Epätäyden sietämisestä 

 

 

 

Uutisista tulee hälyttävää tietoa uusista tartunnoista. Teatterit tuottavat tappiota “täysistäkin” esityksistä turvatoimien vuoksi. Lippuja esityksiin myydään keskimäärin 35-45 % enimmäiskapasiteetilla rajoituksista johtuen. Teattereiden nykyarjessa 20 % ostetuista lipuista siirretään lähellä esityshetkeä myöhempään ajankohtaan muun muassa flunssaoireiden vuoksi. Stefin, Suomen sinfoniaorkestereiden ja Teatterikeskuksen uusien (30.9.) laskelmien mukaan rajoitustoimien pitkittyessä kesään 2021 asti esittävän taiteen sektori tarvitsee 25 miljoonan tukirahoituksen. 

 

Tämä ei kuitenkaan tarkoittaisi, että freelancereiden tilanne siitä kohentuisi. Olemme joka päivä yhteydessä toimijoihin ja taiteilijoihin jotka – kuten Tuuli Heinonen viime viikolla minun Toinen ääni -palstalla sanoi – tuntevat jatkuvaa hermostuneisuutta kehossaan. Miten toimia poikkeuksellisena aikana, niin ettei poikkeuksellinen aika arkeudu osaksi uutta normaalia pitkällä tähtäimellä?     

 

Ehkä kaiken tämän tietämättömyyden edessä Teatteri Takomossa ensi-iltansa saanut Bouvard ja Pécuchet -esitys Tuomas Rinta-Panttilan dramatisoimana ja ohjaamana iskee niin täydellisen syvälle sielun ja mielen syövereihin. Kaksi näyttelijää tapaa toisensa kuin sattumalta, ja alkavat selvittämään kaiken – niin lääketieteen, frenologian, teatterin ja lukemattomien muiden aiheiden – perimmäistä totuutta. Mutta mikään ei olekaan yksiselitteistä, vakaata, kiveen hakattua, ja jopa esitys keskeytyy kerta toisensa jälkeen. Olin tiistai-iltana aivan haltioissani, esitys istuu tähän aikaan mainitsematta koronaa tai tämän ajan poliittista ilmapiiriä sanallakaan. On opittava elämään ja toimimaan epätäydellisessä maailmassa, ja sietämään jokaista lausetta, jonka katkaisee sanat “mutta”, “toisaalta” ja “ehkä”.  

 

Voimaa sain myös Joel Teixeira Nevesin ohjaamasta Kuunteleminen-esityksestä Kiasma-teatterissa! Esityksessä, jossa käsiohjelman mukaisesti näyttelijä Silva Belghiti opastaa meitä taajuuksiin 0-100kHz (lue Belghitin kokemuksista tämän blogin Toinen ääni -osiossa alempana), päästään johonkin perustavanlaatuiseen kokemalla niin sinivalaiden kuin ihmisen sydämenlyöntien rytmiä. Ei tällaisia esityksiä voi kokea kotona kotisohvalla!

Poikkeuksellisina aikoina, arkisen tekemisen ohella on arvokasta saada kokea esityksiä, joiden kautta irrottautua jokapäiväisestä, heijastaa omia tunteitaan ja mietteitään muiden kanssa ja tuntea koko kehollaan, miten sykimme samassa tahdissa.  

 

 

Lakiesitys seuraa pitkälti uudistusta valmistelleen työryhmän esitystä. Se mahdollistaisi rahoituksen ennakoitavuuden ja toiminnan pitkäjänteistä suunnittelua, toistaiseksi tai kolmeksi vuodeksi. Toistaiseksi valtionosuusjärjestelmän piiriin hyväksyttyjen toimijoiden osalta valtionosuuden edellytyksiä arvioitaisiin kuuden vuoden välein.  

 

Teatterikeskuksen näkemys on, ettei uudistus ole vapaan kentän näkökulmasta riittävä, mutta on sentään hyvä, että pitkään prosessissa ollut uudistus etenee, ja vuodelle 2022 varattu lisärahoitus tulee esittävän taiteen kentän tueksi (etenkin jos lisärahoitus käytetään kahden rahoitusjärjestelmän taloudellisen kuilun kaventamiseen). Vapaan kentän ryhmillä olisi todellinen mahdollisuus päästä valtionosuusjärjestelmän piiriin.   

 

Uuden lain on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2022. 

