20.01.2021
Floor is Yours -hankkeen loppuraportti on julkaistu
Työterveyslaitoksen Floor is Yours! -hankkeessa on tutkittu esittävän taiteen työtä, jota tehdään usein riskialttiissa oloissa. Teatterin, oopperan, sirkuksen, tanssin, musiikin ja muiden esittävän taiteen alojen tekijöiden ja tutkijoiden yhteistyö on tuottanut päteviä työkaluja turvallisuuskulttuurin kohentamiseksi.
Floor is Yours -hanke sai alkunsa alan toimijoiden huolestuttua turvallisuuskulttuurista. Kun esittävää taidetta tehdään suurella sydämellä, puuttuva turvakaide tai riittämätön palautumisaika voi jäädä toisarvoiseksi.
– Tutkimuksella haluttiin tarkemmin selvittää turvallisuuskulttuurin nykytilaa sekä kehittää käytännön työkaluja turvallisuuden ja hyvinvoinnin parantamiseksi, vanhempi asiantuntija Susanna Visuri Työterveyslaitokselta sanoo.
Vaativissa työympäristöissä muhii riskejä
Noin kolmivuotisessa tutkimushankkeessa kerättiin aineistoa sähköisellä kyselyllä, haastatteluilla ja havainnoimalla työryhmien toimintaa tuotantoprosessin eri vaiheissa. Turvallisuusjohtamisen ja riskienhallinnan kehittämiseen paneuduttiin työpajatyöskentelyssä. Aineistoja on hyödynnetty laajasti toiminnan aikana.
Keskeisimpinä esittävien taiteiden työssä esiintyvinä haitta-, vaara- ja kuormitustekijöinä mainitaan esimerkiksi melu ja häly, usean asian tekeminen samanaikaisesti, henkisesti raskaat työtehtävät, väsymys ja kiire. Keskeisimpiä voimavaroja työssä ovat kollegat ja työilmapiiri, työn sisältö sekä työssä onnistuminen ja siitä saatu palaute.
Tutkimustulosten mukaan turvallisuuskulttuuri on kuitenkin ristiriitainen. Alalla arvostetaan turvallisuutta ja hyvinvointia ja näitä halutaan kehittää. Toisaalta tutkimustuloksista välittyy huoli, että työturvallisuuteen ja hyvinvointiin ei suhtauduta riittävän vakavasti alalla. Useampi kuin joka neljäs laajaan kyselyyn vastanneista kertoi olleensa mukana produktiossa tai työtilanteessa, jossa joku on joutunut vakavaan työtapaturmaan.
Turvallisuutta koskevia päätöksiä pitäisi pyrkiä tekemään työryhmätasolla eikä jättää vastuuta vain yksilölle. Alan toimijat kaipaavat puuttumista ilmeneviin epäkohtiin, etenkin psykososiaalisten kuormitustekijöiden osalta.
Työkaluja ja tarkistuslistoja alan tueksi
Tutkimuksen perusteella on rakennettu Työterveyslaitoksen verkkosivuille Esittävän taiteen turva- ja hyvinvointiraideri. Sivusto tarjoaa kattavasti tietoa ja opastusta turvallisuuden johtamiseen ja hallintaan sekä havainnollisia työturvallisuuden työkaluja. Monipuolisuus on tarpeen, koska esittävissä taiteissa yksittäinen produktio saattaa koota yhteen monenlaisia toimijoita työsuhteisista itsensätyöllistäjiin.
Työkaluihin lukeutuu esimerkiksi esittävien taiteiden OiRA (Online Interactive Risk Assessment) -riskinarviointi. Euroopan työterveys- ja turvallisuusviraston ylläpitämän sovelluksen etuna on maksuttomuus ja helppokäyttöisyys. OiRA pitää sisällään toimialan työn keskeisimpiä vaara- ja haittatekijöitä sekä hallintatoimiehdotuksia näille.
Loppuraporttiin päättyvä kolmivuotinen tutkimushanke on toteutettu Työsuojelurahaston, Työterveyslaitoksen ja muiden yhteistyötahojen tuella.
Hankkeessa yhteistyössä Työterveyslaitoksen kanssa:
Suomen Teatterit ry, Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto, Näyttelijäliitto, Suomen Muusikkojen liitto, Suomen Sinfoniaorkesterit ry, Suomen Kansallisooppera ja- baletti, Sirkuksen tiedotuskeskus, Taideyliopisto, Suomen konservatorioliitto, Esittävien taiteiden oppilaitosten liitto, Itä-Suomen tanssin aluekeskus, Keski-Suomen tanssin Keskus, Läntinen tanssin aluekeskus, Pohjanmaan tanssin aluekeskus, Pohjoinen tanssin aluekeskus / JoJo – Oulun tanssin keskus, Routa Company, Tanssiteatteri Rimpparemmi ja Pyhäsalmen Tanssi, Sisä-Suomen tanssin aluekeskus ja Tanssin aluekeskus Helsinki / Zodiak – Uuden tanssin keskus.
Esittävien taiteiden turva- ja hyvinvointiraideri
Esittävien taiteiden OiRA-riskinarviointisovellus
Lisätiedot:
Susanna Visuri, vanhempi asiantuntija, Työterveyslaitos, puh. 046 851 5912, susanna.visuri[at]ttl.fi