Essi Rossi, mitä kuuluu?  

 

Essi Rossi: Se on helppo kysymys ohittaa näin ensi-iltaviikolla. Mitäpä tähän taiteen freelancerina sanoisi – on jäätävä kiire. Aikataulu on tiukka, mutta harjoituksissa on koko ajan ollut todella rauhallista. Huomenna tulee ensimmäinen ennakkoyleisö. Elämään ei ole muuta mahtunutkaan kuin teoksen työstämistä. Meillä on todella intensiivinen kolmeviikkoinen jakso takana.  

 

Raskainta pandemian aikana on ollut, että jo entuudestaan täyteen kalenteriin on tullut siirrettyä siirrettyjä töitä. En ole ollut pahimmassa tilanteessa, mutta suunniteltuja esityksiä on sekä peruuntunut että siirtynyt. Jopa ihan viime aikoina. Meidän piti lähteä Nightschoolin kanssa viikon päästä Islantiin, mutta reissu peruttiin kokonaan rajoitusten kiristyessä. Musertavinta tässä on ollut se, kun esityksen rahat on ehditty käyttää, ja sitten esitys perutaankin. Onneksi – kuten Nightschool-esityksen kohdalla – saimme uuden rahoituksen uudelle esityskaudelle.  

 

Raskasta on myös ollut käsitellä kaikkea luopumista. Etenkin kun kyseessä on iso produktio, jota on valmisteltu monta vuotta. Tehdä luopumistyö, ja sitten seuraavana vuonna tilanne on edelleenkin epävarma – ja tämän lisäksi olisi tehtävä muita siirrettyjä töitä. Tulevat neuvottelut ovat taas jäissä. Tämänkaltaisessa tilanteessa ei freelancerina ole mahdollista ryhtyä ehdottelemaan taloihin uusia tuotantoja. Tiedämme, että talot ja tuotannot ovat tukossa.  

Teatteri kuitenkin on oma välineeni, niin sanotusti. Olen aina ollut kiinnostunut läsnäolosta tapahtumatilanteessa, esityksestä ja näyttämöstä – mitä tahansa näyttämöksi kulloinkin nimetään. Nyt varsinkin Ejaculation Falls -esityksen kohdalla, jossa käsittelemme seksuaalisuuden moninaisuutta, olemme puhuneet paljon siitä, että vaikka tässä ajassa on paljon tietoa saatavilla sukupuolesta ja seksuaalisuudesta, jotain järisyttävää tapahtuu silloin kun me kokoonnutaan tapahtuman äärelle yhdessä. Kun nämä asiat tulee ryhmässä ja yhteisössä ääneen sanotuiksi, kuunnelluiksi ja koetuksi. En ajattele, että esityksellä tai teatterilla on jonkinlainen funktio – taiteen ei tarvitse itseään perustella. Mutta tämän teoksen parissa on todella hauskaa ja merkityksellistä työskennellä, kun sen merkitys on koko ajan läsnä. Ei tarvitse miettiä miksi tämän teoksen aihepiiri on oleellinen tai tärkeä käsitellä, sen merkitys paistaa kaikesta läpi.  

 

Minua on nämä kysymykset pitkään kiinnostaneet. Oma sukupuolikokemukseni on jollain tavalla törmäillyt eri paikkoihin. Olen pienestä pitäen ollut hyvin tietoinen rakenteista, tyttöydestä ja sukupuolittumisesta. Ensimmäinen näytelmä, jonka kirjoitin 16-vuotiaana käsitteli perheväkivaltaa. Tämä on ollut tapani katsoa maailmaa. Mielestäni sukupuolisuus ja seksuaalisuus liittyy todella paljon laajempiin rakenteisiin, miten olemme suhteessa toisiimme sekä empatiaan ja yhteiseloon muiden lajien kanssa.  

 

Tämä teos sai alkunsa, kun minua pyydettiin jatkamaan edellisen, Ejaculation – Discussions about Female Sexuality -esityksen (2018) kehittämistä. Edellinen esitys oli sooloteos, joka sai ensi-iltansa Kansallisteatterissa ja jota esitin muun muassa Edinburghin Fringe-festivaalilla 20 kertaa. Esitys lähti siitä, että olin nähnyt paljon upeita teoksia, joissa seksuaalisuutta ja sukupuolta oltiin käsitelty traumalähtöisesti. Huomasin, että kannan itsessäni sellaista traumaa, joka ei ole minun omani. Halusin ajatella seksuaalisuutta myös toisin, seksipositiivisen näkökulman kautta.   