 

 

 

Kozmas New Theatre Helsinki har som målsättning att få till stånd ett hus med inriktning på mångkulturell scenkonst, eftersom de existerande institutionella strukturerna fortfarande är tröga. Att till exempel ha en accent som skådespelare politiseras fortfarande inom en föreställningskontext. 

 

Seminariet inleddes med en läsning av Vanja Hamidi Isacsons flerspråkiga pjäs ASIA/ÄRENDE: Kaarle Vihtori Turunen, och efterföljdes av en paneldiskussion med bland annat Isacson, som är dramatiker och doktorand i mediala och performativa praktiker vid Stockholms Konstnärliga Högskola. För Isacson handlar flerspråkighet om att utmana enspråkighetsideologin och att rent dramaturgiskt både skapa och utmana maktkategorier mellan karaktärer och att placera karaktärer i tid och rum, samt att skapa rytm, tempo och kontraster. Därmed kan flerspråkigheten ha flera olika funktioner i dramatiska verk (läsningen fungerade också fint just för att språket användes för att skapa en stark ljudvärld).  

 

Sirkku Aaltonen – vars senaste bok Code Choice and Identity Construction on Stage (2020) nyligen kom ut – vidhöll hur viktig språket är för individens identitet, och därmed hur stort potential det finns i flerspråkiga verk. Talande är, att ett av professorns få exempel – Farnaz Arbabis fantastiska uppsättning av Utvandrarna (som kom på gästspel till Esbo) – var från år 2006. Vid det här laget kunde man tänka sig att det redan skulle finnas betydligt fler exempel att hänvisa till.    

 

Förutom i Aaltonens bok, har flerspråkighet också diskuterats nyligen i en svensk publikation, Antologi för flerspråkig scenkonst (2020).  

 

Läs också Hanna Helavuoris intervju med Ceyda Berk-Söderblom om den mångkulturella scenens utmaningar och potential.  

 

 

 

Silva Belghiti: Alussa minua jännitti miten muu työryhmä ymmärtäisi minun maailmaani. Mutta suotta huolehdin. Kaikki ovat tehneet työtä ammattimaisesti: työryhmä osaa kuunnella, ottaa riskejä ja kokeilla uusia asioita. Työ sujui hyvin lähes ensimmäisestä päivästä, vaikka minusta alussa tuntui, että olen saattanut olla äitiyslomalla liian pitkään ymmärtääkseni mistä puhutaan. Olen kuitenkin huomannut, että vaikka kommunikaatio ei aina toimi, osaamme kysyä tarkennuksia ja nauraa väärinymmärryksille. Meistä on tullut kuin perhe, mikä on ollut ihanaa. Tällä työryhmällä on hienoa huumorintajua.   

 

Teos on haastanut minua. Areenan mallinen katsomo on haaste esiintyjän työlle. Kun katsojat ovat kokonaan ympärilläni, joudun kiinnittämään huomiota siihen, että kaikki näkevät. Harjoitusten aikana tilassa on usein pimeää, ja nimenomaan hämärä on viittomakieliselle haasteellinen olosuhde, sillä en silloin näe mitä tulkki viittoo. Mutta osaan olla rauhallinen, koska tiedän, että minulle kerrotaan ohjeet tarvittaessa. Tulkit joutuvat sen sijaan kamppailemaan taskulamppujen kanssa, jotta näkisin heidät pimeässä.  

 

Näyttämöllä on altaassa vettä. Pidän veden kanssa työskentelemisestä – vedellä on omanlaisensa elämä, joka välittää monia merkityksiä. Veden kanssa työskenteleminen ei ole minulle uutta, vettä käytettiin lavastuksellisena elementtinä myös ensimmäisessä teatteriproduktiossani kolmivuotisen koulutukseni jälkeen Tukholmassa vuonna 2014.  

 

Kastuessani vesi tuottaa erilaisia elämyksiä. Riippuen sen lämpötilasta, voin itsekin yllättyä astuessani siihen. Vesi auttaa minua myös esityksellisesti – havahdun uusista ruumiillisista tavoista liikkua, esimerkiksi kun kylmä vesi valuu kasvoillani. Nyt ensi-illan lähestyessä voin todeta, että tulen ikävöimään tätä prosessia ja teosta lauantain viimeisen esityksen jälkeen. Onneksi olemme lähdössä tämän kanssa kiertueelle ensi vuonna!