Ilona Kyykoski, Kombo Studio Oy
Työvaihto-organisaatio: Animaatiostudio, Manila, Filippiinit
Ajankohta: 27.5.–7.6.2013
Työvaihdon lähtökohdat
Lähdin työvaihtoon Taivexin kautta Manilaan, Filippiineille toukokuun lopussa 2013. Matkan tarkoituksena oli tutustua yli 20-vuotiaaseen animaatiostudioon. Halusin vierailla aasialaisessa animaatiostudiossa, joka toimii alihankintastudiona länsimaisille animaatiostudioille. Tuotantojen ulkoistaminen Aasiaan on hyvin yleistä animaatiokentällä. Siksi isoissa animaatiotuotannoissa toimiessani minun on oleellista ymmärtää miten tällaiset osin “tehtaan tavoin” toimivat alihankintastudiot ovat rakentuneet, ja millainen työkulttuuri niissä vallitsee. Taidehallinnon näkökulmasta kiinnostavin “vaihtokysymykseni” oli se miten luovilla aloilla voidaan ulkoistaa taiteellista työtä. Olin myös erittäin kiinnostunut näkemään animaatiostudion arkea ja kommunikoinnin tapoja toisten yhteistyöstudioiden kanssa.
Animaatiostudio jossa vierailin on ollut suurimmillaan lähes tuhannen animaattorin työpaikka, ja asiakkaina heillä on ollut mm. The Walt Disney Company ja Warner Bros. He ovat käyttäneet monia eri animaatiotekniikoita työssään, ja studiolla on kokemusta isoista tuotannoista niin sarjoista kuin kokoillan elokuvistakin. Filippiineillä on poikkeuksellisen vahva animaation perinne.
Käytännön järjestelyt ja studion arki
Järjestelyt jäivät vähän liiankin viime tippaan ja lento buukattiin vain viikkoa ennen lähtemisajankohtaa. Kaikki tapahtui kovin äkkiä – kiitos joustavuudesta järjestelyissä Taivexin Jonnalle! Yhtäkkiä olin siis Filippiinien pääkaupungissa, ja kaupunkina Manila on kuuma, kostea, hikinen – ja todella saasteinen. Hotellini oli kerrassaan mainio hostelleihin tottuneelle reppureissaajalle, ja pelkästään kylpyhuoneeni oli isompi kuin oma makuuhuoneeni Suomessa. Hotelli valikoitui sijainnin perusteella ja asuin bisnesalueella lähellä studiota: 11 miljoonan asukkaan kaupungissa liikennejärjestelyt toimivat juuri niin jännittävällä tavalla ettei suomalainen sitä ihan täysin ymmärrä. Taksissa istumista, jonotusta, tööttäilyä, sikin sokin ajelua omalla kaistalla tai sitten vastaantulevien kaistalla turvavöistä vain unelmoidessa. Hotelli oli puolen tunnin kävelymatkan päässä studiosta, joten toisinaan kävelin töihin, ja kantaessani läppäriä repussa istuin turvallisuuteni takia taksissa melkein saman ajan.
Työskentelyn kulttuurierot ovat todella huomattavia, ne iskeytyvät vastaan heti studioon sisään astuessa: studio todella muistuttaa enemmänkin tehdasta kuin animaatiostudiota. Paikkaa ei juuri ole sisustettu ja ikkunoita ei ole. Ihmiset istuvat harmaassa hallissa vieri vieressä. Hallissa on aika hiljaista, ja työntekijät eivät paljon päivän aikana käy Facebookissa, se tuskin on sallittuakaan. Koska tulen toiselta studiolta, minua kutsutaan ma’am-nimellä, ja kaikki työntekijät väistävät minua käytävillä ja painavat päätään alaspäin kunnes olen ohittanut heidät. Jotkut sentään uskaltautuvat tervehtimään. Ihmiset ovat todella ystävällisiä ja kohteliaita. Kohdatessaan tällaisen studion ei sinänsä ole yllättävää, että hierarkiarakenteet ovat hyvin erilaiset kuin Suomessa.
