02.06.2022
Harrastajateatterikesä palaa Jyväskylän kaupunginteatteriin kahden koronavuoden jälkeen
Näyttelijä Jenni Kokanderin valitsemaan ohjelmistoon päätyivät 17 hakijan joukosta
- Lahden Lauantainäyttämön Päällystakki,
- Nilsiän Harrastajateatterin Häräntappoase,
- Jyväskylän Huoneteatterin Puhdistus,
- Tanssiteatteri Tilleri Tallerin Tyttömetsä Haapavedeltä,
- Teatteri Ulpun Masennuskomedia Ulvilasta
- Tampereelta Tukkateatterin Majakanvartija - tuokioita Tove Janssonin jalkojen juuressa.
– Hakijajoukkoon mahtui monipuolinen kattaus kaikkea improvisoidusta näytelmästä nykytanssiin. Esitykset loivat virtuositeetin, intohimon ja tärkeiden tarinoiden kudelman, josta tuntui väkivaltaiselta irrottaa yksittäisiä esityksiä. Olen onnellinen todetessani, että suomalainen harrastajateatteri on voimissaan ja uhkuu uusia tuulia, teatterin ikiaikaista traditiota ja oppeja unohtamatta. Arvostan erityisesti yhteisöllisyyttä, joka esityksistä välittyi, kertoo Kokander valintaprosessista.
Jenni Kokander kertoo valinneensa lopulta Harrastajateatterikesään mukaan ne esitykset, jotka eivät päästäneet helpolla.
– Voimakkuudessaan, herkkyydessään ja periksiantamattomuudessaan ne kaikki pitivät sisällään lopulta saman viestin: teatteri on peili. Parhaimmillaan teatteri näyttää mitä todella ajattelemme. Mitä tarvitsemme. Joskus olemme vailla iloa, joskus kaipaamme ravistelua. Toisinaan meidän on pysähdyttävä teatterin äärelle tajuamaan; me olemme lopulta kaikki ihmisiä. Samanlaisia.
Harrastajateatterikesä järjestetään 19.–21.8.2022 Jyväskylän kaupunginteatterissa. Tapahtuman liput voi hankkia kaupunginteatterin lippumyymälästä tai lippu.fi:stä.
Tapahtuman järjestää Suomen Harrastajateatteriliitto yhteistyössä Jyväskylän kaupunginteatterin kanssa.
Tarkemmat ohjelmiston esittelyt
Lisätietoja
Sanna Saarela
Toiminnanjohtaja
050-092 8984
sanna.saarela@shtl.fi
www.harrastajateatterikesa.fi
www.shtl.fi