Hanna Parry, mitä kuuluu?  

 

Hanna Parry: Hyvää kuuluu, hektistä ja jännittynyttä, painavaakin. Festivaali alkaa perjantaina. Kova suhina päällä, kun eri puolilla kaupunkia rakentuu nyt tapahtumia. Festivaali tapahtuu tänä vuonna Vallilan Kansallisteatterissa, Cirkolla, uudessa Mad Housessa, näkövammaisten palvelu- ja toimintakeskus Iiriksessä ja Riistavuoren palvelukeskuksessa. Tuotantojen viime hetken järjestelyt ovat kuumimmillaan, ja nyt samaan aikaan on alkanut saapua kansainvälisiä taiteilijoita maahan. Tunnelma on todella odottava ja innostunut koko tiimissä!  

 

Tuntuu siltä, että nyt juuri on tärkeää kokoontua ajankohtaisten aiheiden ääreen, eikä eristäytyä, vaikka mieli välillä tekisi. Siksi sanoin, että tuntuu myös painavalta, ja merkitykselliseltä, sillä tämä festivaali ottaa selvästi kantaa ja luo vastavoimia tämän ajan kauhuille. Festivaalilla on painavia, merkityksellisiä aiheita, paljon taiteilijoita, jotka ovat järkyttyneitä ja huolissaan tästä maailman tilanteesta, päällekkäisistä konflikteista ja ilmastokriisistä. 

 

Meillä on isoja, ihan konkreettisiakin tavoitteita. Aloitamme festivaalin esimerkiksi saamelaisten totuus- ja sovintokomission esittelyllä. Komissio saapuu tänne Helsinkiin ja esittelee oman mandaattinsa, ja me olemme kutsuneet taidelaitosten edustajia ja avainhenkilöitä, joilla on valtaa päättää taidelaitosten arvoista, strategioista ja sisällöistä, kuulemaan komission työstä ja ideoimaan tapoja osallistua yhteiskunnalliseen sovintotyöhön. Haluamme olla rakentamassa kulttuurista sovintoa poliittisen sovintotyön rinnalla, sillä niin levitämme ja juurrutamme uusia narratiiveja kansalliseen identiteettiin. Tämä työ alkaa nyt perjantaina, ja tarkoituksemme on kutsua taidelaitosten edustajat ja rahoittajat koolle aina puolen vuoden välein työpajoihin, jotta meillä olisi laaja, monialainen sovintostrategia valmiina, kun komissio luovuttaa työstään laatimansa raportin valtioneuvostolle, Saamelaiskäräjille ja Kolttien kyläkokoukselle vuoden 2025 loppuun mennessä.  

Tärkeitä teemoja ovat pyhyys, transformaatio ja alitajuisuus. Kaikki ympärillämme tapahtuva on tietysti vaikuttanut siihen, minkälaiseksi ohjelma on tänä vuonna muodostunut, on kollektiivisia suremisen praktiikoita, raivoa ja marginalisoitua asiantuntijuutta, jota on erityisesti haluttu nostaa esiin – keiden olisi syytä tulla kuulluksi ja keneltä ottaa oppia, kun vanhat tavat eivät tunnu enää toimivan.  

 

Korona-ajan rajoitusten jälkeen, vaikkei se tauti ole mihinkään hävinnyt ja mekin sen kanssa luovimme, tuntuu, että festivaali on nyt ensi kertaa siinä mittaluokassa, kuin me ollaan se ajateltu. Tulee paljon kansainvälisiä vieraita, kymmeniä vapaaehtoisia, isoja klubeja, päivät täynnä monimuotoista ohjelmaa. Ja kymmenen ensi-iltaa! Huomaan olevani ylpeä siitä, että olemme pystyneet tuottamaan näin paljon uusia esityksiä tähän kaupunkiin, esityksiä jotka venyttävät esittävän taiteen muotoja ja haastavat totuttua. Sellaisiakin esityksiä, jotka eivät seuraakaan visuaalista ärsykettä, joka on ollut keskiössä pitkään nykyteatterissa ja -taiteessa ylipäänsä, koko meidän kulttuurissa. Nyt käännetään katse aika konkreettisestikin syvempiin kerroksiin ja herätellään yhteisöllisyyttä ja tunteiden käsittelytapoja kuuntelemisen kautta. Tästä esimerkkinä on Raoni Muzho Salehin hyvin erityinen, intiimi ja voimaannuttava vaikeroinnin praktiikka, jonka äärelle päästään useammassakin tapahtumassa. 