Tyypillisesti aasialaisissa studioissa ihmiset on palkattu tekemään töitä silloin kuin niitä on tarjolla. Studioissa on vain muutamia kuukausipalkkaisia työntekijöitä, jotka ovat usein eri työvaiheiden “supervisoreita” ja työnohjaajia, ja loput ovat eräänlaisia freelancereita, eli saapuvat töihin vain silloin kuin niitä on tarjolla. Työntekijät saavat palkan tehdystä työstä, eivät tuntien mukaan. Manilalaisessa studiossa työntekijöitä oli tällä hetkellä arviolta noin 150 henkeä, mutta määrät vaihtelivat päivittäin ja on vaikea sanoa, kuinka monta työntekijää studiolla yhteensä on. Hieman karrikoidusti sanotaan, että työntekijät tulevat ovelle koputtamaan ”onko töitä”, ja jäävät piirtämään ja maalaamaan mikäli työtä sille päivälle löytyy.
Työvuorot olivat myös sekalaisia ja ilmeisesti heillä oli erittäin liukuva työaika. Tuotannon puolen työ onkin sitten todella kokopäiväistä, kun he kertoivat toisinaan olevansa paikalla aamukahdeksasta puoleen yöhön asti - aina niin pitkään kuin työntekijöitä on paikalla. Toisaalta monien perheet asuvat muualla ja heillä ei ole muuta tekemistä Manilassa viikolla kuin työt.
Tekniikka on saavuttanut kyllä Manilankin, mutta muun muassa nettiyhteys pätkii – toisaalta työntekijät eivät nettiä tarvitsekaan – he piirtävät, maalaavat ja tuunaavat kuvia. Nettiä tarvitaan enemmänkin kommunikoidessa ulkomaailmaan. Talon sisällä homma toimii paperilla ja tavallaan länsimaisesta näkökulmasta vanhanaikaisesti – kuitenkin kun toimintaa seurasi, muisti yhtäkkiä kuinka paljon helpompaa paperit on pitää järjestyksessä omissa pinoissaan ja lokeroissaan verrattaessa organisointia tietokoneen kansiojärjestelmissä. Lisäksi, jos porukka vaihtuu paljon, on varmasti edullisempaa ja helpompaa opettaa ihmisiä kirjoittamaan paperille muutama lause, kuin ostaa koneelle hallintaohjelmia ja opettaa suunnistamaan sähköisissä kansiorakenteissa. Eläköön kynä ja paperi!
Tein pitkiä noin 10-12 tunnin työpäiviä johtuen osittain siitäkin, että studiolla oli väkeä aina myös iltaisin. Päivät myös vilahtivat ohi nopeasti jutellessa studion työntekijöiden kanssa. Filippiinien yksi virallinen kieli on englanti, joten keskustelu sujui ongelmitta. Toki kielen osaamisessa löytyi paljon variaatiota työntekijöiden keskuudessa.
Tavoitteinani oli tutustua nimenomaan studion käytäntöihin ja arkeen. Erityisesti kommunikointi niin sisäisesti kuin ulkoisesti kiinnosti minua: animaation ohjeistaminen ja itse animoinnin (hahmojen liikkeiden) kuvaileminen ei ole yksinkertaista, joten halusin tietää, miten studion ohjaava henkilökunta organisoi ja ohjeistaa kymmenet animaattorit töihin. Lähes kaikki länsimaalaiset animaatiostudiot ulkoistavat tänä päivänä tuotantojaan. Ulkoistaminen on kommunikoinniltaan erittäin monimutkaista – tietoa ja tiedostoja kulkee edestakaisin ja hallitakseen tällaisia projekteja on opittava tiettyjä käytänteitä mahdollistaakseen sujuvan kommunikoinnin ja yhteistyön. Ulkoistetun studion toiminnan ymmärtäminen vaatii observointia – miten he käsittelevät ja käyttävät lähetettyjä materiaaleja? Miten he palkkaavat ihmisiä? Mitkä ovat palkkausperusteet (sillä ne eroavat paljon länsimaalaisesta palkkausjärjestelmästä)? Miten he työskentelevät, kuinka monen ihmisen kautta tieto kulkee ennen kuin se saavuttaa itse artistin? Myös kulttuurierojen ymmärtäminen on oleellista: työkulttuurin erot on vaikea tunnistaa tai ymmärtää vain kertomalla; ne pitää itse nähdä ja aistia.
