Esittävän taiteen tilastot 2023 ilmestyneet
Suomalainen teatteritilastointi on nähnyt 80 vuoden ajan yhteiskunnan muutoksen ja kasvukivutkin. Yhteisestä, kestävästä arvopohjasta on riittänyt tukea esittävän taiteen tekijöiden elinkeinolle, koska on ymmärretty, ettei kukaan muu kuin me itse huolehdi kulttuuriperinnöstämme. 268 teatteri-, tanssi-, sirkus- ja oopperatoimijaa esitti vuoden 2023 aikana 20 145 kertaa ja yleisöä näytäntöihin tuli 3 477 520. Elpyminen koronakoettelemuksista on paitsi tuhansien alalla työskentelevien sitkeän työn myös suurella mielihalulla katsomoihin palanneiden lipunostajien aikaansaannosta. Pandemia-ajan kuoppa katsoja- ja esitysmäärissä näyttäisi näin jäävän väliaikaiseksi. Esittävän taiteen tilastokirja 2023 ilmestyy, sisältäen nukketeatterin teematilaston.
Vuonna 1944 Suomi oli vielä syyskuuhun asti jatkosodassa Neuvostoliiton kanssa, samalta vuodelta on varhaisinta dataa Suomen Teatterijärjestöjen keskusliiton toimistonhoitaja Ilona Tainion (1914-1992) käynnistämän teatteritilastoinnin pohjalta. Olemme nyt tulleet 80 vuoden rajapyykille tätä yleisön kanssa samaa ilmaa hengittävän taiteen numeropohjaista dokumentointia. Teatterin tiedotuskeskus TINFO, mainitun Keskusliiton perillinen on julkaissut Esittävän taiteen tilastokirjan 2023, joka kertoo paitsi teatterin myös sen sisarlajien, tanssin ja sirkuksen sekä oopperan vuodesta lukujen valossa.
TINFO tuottaa nämä maailman kattavimmat esittävän taiteen alan tilastot, joihin Sirkuksen ja Tanssin tiedotuskeskus kerää omien kenttiensä numerot ja koostaa tilastot. Yhteensä teatterin, tanssin, sirkuksen ja oopperan toimijoita on nyt tilastoissa 268 ja katsojia esityksiin tuli 3,5 miljoonaa (3 477 520). Katsojia oli 22 prosenttia edellisvuotta enemmän. Korona-ajan aiheuttama kato teatteri-, tanssi-, sirkus- ja oopperakatsomoissa näyttäisi jäävän poikkeukselliseksi tilastohistoriassa: vuonna 2023 yleisöä oli jo 87 prosenttia pandemiaa edeltävän, 2019:n luvuista. Esittävän taiteen ohjelmistokalenteritkin olivat elpyneet 93 prosenttisesti koronasta: yksittäisiä näytäntöä järjestettiin 20 145.
Tilastoidut toimijat työllistivät ihmisiä 3755 henkilötyövuoden edestä. Erilaisten, esimerkiksi freelancereiden työtä koskevien tiedonkatveiden takia tiedetään esittävän taiteen todellisen suoran työllistävän vaikutuksen olevan henkilöstötilaston lukua suurempi eli 4500–5000 henkilöä, tämä tieto perustuu arvioon eri lähteiden pohjalta. Välillisesti hyötyvät lukuisat muutkin työvoimavaltaiset palvelualat, kun esityksissä kävijät käyttävät kulkemiseensa tilausbusseja ja takseja, syövät ravintoloissa ja kahviloissa, mahdollisesti yöpyvät hotelleissa ja muissa majapaikoissa. Tarjolla oleva taide-elämys tekee paikkakunnista vetovoimaisia, mistä kertoo tuore tutkimus kulttuurimatkailua koskeva tutkimuskin (OKM, 2024: 28*), yli 40 prosentilla matkaan lähtemisen päämotiivi on kulttuuri.