 

Lähes kaikki mikä näkyy nyt festivaalin ohjelmistossa, on pitänyt hankkeistaa ja kaikki perustuu vuoropuheluun taiteilijoiden, rahoittajien ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Osa keskusteluista on alkanut kolme vuotta sitten, viimeisiä pääteltiin vielä viime viikolla. Vuoropuhelussa taiteilijoiden kanssa koitan hahmottaa, kuka on missäkin vaiheessa uraansa, kuka tarvitsee Baltic Circlea; mitä erityistä festivaali voi antaa taiteilijalle ja taiteilija festivaalin yleisölle. Joskus se ei ole taiteilija ollenkaan, vaan valokeilan tarvitsee joku muu. Se, että meillä on tällä kertaa näin paljon ensi-iltoja, on mahdollista siksi, että käynnissä on useampi monivuotinen hanke. Esimerkiksi Kulkue-hankkeen kautta, jota teemme yhteistyössä ANTI-festivaalin ja Hangö Teaterträffin kanssa, tulee kaksi uutta esitystä ohjelmistoon. Samoin meidän oma nelivuotinen, Koneen Säätiön rahoittama Tulevan näyttämö -hanke tuottaa paljon ohjelmaa jo mainitulta Raoni Muzho Salehilta sekä uuden vammaispoliittisen esityksen Isa Hukan luotsaamalta rampa associationsilta. Festivaalin uusi EU-pilottihanke Radio That Matters, joka liittyy juuri kuuntelemiseen ja akustiseen oikeudenmukaisuuteen, tuottaa puolestaan erilaisia yhteisen kuuntelemisen tapahtumia, kuten kuunnelmatapahtumat Äänten piirtämiä yhdessä Sokeain Kuunnelmaraadin kanssa. 

Taiteellisena johtajana työni on rakenteellistamista eli sisältöidean perään nousee heti kysymys, miten se toteutetaan ja miten se rahoitetaan. Työni on yhdessä toiminnanjohtaja Asta Teräväisen kanssa jatkuvaa rahoituksen hakemista, festivaalin muodon ja tavoitteiden ajattelemista, kentän kehittämisen ideointia, erilaisten yhteistöiden ja verkostojen rakentamista ja ylläpitämistä. Se on paljon näkymätöntä työtä, sanoittamista, lobbaamista ja perustelemista. Sen lisäksi on kuratointityö, esitysten, festivaalien ja taiteen kokeminen eri muodoissaan, taiteilijoiden, yhteistyötahojen ja asiantuntijoiden tapaaminen eri puolilla maailmaa. On paljon dramaturgista työtä, ajattelua ja kirjoittamista, aikataulutusta sekä tarpeen mukaan ohjaukseen, tuotantoon, tilasuunnitteluun, graafiseen suunnitteluun jne. näkemysten antamista. Vastaan kaikesta festivaalin sisällöstä ja sitoudun aiheisiin ja taiteilijoihin pitkäjänteisesti. Siksi se, mitä kaikkea festivaalilla pystytään on rajallista, mutta päämäärätietoista ja tarkkaa.  

 

Baltic Circle on perustettu vuonna 2000, ja nyt vuodenvaihteessa se itsenäistyi Q-teatterista, jonka rinnalla olemme toki olleet taloudellisesti ja sisällöllisesti itsenäisiä hyvin pitkään. Uuden yhdistyksen perustaminen heitti meidät kuitenkin pariksi vuodeksi projektirahoituksen piiriin, joten olemme todellakin nyt omillamme ja haemme kuukausittain kaikkea, mitä kuvitella saattaa. Henkilökohtaisesti koen tämän hurjana, mutta inspiroivana aikana, kun “uutta” Baltic Circleä muovataan ja sen kunnianhimoisia tavoitteita artikuloidaan. 

 

Ajattelen, että pelkän puhumisen ja unelmoimisen aika on ohi, nyt on myös toiminnan aika. Olemme puhuneet festivaalilla vuosien ajan paremmasta tulevaisuudesta, oikeudenmukaisemmista rakenteista, mutta nyt tuntuu, että vaikka olisi kuinka kömpelöä, niin on pakko alkaa toimia. Siihen perustuu tänä vuonna alkava yhteistyömme Saamelaisten totuus- ja sovintokomission kanssa sekä mahdottoman tärkeä asia, joka ei juuri näy tässä marraskuun festivaalilla, koska tapahtuu aina syyskuussa: meidän ennallistamistyö Oravasuolla ja siihen kytkeytyneillä Siltanevalla ja Rasinnevalla Ähtärissä. Ennallistaminen on poikkeuksellinen työskentelytapa teatterifestivaalille, mutta pyrkimys konkreettisiin tekoihin ja uusiin toiminnanmuotoihin, joilla taide ja kulttuuri voisi osallistua ympäristötyöhön.  