Animaation työprosessi on monimutkainen ja eri työvaiheita on kymmeniä: katsoessa piirrettyjä ei tule välttämättä ajateltua, että jokainen puu tai kottikärry taustalla on erikseen suunniteltu ja siihen on ollut oma maalausryhmä itse animaation lisäksi. Tämän voi organisoida myös monella tapaa, ei ole yhtä oikeaa tapaa vetää projektia koko animaatioputken läpi. Oli hienoa seurata animaattoreiden työtä eri työvaiheissa. Jokaisessa tiimissä joku jakoi ohjeita ja seurasi, että työ tulee tehtyä ja raportoitua eteenpäin seuraavaan työvaiheeseen.
Raportointijärjestelmän tulee olla myös aukoton: monessa kohtaa “checker” tarkistaa, että työ on tehty oikein ja että se etenee oikealle henkilölle tarkistettavaksi - ja välissä usein taiteellisesti hyväksyttäväksi. Sen jälkeen jonkun pitää myös sovittaa tehty työ oikeaan kohtaan animaatiossa ja sijoittaa taustaan sopivaksi. Tällaisessa palapelissä on tuhansia paloja. Työpäiväni koostui siis hyvin pitkälti observoinnista, kyselystä ja prosessin avaamisesta. Se oli myös tärkein tavoitteeni.
Tavoitteeni ja työhön soveltaminen
Olen suhteellisen vihreä animaation kentällä, sillä aikaisemmin työskentelin enemmänkin esittävän taiteen parissa. Siksi kaikki alaan liittyvä oppi on itselleni arvokasta pääomaa luodessa uraani. Projektinhallinta ja multitasking ovat itselleni tutumpaa festivaalikentältä, mutta jos en tunne animaation sisältöä, prosesseja ja tekemisen lainalaisuuksia tarpeeksi hyvin, on haastavaa edetä, suunnitella ja vetää projekteja. Tällä hetkellä koenkin, että tiedon (sekä hiljaisen tiedon) kerääminen on itselleni parasta antia kehittäessäni itseäni animaation parissa.
Vakiintuneen studion tutkiminen on todella silmiä avaavaa ja antaa itselleni työkaluja kehittää työtäni. Työvaihdon jälkeen koenkin olevani paljon varmempi siitä, miten jatkossa ulkoistettujen studioiden kanssa tulee toimia: mikä on todella hyödyllistä tietoa heille, ja mikä taas ei ole niin välttämätöntä. Manilassa huomasin, kuinka helppoa on olettaa asioiden olevan tietyllä tavalla: olettaa tietyn tiedon saavuttavan kaikki, olettaa kaikille olevan pääsyn kaikkiin tiedostoihin, olettaa tiettyjen ihmisten työskentelevän jatkuvasti vain sen projektin parissa, jossa itse tekee töitä ja niin edelleen. Asioiden todellisen puolen näkee vasta paikan päällä ja onkin helppo ajatella asioista kovin mustavalkoisesti omalta studiolta käsin. Kommunikoinnin tärkeyttä ei voi liikaa korostaa: tällaisten studioiden kanssa työskennellessä on kommunikoinnissa oltava todella tarkka, looginen ja informaation on oltava todella selkeää. Viesti kulkee monen tahon kautta ennen kuin saavuttaa itse artistin. Työssä vaaditaan pitkäjänteisyyttä ja oma tuplatarkistaminen ja selvitystyö “missä mennään” on jatkuvaa. On myös tärkeää tiedostaa milloin on järkevää ulkoistaa ja milloin työ on kannattavampaa tehdä omassa studiossa.
Suunnitellessa tulevia projekteja on helpompaa rakentaa aikatauluja kun on nähnyt millaisen prosessin läpi koko koneisto kulkee. Myös nähdessäni studion projekteista johtuvia ongelmia on helpompi yrittää rakentaa workflow, joka kitkee aikataulutukseen ja prosessin kulkuun liittyviä ongelmakohtia. Filippiiniläinen studio tuo myös oman näkökulmansa työn tehokkuuteen - tässä tapauksessa voidaan sanoa että työstä on mahdollista tehdä tehokkaampaa organisoimalla se järkevästi. Toisaalta aina vaa’an toisella puolella painaa se, miten määritellään tuotannon aikataulujen ja resurssien asettamat tavoitteet suhteessa taiteellisen tason ylläpitämiseen.