03.03.2016

Historiaa pakkoraossa

Hallitus on hyväksynyt yhteiskuntasopimuksen. Nähtäväksi jää, paraneeko nyt kilpailukyky, kurotaanko nyt kiinni ”kilpailukykyvajetta” ja tehdään ”kilpailukykyloikkaa”, niin saadaan kiinni Ruotsi, sitten Saksa… Tällä sisäisellä devalvaatiollako, kolmella lisätyöpäivällä, lomarahojen leikkauksilla, palkkamalteilla, nollakorotuksilla luodaan ne 35 000 työpaikkaa? Erilaiset joustokertoimet tuottavat erilaisia laskelmia. Putoan kärryiltä jo heti kättelyssä. Tuleeko veronkevennyksiä? Miten käy tulevaisuudessa, mistä kaikesta paikallisesti tullaan sopimaan, kun se nyt selvästi on agendalla? Ans kattoo. Pakkorako. Kymmenen vuoden nollakorotukset, palkkojen alennukset, Saksan malliinko ollaan menossa? 

Teatteria viittomakielellä

Suomen ainoa viittomakielinen ammattiteatteri Teatteri Totti oli yksi Suomen Kulttuurirahaston apurahan saajista. Hienoa! Jyväskylässä esitetään parhaillaan kahdella kielellä suomeksi ja viittomakielellä Janssonin Kuka lohduttaisi Nyytiä -musiikkinäytelmää, ei nyt ensimmäisenä, mutta kuitenkin.

Tottilaiset kävivät tutustumassa Teatterikulmaan. Puhuimme vähemmistökielen ja kulttuurivähemmistön asemasta. Pohjoismaat, erityisesti Norja ja Ruotsi, ja sitten Suomi, ovat tällä saralla pitkällä. Jälkikäteen ryhdyn sivistämään itseäni. Tajuan, kuinka vähän oikeastaan tiedän. Onneksi meillä on Kulttuuria kaikille -järjestö ja sen ylläpitämät verkkosivut. Suomessa on noin 14 000 viittomakielistä, joista noin 5000 käyttää viittomakieltä äidinkielenään.

Maailman teatteripäivänjulistus välitetään nyt myös suomalaisella viittomakielellä. Tottilaiset sen tekevät.

Maailman teatteripäivänä ei unohdeta muitakaan vähemmistökieliä

Suomalaisen viittomakielen lisäksi Suomessa puhuttuja virallisia vähemmistökieliä ovat inarinsaame, pohjoissaame ja koltansaame, fennoromani ja tataari. TINFO käännättää teatteripäivänjulistuksen myös näille kolmelle saamen kielelle. Käännös pohjoissaameksi on jo olemassa, Leena Aikion ansiosta. Olen tästä suunnattoman ylpeä.

Alumniklubille – uusi uljas sukkuloija

Teatterikorkeakoulun alumniklubilla keskustellaan näyttelijöiden urapoluista ja työllistymisestä. Tuiki tärkeää! 65 % työikäisistä näyttelijöistä on freelancereita. Vakinaisten työsuhteiden ja vierailusopimusten määrä VOS-teattereissa on laskenut kuin lehmän häntä, ja jatkaa takuuvarmasti laskuaan, jos/kun VOSit kamppailevat leikkausten ja vähenevien katsojalukujen kurimuksessa. Rahoituslain ulkopuolisella kentällä ollaan käytännössä apurahojen, projektirahoituksen ja talkootyön varassa. Taiken avustuksilla ei pitkälle pötkitä. Freelancer löytää itsensä erilaisista asemista, joista yleisin on ehkä ns. sukkuloija. Sukkuloija on se, joka pendelöi erilaisissa työsuhteissa, apurahahommissa, omalla riskillä tehtävissä proggiksissa, talkooduuneissa, keikoilla – jossakin niistä liki paristakymmenestä asemasta, joita Temen puheenjohtajan, valosuunnittelija Kalle Ropposen ja Teatterikeskuksen toiminnanjohtaja Maaria Kuukorennon kanssa hahmottelimme. Itsensä työllistäjän elämä on jatkuvaa katkolla olemista. Tähän silpputyön kurimukseen toisi perustulo helpotusta.

3 K-verkosto (Kuka kuuntelee köyhää) järjesti keskustelutilaisuuden siitä, onko Suomessa enää sosiaaliturvaa. Syystä.

#MunTeatteri – kohta se alkaa

Some-kampanjamme juhlii rakkauttamme tähän lajiin. Kampanja kutsuu jakamaan kokemuksiamme, muistojamme. Ajattelen ilon, mielihyvän, ymmärryksen, hämmästyksen, ravistuksen, lohdun ja kauneuden kokemuksia. Ajattelen teatterin, esitysten, näyttelijöiden, tilan, valon, äänen välittämiä aistikokemuksia. Ajattelen niitä mentaalimatkoja, joille esitykset ovat minut kutsuneet. Ajattelen jälkijäristyksiä, ajattelen uteliaisuutta, tietä uusien havaintojen äärelle, halua tietää enemmän. Ajattelen naurua, joka tuntuu vatsanpohjassa asti. Ajattelen musiikkia, joka resonoi minussa. Ajattelen liikettä, joka näkymättömästi liikuttaa minua. Esityksen hetkinä saatat tulla kosketetuksi niin, että iho nousee kananlihalle, imet kaiken, toiset, aistit joka solullasi, olet vahvemmin elossa. Tätä kaikkea sometetaan!

Meidän viestintäkoordinaattori Elina Knaapi vinkkasi joitakin vuosia sitten ilmestyneestä Addiktioyhteiskunta -teoksesta. Siinä on Mikko Salasvuon artikkeli omistautumisesta. Riippuvuudet eivät ole pelkästään kielteisiä. Ne voi nähdä myös myönteisesti – omistautumisena. Joskus kauan sitten valitsin katsojan osan. Meitä on monia. Omistautuneita.   

Kohtaamme Paluulennolla

Hetken tasavertaisuutta. Hetkiseksi kohtaamme ihmisinä. Sörnäisten vankilan liikuntasalista tulee näyttämö, jolla näyttelijät esiintyvät. Nyt ei olla vangin roolissa. Taittuu ry:n ja Koko Teatterin Paluulennon uloin kehys on se todellinen pakkolaitos. Sörnäinen unohtuu hetkeksi. Paluulennossa ollaan mielisairaalassa, toisessa pakkolaitoksessa, joka on erikoistunut vapauden riistoon. Mielivaltaa, korruptiota, talousrikollisuutta, mutta myös kumppanuutta tässä Fukoo-Mengelen hallitsemassa maailmassa. Näyttämöllä tuttuja näyttelijöitä aiemmasta teoksesta Seitsemän broidia Sipoosta (2014). Paluulento – minne? Eikö paluulento olekin se, jossa tullaan takaisin, palataan kotiin. Koti tarkoittaa sitä, että tulee nähdyksi sellaisena kuin on, tulee hyväksytyksi nahkoineen karvoineen – ihmisenä. Siitä puhuu Fukoo Paluulennon loppumonologissa.

Vankilateatteri tarvitsee rahoitusta. Meillä on yhä kasvava joukko teatterintekijöitä, jotka tekevät teatteria yhdessä vankien kanssa. Paluulennon pitää olla mahdollinen.

twitter.com/tinfotweets