26.04.2023
Indie-kentän taiteilijoiden Esitysteltta Helsingin kesässä
Monitaiteista ja yhteisöllistä kulttuuria toriteltasta Helsingin kesään!
Indie-kentän taiteilijat perustavat Sirkus Suosalolle kilpailijan - vaihtehto on yleisölle ilmainen.
Esitysteltta nousee Töölöön Mika Waltarin puistoon 26.-27.8.2023. Kaksipäiväisessä tapahtumassa nähdään esittävien nykytaiteiden ja musiikin tuntemattomampia tekijöitä ja taiteenlajeja. Esitysteltta kutsuu kaupunkilaisia taiteen pariin matalalla kynnyksellä. Monitaiteinen ohjelma on yleisölle ilmaista ja koko perheelle sopivaa.
Esitysteltta on taiteen saavutettavuutta parantava, liikkuva nykyesityksen näyttämö. Se valtaa taidesisällöillään toreja ja puistoja, luoden mahdollisuuden kaupunkilaisten yhteisölliseen ajanviettoon. Elokuun 2023 ohjelmistoon kootaan esityksiä sirkuksen, tanssin, teatterin, esitystaiteen, performanssin ja nykynukketeatterin aloilta sekä indie-musiikkikentän artisteista. Ammattilaisille tarkoitettu haku on avoinna 21.4.-14.5.2023.
Esitysteltan missio on kerätä kokonaan uusia yleisöjä marginaalisille taidemuodoille. Samalla se tarjoaa näyttämön taiteilijoille, joiden aloilla tuotanto- ja esitysmahdollisuudet ovat erittäin rajallisia ja kilpailtuja. Esitysteltan työryhmää on puhututtanut esimerkiksi se, miten kuukausia tai vuosiakin valmisteltu teos saa usein vain muutaman esitysmahdollisuuden, ja se, miten tuotantotalojen niukkenevista resursseista kilpailee yhä kasvava joukko nuoria ja rohkeita taiteentekijöitä.
Esitysteltan työryhmä näkee taiderahoituksen niukkuuden vaativan kentältä uusia ja ennakkoluulottomia yhteistyö- ja tuotantorakenteita. Nyt tavoitteena onkin luoda itse näyttämöympäristö, jossa taiteilijoiden työt eivät kilpaile keskenään vaan tukevat toisiaan ja jossa taide voi löytää uusia yleisöjä.
“Kulttuuriala ei ole palautunut koronasta. Ala tarvitsee elvytystä, mutta vanhaan ja totuttuun palauttamisen sijaan, haluamme tuoda kentälle uusia, tämän ajan haasteisiin vastaavia tapoja toimia”, työryhmä toteaa.
Resurssipulan ohella Esitysteltta haluaa vastata osaltaan ilmastokriisin taiteen kentälle luomiin haasteisiin. Suomeen tarvitaan näyttämö, jossa yleisö voi kokea ja taiteilija tehdä taidetta ilman suurta tuotantoteknistä koneistoa, jälkiä jättämättä ja paikallisesti. Tulevina vuosina Esitysteltan suunnitellaankin matkustavan ympäri Suomea.
Uutta tuotannon ja yhteisöllisyyden ajattelua edustaa myös Esitysteltan esityspalkkioiden yhteydessä lanseerattu kokeellinen valuutta ‘nanna’, jota voi käyttää vastavuoroisiin palveluksiin valuutan haltijoiden kesken.
Esitysteltan taustalla toimii joukko sen tuotannosta ja kuratoinnista vastaavia eri alojen taiteilijoita sekä helsinkiläinen esitystaiteen elinympäristö Esitystaiteen seura. Toimintaa tukevat Helsingin Kaupunki ja Samuel Huberin taidesäätiö.
Esitysteltta pilotoitiin menestyksekkäästi kahden pysähdyksen minikiertueella kesällä 2022. Rauhan puolesta, rasismia vastaan! -tapahtuma Kampin Narinkkatorilla, Helsingin ydinkeskustassa heinäkuussa keräsi noin 400 hengen yleisön, ja tavoitti tuhansia ohikulkijoita. Elokuun lopulla Mika Waltarin puistossa Töölössä järjestetty Indie-soppa toi yhteen eri taiteenalojen yleisöjä, sekä tutustutti uutta yleisöä nykyesitykseen ja marginaalissa tuotettuun musiikkiin. Tapahtuma keräsi noin 300 hengen yleisön.
Esitysteltta, Mika Waltarin puisto, Helsinki la-su 26.-27.8.2023
Lisätiedot ja haastattelupyynnnöt:
Lauri Antti Mattila / 040 742 7787 / lauriantti.mattila@gmail.com
Veera Aaltonen / veerasanni@hotmail.com