Esitystoiminnallaan suomalaista kulttuuria osaltaan luovat teatteritalot, teatteri-, tanssi- ja sirkusryhmät ja -kollektiivit tuottivat 2023 valtion ja kuntien yhteensä 214 miljoonan euron tukea vastaan 90 miljoonaa euroa omia tuloja. Toimijakohtaisesti omien tulojen osuus vaihteli kahdesta prosentista 74:ään.
Suomen valtio ja kunnat ovat teatterin vuosikymmeniä jatkuneen tilastointihistorian aikana kokeneet pienempiä ja mittavampia rakennemuutoksia. On ollut niitä parempia aikoja, ja niitä huonompia. Silti suomalaisten kestävästä arvopohjasta on tähän saakka riittänyt tahtoa tukea taiteentekemistä. Yksityiset ihmiset ovat aikojen saatossa antaneet vähästään, ja päättäjät ovat ymmärtäneet ainutlaatuisen kielemme ja omaleimaisen kulttuurin arvon.
Kenties kokoaan vaikuttavampi nukkeskene
Nyt ilmestyvän tilastovuosikirjan 2023 erikoisteemana on nukke- ja esineteatteri. Nukke- ja esineteatteria tehdään tänä päivänä laajasti vos-teattereiden kaikilla näyttämöillä, rahoituslain ulkopuolisissa teatteri-, tanssi- ja sirkusryhmissä sekä työryhmissä.
Viime vuosina on puhuttu nukketeatterin uudesta kukoistuksesta, vaikka ainoa ammattiin johtava koulutus lopetettiin Turussa vuonna 2014 ja kentän rakenteet ovat vaatimattomat. Kukoistus todentuukin tilastoissa, ainakin numeroina. Teemaosiomme vetää yhteen sen teatteritoiminnan, joka joko perustuu nukke- ja/tai esineteatteriin tai painottaa siihen, lisäksi ohjelmistotilatoista on poimittu lajityyppiä edustavat esitykset tähän koontiin.
Tilastoihin saaduilla 26 nukketeatteritoimijalla (näistä kolme vos-teatteria) oli vuonna 2023 yhteensä 188 447 tilastoitua katsojaa eli 5 % kaikista esittävän taiteen 3,5 miljoonasta katsojasta. Esityskertoja näillä toimijoilla oli yhteensä 2 453 kpl.
Vos-nukketeattereilla oli yhteensä 58 612 katsojaa (3 % kaikista vos-teatterikatsojista). Kaikki nämä kolme Espoossa, Helsingissä ja Tampereella toimivaa teatteria tavoittivat vuoden aikana saman kokoluokan yleisön. Esityskertoja oli yhteensä 701 (6 % kaikista vos-teatteriesityksistä).
16 rahoituslain ulkopuolisella toimijalla oli jopa 130 051 katsojaa. Etenkin rahoituslain ulkopuolisten toimijoiden katsojatilastot ovat huomiota herättäviä suhteessa rahoituslain ulkopuolisen teatteritoimijoiden yhteenlaskettuihin katsojamääriin: peräti 43 % rahoituslain ulkopuolisten toimijoiden katsojista seurasi nukketeatteriesityksiä vuonna 2023.
Helsingissä toimivan Metropolitan Puppets -organisaation jäsenyhteisöjen esityksissä oli yhteensä 40 191 katsojaa vuonna 2023, ja turkulaisen Aura of Puppets -kattojärjestön jäsenten teoksiin löysi tiensä 30 482 katsojaa. Kolmannelle sijalle ylsi Helsingissä toimiva kansainvälinen Maria Baric Company 19 652 katsojallaan. Esityskertoja toimijoilla oli yhteensä 1 758 kpl eli 43 % kaikista rahoituslain ulkopuolisten teatteritoimijoiden esityskerroista.
TINFO / Sari Havukainen 15.8.2024
Tilastotiedon koontisivu TINFO-verkossa: https://www.tinfo.fi/fi/teatteritilastot
*Kulttuurimatkailun vaikuttavuusselvitys, OKM:n julkaisuja, 2024