Haaveilua unelmoinnista 

 

”I have a dream” lienee maailman tunnetuimpia iskulauseita. Martin Luther King Jr. tavoitteli jotain paljon väkevämpää kuin Wikipedian määritelmä unelmoinnista: ”Päiväuni tarkoittaa ihmisen ajatusten virtaa hänen ollessa valveilla. Unelmoivan ihmisen ajatukset harhailevat joko tarkoituksellisesti tai spontaanisti pois siitä, mitä hän on sillä hetkellä tekemässä”. 

 

Romantikko-kirjailija Victor Hugon mielestä unelmointi oli tapa rakentaa parempaa tulevaisuutta. Unelmointiin liittyy siis toivo paremmasta, usko asioiden muuttumiseen paremmiksi. Ovatko nykypäivän unelmoijia maailman rauhaa halajavat ikuiset optimisti-pasifistit, joihin myönnän kuuluvani vai ympäristön tuhoamista vastaan taistelevat aktivistit, joita mielelläni tuen vai sittenkin muukalais- ja homokammoiset perusturvallisuudesta unelmoivat populistit, joista niin mielelläni sanoudun irti? Vastaan: me kaikki unelmoimme jostakin, vaikka osa meistä kieltääkin asian vedoten omaan rationaaliseen järkeen (tietoiseen mieleen) ja skeptiseen ajatteluun. 

Unelmointi vaatii tietynlaista mielen ja mielikuvituksen vapauttamista. Väitän, että kaikki siihen pystyvät, mutta moni ei sellaista itselleen salli. Mikä on avain, jolla unelmoinnin lukko saadaan avattua? Pelkkä oven raottaminen saattaa tarjota uusia näkökulmia tai mahdollisuuksia. Tietoverkko on pullollaan erilaisia unelmointityökaluja ja unelmointikoulutusta. Miten saavutetaan unelmoinnin ”taito”? Moni opintarjoaja päätyy ehdottamaan unelmien toteuttamista tavoite kerrallaan. Mielestäni unelmointiin ei kuulu tavoitteellisuus, mutta siihen liittyy vahvasti myötäelämiskyky. Omissa unelmissani (kuvitelmissani) kaikki kanssaihmiset jakavat yhteistä hyvää. Unelma on (yhteinen) suunta johonkin, jota ei tarkemmin tarvitse määritellä. Unelmoinnin voi aloittaa ehdollisena: Jos minulla olisi… 

 

Parhaimmillaan unelmointi tarjoaa yllättäviä ratkaisuja arjessa askarruttaviin pohdintoihin. Mistä kotimainen teatterimme unelmoi? Arkinen ongelma on koko ajan erilaisten rahaan ja aikaan liittyvien resurssien puute. Koska ei ole varaa palkata toiminnanjohtajaa ja dramaturgia, niin teatterinjohtajalle ei jää aikaa seurata muuta teatterikenttää ja päivittää ydinosaamistaan. Tarpeistonvalmistajan unelma voi olla tasavertainen työyhteisö, jossa kaikkien työpanos on taideteoksen luomisessa merkityksellistä. Tuottajankin unelmaksi sopii teatteri, tila, jossa kaikkien äänet pääsevät kuuluville ja moninaisuus ympäröi kaikessa kirjossaan. Lisäksi unelmoin ajasta, jolloin apuraha-almu on korvaantunut yhdenvertaisella taiteilijapalkalla ja siitä, että kansainvälisillä markkinoilla toimiva liike-elämä huomaisi suomalaisten esittävän taiteen tekijät uusien näkymien avaajina.  

Miksi ihminen unelmoi? Onko se evoluution kannalta välttämätöntä? Onko ihminen ainoa eläin, joka kykenee unelmoimaan? Synnyttääkö pakko unelmia vai ratkaisuja? Toiseksi vanhimman (ei-perivän) pojan lähettäminen maailmalle voi olla jonkun unelma, mutta kokeeko nuori pakolainen sen ainoastaan velvollisuutena? Onko kaikilla sittenkään varaa unelmoida vai onko unelmasta tullut self help -ylellisyyshyödyke? Minun mielestäni unelmointiin liittyy onnellisuus ja tyytyväisyys itseensä; se on elämänmittainen matka, jonka loppumiseen kukin uskoo tavallaan. 

 

Kliininen psykologia tunnistaa myös liiallisen tai haitallisen unelmoinnin. Se on irtaantumista arjesta, todellisuuspakoa ja kaameimmillaan itsensä laiminlyömistä, joka aiheuttaa psykopatologista käyttäytymistä. Taustalta löytyy usein masennusta, traumoja ja pakko-oireista käytöstä, joka voi johtaa persoonallisuushäiriöihin. 

 

”Minulla on unelma, että jonain päivänä jokaisen laakson pohjalta näkee kauas, jokainen näköesteenä oleva kukkula tasoitetaan ja kaikki vinoudet suoristetaan”, suomentelen mielessäni kuuluisaa puhetta 60 vuoden takaa ja katselen maailman tilannetta nyt. Siitä huolimatta tai juuri sen takia, kyllä, minullakin on unelma.