 

Lähestymme festivaalin pitkäaikaista intohimoa makrotason dramaturgioita: mitä kaikkea voisi tapahtua, jos me lähdetään ulos teatterisaleista. Missä muualla teatterin keinoja, meidän osaamista nyt tarvitaan. Olemme koonneet talkoolaisia, ja Osuuskunta Lumimuutoksen asiantuntijat ovat ohjanneet ennallistamistyötä, joka on siis käytännössä ollut patojen rakentamista ojitetulle suolle, jotta vesi nousisi sille takaisin. Olemme siellä nyt kolmen vuoden ajan käyneet ja pikkuhiljaa tämä pätkä alkaa valmistua, jonka jälkeen siirrymme seuraavaan kohteeseen. Suomalaiset suot ovat ojista raidallisia, turve- ja metsäteollisuuden kuivattamia, eli ennallistettavaa tässä maassa piisaa. 

Täytyy sanoa, että se, mitä ihmisissä tapahtuu siinä, kun sellainen valtava abstrakti, ahdistava aihe kuin ilmastokriisi, käsitteellistyy ja ruumiillistuu siinä omilla käsillä ja voimilla työskennellessä, on mullistavaa. Sellainen kokemus, että yksittäisellä ihmisellä on tässä merkitystä, käytännön työllä on konkreettista vaikutusta ja vielä paljon sitä työn alla olevaa ojaa moninkertaisesti laajempaan alueeseen, kokonaiseen vesireittiin. Ehkä se on tällaisille kaupunkilaisille ajattelutyön tekijöille vielä ihmeellisempää. Ja se lapsenomainen riemu, kun alkaa nähdä, että se vesi nousee! Siinä tuntuu se, että kun me korjataan maata, niin maa korjaa myös jotakin meissä. Jotkut meidän ennallistapahtumissa käyneet ovat vieneet osia tästä kokemuksesta omiin teoksiinsa, artikkeleihinsa tai väitöskirjoihinsa, mikä osaltaan vielä laajentaa tapahtuman vaikuttavuutta.  

 

Suolla olemme dramaturgisesti todella uuden ja radikaalin äärellä, ja samalla olemme tekemässä ihan konkreettista tärkeätä ekologista käytävää sen alueen kasveille ja eläimille. Siinä yhdistyvät Baltic Circlelle ominaiset lähtökohdat tutkia esittävän taiteen uusia maastoja ja muotoja, sekä samalla tuottaa yhteiskunnallista liikettä. Emme usko nopeisiin ratkaisuihin, kuten kompensaatiopolitiikkaan, joka tuntuu siltä, että maksetaan puhtaasta omatunnosta ja jatketaan kuten ennenkin. Kansainvälisen teatterifestivaalin tehtävä on saada aikaan luovempia ratkaisuja ja ehdottaa jotain todellisuutta muokkaavaa. Tämä meidän suon ennallistamishanke tuntuu oikealta suunnalta ja kiinnostaa kansainvälisestikin, yhteydenottoja tulee ympäri Eurooppaa. Asia on kaikkialla ajankohtainen, eikä meillä kotimaassakaan kaikki tiedä, että arktisen alueen keuhkot sijaitsevat näissä soissa, vaikka kyseessä on valtava maa-ala ihan tässä meidän takapihalla. Tärkeitä päätöksiä planeetan tulevaisuudesta tehdään lähellä.  

 

Teatteri on mahdottoman hieno media, jossa voimme käsitellä vaikka kuinka monimutkaisia asioita. Voimme vaikuttaa ihmisten tunteisiin ja kokemuksiin. Missä muualla saamme toisilleen ennestään vieraat samaan paikkaan, keskittymään pariksi tunniksi ilman puhelimia ja muita laitteita, lähekkäin, toistensa viereen. Siinä on vastuu mille heidät altistetaan ja suuri potentiaali vahvistaa moniäänisiä vastavoimia äärimmäiselle väkivaltaisuudelle ja eriarvoisuudelle yhteiskunnassa.  

  

 

 

 

   

---

TINFO toimittaa Mitä kuuluu -haastattelusarjaa, jossa pääpaino on kahdessa asiassa: kansainvälisyydessä ja ajankohtaisuudessa jutun julkaisuviikolla. Kaikki Mitä kuuluu -sarjan haastattelut.