Inna Huttunen, mitä kuuluu?  

 

Inna Huttunen: Olo on tällä hetkellä innokkaan jännittynyt. Täällä Espoon kaupunginteatterissa ollaan aika fiiliksissä ensi-illan tiimoilta.   

 

Olen itse ajautunut tuottamisen puolelle varhain, mutta mutkien kautta. Ilmaisutaitolukion jälkeen asuin jonkin aikaa Uudessa-Seelannissa, minkä jälkeen päädyin opiskelemaan matikkaa yliopistoon. Minulla oli kuitenkin kova kaipuu elämysten, kulttuurin, ihmisten ja vahvojen kokemusten äärelle, joten löydettyäni Haaga-Heliasta Experience Management -tutkinnon tunsin olevani itselleni todella luontevassa ympäristössä.   

Experience Management perustuu elämysajatteluun, sieltä valmistuu opiskelijoita todella monenlaisiin tehtäviin. Osa toimii erilaisilla palvelualoilla, osa työllistyy ravintola-, hotelli- tai matkailualalle, ja osa päätyy esittävän taiteen alalle. Minua on aina kiinnostanut kokemuksellisuus, on se sitten benjihyppyä, taidegalleriavierailu tai immersiivisen labyrintin kokeminen. Lähestyn jokaista tapahtumaa yleisön tai kokijan näkökulmasta, ja pohdin minkälaisia fiiliksiä eri osa-alueet herättävät ja miten niitä voi suunnitella. Käytän itse kokemussuunnittelijan nimikettä englannin kielen ”experience designer” -nimikkeen mukaisesti tai toisissa yhteyksissä luovan tuottajan nimikettä. Lähestymiseni on usein tuotannollista, mutta se liittyy vahvasti kokemuksen jokaiseen vaiheeseen ja siksi tuottajana ja suunnittelijana teen todella läheistä yhteistyötä taiteellisen tiimin kanssa.   

 

Luovan tuottajan nimike on sateenkaarenomainen, sen alle mahtuu monenlaisia eri tehtäviä.  

 

Unkarilainen näyttelijä Agnes Kaszás toi Suomeen pakopelit vuonna 2013, jolloin formaatti oli aivan uutta. Hyppäsin kyytiin alkuvaiheessa, kun ala vielä etsi muotoaan. Agnesin lähestyminen peleihin oli näyttelijänä erilainen kuin muilla, ja teatteri ja esityksellisyys olivat vahvasti läsnä peleissä alusta saakka. Pakopeleistä syntyi aivan uusi vapaa-ajanviettoa, taidetta, peliä ja teknologiaa yhdistävä genre. Agnes on sittemmin muuttanut takaisin Unkariin, mutta työni kokemussuunnittelijana on jatkunut muiden tuotantojen parissa.   

 

Nykysirkus- ja performanssitaiteilija Miradonna Sirkka perusti vuonna 2014 Recover Laboratory -taideryhmän, jota olemme johtaneet vuodesta 2016 yhdessä hänen ja kuvataiteilija Sofi Häkkisen kanssa. Luomme ihmiskohtaamiseen pohjaavia taidekokemuksia, jotka yhdistävät nykysirkusta, kuvataidetta, musiikkia ja muita taiteita ja medioita. Vuosien varrella laboratoriostamme on kehittynyt kymmenien taiteilijoiden hubi. Toimin myös pelisuunnittelijana Kaiken keskuksessa, joka kehittää erityisesti immersiivisiä ja pelillisiä teoksia.   

Keskiviikkona ensi-iltansa saanut Rakkaussimulaatio EVE on ohjaaja ja käsikirjoittaja Eero Tiaisen monivuotinen hanke, jossa itse olen ollut mukana kolme vuotta. Teoksen muoto on vuosien mittaan kehittynyt immersiivisestä teatterista monimediaiseksi kokonaisuudeksi,  josta 45 minuuttia vietetään virtuaalitodellisuudessa. Monta taiteenalaa sekoittavaa teosta on ollut toteuttamassa jättimäinen tiimi huippulahjakkaita eri alojen osaajia. Vaikka Tiainen on erikoistunut virtuaalitodellisuuteen ja teknologiaan, teatteri on säilynyt vahvana osana teosta ja sen merkitys on kasvanut Espoon kaupunginteatterin tultua mukaan tähän hulluun hankkeeseen.   

 

Vaikka teimmekin teosta intensiivisesti jo ennen pandemiaa, pandemian myötä tahti kiihtyi teknologian nopean kehityksen myötä. Periaatteessa virtuaalitodellisuus mahdollistaa läsnäolon myös etänä. Hanke on vahvistanut näkemystäni siitä, että virtuaalitodellisuuden muodolla on paljon annettavaa jatkossa. Seuraava askel voisikin olla toteuttaa tämä samanaikaisesti esimerkiksi kahdessa eri maassa – mahdollistaen toisilleen vieraiden ihmisten tapaamisen ja vuorovaikutuksen.   

Rakkaussimulaatio EVE alkaa kotisohvalta esitystä edeltävänä iltana, jolloin kokija saa kuunnelman kuunneltavakseen. Teatterissa sitten liikutaan hetki hetkeltä syvemmälle rakkaussimulaation maailmaan. Teos yhdistää virtuaalitodellisuutta, immersiivistä teatteria, mediataidetta ja elokuvallista kerrontaa ja luo kokonaiselämyksen, joka vie toiseen ulottuvuuteen. Hankkeemme ei pääty tähän esityskauteen, vaan jatkosuunnitelmia kehitetään jo täyttä häkää. Teknologia kehittyy niin nopeaa vauhtia, että viikossa on jo uusia työkaluja käytössä. Pyrimme myös opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituksella kehittämään virtuaalitodellisuusteosten kiertämismalleja ulkomaita myöten ja lisäämään teknologian osaamista esittävän taiteen kentällä yhdessä Espoon kaupunginteatterin kanssa. 

 

Itse lähden tästä hakemaan kenkätelineitä, minkä jälkeen käyn läpi Excel-taulukoita, joissa on minuuttiaikataulutus siitä kuka kokija on missäkin kohtaa, milloinkin. Meidän on tarkoitus kierrättää vuorotelle lähes 100 ihmistä ensi-illan aikana yhteensä 90 minuuttia kestävässä kokemuksessa. Sen jälkeen onkin aika tavata ihana työryhmämme, ja onnistuneen ensi-illan jälkeen kohotetaan skumpat. Loppuviikko tulee olemaan sitten esityksiä täynnä.   

 

Ihaninta on se, kun pitkän prosessin jälkeen, lukuisten testien ja testausten jälkeen päästään työn ytimeen – ihmisten kohtaamisen äärelle.  

  

 

 

 

 

 

 

---

Tutustu myös aiemmin ilmestyneisiin Mitä kuuluu -haastatteluihin