29.09.2017

Sofiad

Sofian maailma: Ensimmäinen kokemukseni Suomessa

Ensimmäinen viikoni Suomessa on ollut jännittävää mutta myös kovaa. Alussa olin erittäin utelias kokeilemaan suomalaisen elämän todellista olemusta: kävelemään metsiässä, syömään puro aamupalalla ja myös yrittämään kohdata koko päivän yksin. Olen aina ollut hyvin sosiaalinen ihminen ja olen aina ollut monien ihmisten ympäröimänä. Juuri tästä syystä halusin kokea yksinäistä elämää, jotta voin hallita kaikkea itseäni ja olla tuntematta yksinäisyyttä.

En voi sanoa, että se oli helppo. Päinvastoin, monessa tilanteessa tunsin itseni hyvin yksinäiseksi ja untaisin lentää kotiin. Yksi asia, josta todella kaipasin, oli kahvin tuoksu aamulla ja toinen, joka todennäköisesti oli jopa suurempi asia, oli takuu menemisestä ulos ja tavata joku, jonka tiedän.

Ensimmäisten päivien aikana se ei ollut lainkaan ongelma; tunsin itseni vahvaksi ja itsenäiseksi, mutta jonkin ajan kuluttua alkoin tuntea vähän turvaton. Minulla ei oli mitään tekemistä ja samaan aikaan minusta tuntui, etten halunnut tehdä mitään. Tyhmä noidankehä, en tarvinnut paljon aikaa ymmärtämään siita.

Sitten aloitin tehdä työtä ja kaikki meni paremmin. Olen todella nauttinut paikasta, ihmisistä ja heidän tekemästä työstä. Luulen että, työni TINFOssa on erittäin mielenkiintoinen ja antaa minulle mahdollisuutta ollamaan yhteydessä jossakin energisimmista taiteen muodoista: teatteri.

Olin yllättynyt selvittämään, miten teatteri on tärkeä Suomessa: jokainen kaupunki, vaikka se on pieni, on oma teatteri ja monet ihmiset näkevät esityksiä, nuorimmasta vanhimpaan.

Uskon, että tässä maassa teatteri on edelleen mielekäs viestintäväline ja ihmiset edelleen uskovat sen valtaansa. Italiassa tämä ei ole tapahtunut pitkään aikaan; ihmiset eivät enää mene teatteriin eikä elokuvateatteriin. He mieluummin pysyvät kotona katsomassa televisiota ymmärtämättä yhteiskunnallista arvoa tunteiden jakamisesta paikoissa, kuten teattereissa ja elokuvateattereissa.

Sellainen työ, joka TINFO tekee, on ratkaiseva koska se luo yhteyksiä erilaisten todellisuuksien välillä, jotka ovat yhteydessä toisiinsa rakkaudesta teatteriin.

Haluan lopettaa Aki Kaurismäen lainaukseen:

“Elokuvateatteri onkin ainoa paikka missä ihminen edelleen on vapaa. Ja kuten Camus tai Reich sanoivat, ihmisen suurin tarve on pako vapaudesta, ja tämä selittää elokuvateattereiden katsojakadon.

Ihmiset välttelevät sitä ainoaa paikkaa jossa ovat vapaat päästämään mielikuvansa valloilleen, ja pyrkivät sellaiseen turvalliseen, vangittuun tilanteeseen kuin esimerkiksi videonauhurin äärelle”.

Sofia d’Alessandro

Lue Sofian esittely