 

Kun manchesteriläinen Sick! -festivaali otti minuun yhteyttä ja kysyi, halusinko jatkaa esityksen parissa, siihen oli helppo vastata myönteisesti.  

 

Ejaculation-esitys on ollut itselleni todella tärkeä. Olen aikamoinen perfektionisti, suhtaudun hyvin kriittisesti omiin teoksiini, enkä ole koskaan niihin tyytyväinen. Teosten tekeminen on loputon suo, tekisin mielelläni niitä uudestaan ja uudestaan. Ejaculation-esityksen kohdalla tilanne oli kuitenkin eri. Vaikka esitin sitä kuukauden aikana lähes joka ilta, ja esitys oli tuolloin demomainen raakile, keskustelu jonka se synnytti meni suoraan asiaan. Esitys ja sitä seuranneet keskustelut olivat itseasiassa niin ylitsevuotavia ja läkähdyttäviä, etten kertaakaan saanut itseäni kiinni miettimästä, että esitys olisi voinut olla vähän toisenlainen. Kukaan ei poistunut esityksen jälkeen ottamatta osaa sen jälkeiseen keskusteluun. Olisin voinut ajatella, että olen käsitellyt sukupuolta ja seksuaalisuutta tarpeeksi tehtyäni Pelon maantiede - ja Amerikkalainen tyttö -esitykset, mutta alkuperäisen Ejaculation-esityksen palautteen ja herättämän tiedonjanon myötä minulla oli tarve jatkaa tätä tiedonkeruunprosessia.  

 

En kuitenkaan halunnut enää tehdä esitystä yksin. Oma kokemukseni ei enää riittänyt. 

Koin, että voin pyytää muita asettautumaan näyttämölle, koska olen itse asettanut itseni samaan asemaan. Minulla on oma ruumiillinen kokemus näyttämöllä olemisesta ja asioista puhumisesta ilta toisensa jälkeen. Ja näin haimme avoimen esiintyjähaun myötä Ejaculation Falls -esitykseen kuutta oman kokemuksensa, tai kokemattomuutensa asiantuntijoita. Yllättäen meille tuli niin paljon hakemuksia käsiteltäväksi – monta kymmentä – että valitsemisprosessista tuli hyvin vaikea. Osa valikoiduista esiintyjistä ovat aikaisemminkin esiintyneet näyttämöillä, mutta se ei ole ollut valintamme kriteerinä, päinvastoin.

 

Niin kauan kun on häpeää, syrjintää ja väkivaltaa, ja niin kauan kun meidän maailmamme on niin binäärinen kuin se on, tarvitsemme paljon kuulluksi tulemista ja paikkoja tälle kuulluksi tulemiselle. Ihmiset ovat ympärillämme tehneet itsensä kanssa suuria sisäisiä matkoja ja tulleet ulos monista kaapeista. Olisi harmillista, jos nämä kokemukset ja se viisaus, joka kokemuksista syntyy ei välittyisi valtaväestölle.  

 

Prosessissa on ollut mukana seksuaaliterapeutti Pale Lius, vaikka esitys ei ole terapiaa. Aihe on kuitenkin hyvin vaativa ja herättää emotionaalisuutta. Olemme työryhmän kanssa rakentaneet keskinäistä luottamusta ja käyneet läpi kysymyksiä, joita esityksessä käsitellään. Olemme Michelle Oreniuksen kanssa luoneet esitykselle dramaturgian, mutta pyrkineet lähtökohtaisesti tekemään tilaa esiintyjille. Meillä on festivaaliesitystä varten käännös käytössä, mutta sitä olemme päivittäneet jatkuvasti, jotta tekijät saavat viimeiseen asti työstää sisältöä. Tätä prosessia olisi voitu jatkaa vaikka kuinka kauan, mutta nyt alkaa tuntua siltä, että janoamme jo yleisön kohtaamista ja se kuulemista, miten he kokevat esityksen.  

 

Vuosi 2018 tuntuu jo kaukaiselta, tässä välissä on ehtinyt tapahtua paljon. Tämä näkyy muun muassa hakemusten määrässä ja ihmisten valmiudessa ja halussa tulla tähän teosprosessiin mukaan. Valtaväestölle asiat eivät ole enää täysin puskasta tulevia kysymyksiä, olemme näinä kuluneina vuosina ottaneet käyttöön laajemman sanaston. Julkista keskustelua on kuitenkin edelleen aika vähän sukupuolen ja seksuaalisuuden ympärillä. Ejaculation Falls pyrkii luomaan ja olemaan osa tätä yhteistä keskustelua.  

 

 

 

 

 

 

---

Haastattelusarjassa aiemmin ilmestyneet:

Marko Tandefelt, mitä kuuluu?