ovat ruotsalaisia. Tukholman Ö2:n esitykset pystytään tuottamaan tuella, jota kiertuetta varten ovat myöntäneet Svenska Kulturfonden, Stiftelsen Tre Smeder ja Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto.
Fabian Silén kertoo toivovansa, että tämän kiertueen toteutuminen voisi omalta osaltaan tasoittaa tietä muille vierailuesityksille ja olla luomassa uusia yhteistyömalleja teatterialalle.
(Sari Havukainen /TINFO 15.3.2018)