12.01.2023
Jakob Öhrman, mitä kuuluu?
Tšehovilaiselle haikailulle tulee loppu Jakob Öhrmanin ohjaamassa, Alien-estetiikkaa hyödyntävässä teoksessa Kolme sisarta viides näytös. Klassikkonäytelmän hahmot saavat uuden mahdollisuuden elää halujensa mukaisesti, murtautumalla ulos apatiasta ja myrkyllisen patriarkaatin vaikutuksesta. Kantaesityksen valmistaminen Tampereen Työväen Teatterissa on merkinnyt Öhrmanille mieluisia asioita, työryhmän rautaista ammattitaitoa ja ison talon resursseja toteuttaa pöytälaatikossa hautunut esitysidea. Tampereen jälkeen kansainvälisissä tuotannoissa työskentelevää esiintyjää kutsuu Barcelona, mutta tässä välissä saimme tilaisuuden esittää Öhrmanille kysymyksen: mitä kuuluu?
Jakob Öhrman: Kiitos, hyvää kuuluu. Nyt eletään jännittäviä aikoja. Ensi-ilta lähestyy siirtyneen ensi-iltapäivän jälkeen. Ensi-illan oli tarkoitus olla tänään torstaina, mutta se siirtyi lauantaiksi näyttelijä Jari Aholan valitettavasti loukkaannuttua. Harjoitusprosessi on kuitenkin tehnyt tehtävänsä, ja on tulossa hieno esitys.
Teatterihommia tehdessä kaikenlaista sattuu, muutoksia tulee. Korona-aikana nyt erityisesti. Myös tätä edeltävän ohjaukseni, Hamlet All Inclusiven ensi-ilta siirtyi koronasyistä. Esityksiä ehti olla vain 10–12 kertaa, ja nyt ehdin pelätä, että taasko tässä käy näin, mutta onneksi TTT:ssä pystyttiin hoitamaan tilanne todella nopeasti, ja parissa tunnissa ja meillä oli jo uusi näyttelijä, Tuukka Huttunen lavalla. Minusta tuntuu, että esitys on löytänyt maailmansa, rytmin, estetiikan ja määritellyt pelisääntönsä, ja Huttunen löytänyt siinä oman paikkansa.
Minulle on erityisen tärkeää, että työryhmän ja talon kanssa löydämme yhdessä juuri sen estetiikan, jonka myötä teoksen maailmasta tulee suurempi kuin mitä me itse näyttelijöinä tai työryhmänä olemme. Kun katsoja omaksuu esityksen säännöt, hän voi tulla osaksi sitä.
Olen ensimmäistä kertaa Tampereella töissä, ja ohjaan ensimmäistä kertaa suomeksi. Minulla on pöytälaatikossa ideoita, joita olen toivonut toteuttavani jonain päivänä. Yksi niistä oli idea tähän esitykseen. Otin yhteyttä teatterinjohtaja Otso Kauttoon, ja hän ja hänen jenginsä pitivät ajatuksesta, ja tässä sitä nyt ollaan Tampereella. Meillä on työryhmässä yhdeksän talossa toimivaa näyttelijää ja kolme freelanceria.
Halusin nähdä, mitä tapahtuu teatteriesityksessä, kun nämä kaksi klassikkoa laitetaan kohtaamaan näyttämöllä.
Pidän ohjaajana klassikoista, niihin sukeltamisesta. Shakespeare on erityisen lähellä sydäntäni, ja tulen varmaan tekemään Shakespearen näytelmistä vielä uusia sovituksia. Mutta en ollut aiemmin näytellyt tai ohjannut Tšehovia. Olen ollut Alien-elokuvien pitkäaikainen, mutta maltillinen fani. Jossain vaiheessa katsoin leffat uudestaan ja aloin nähdä niissä yhtäläisyyksiä Tšehovin näytelmien kanssa. Halusin nähdä, mitä tapahtuu teatteriesityksessä, kun nämä kaksi klassikkoa laitetaan kohtaamaan näyttämöllä. Tämän lisäksi ajattelin, että Alien-leffojen estetiikka sointuisi myös hyvin Tšehovin tekstiin.
Ryhdyimme työryhmän kanssa viemään prosessia eteenpäin, ja nyt ensi-illan häämöttäessä tuntuu ilahduttavasti kuin nämä kaksitoista hahmoa olisivat löytäneet toisensa lavalla.
Kolme sisarta viides näytös -esityksessä on tunnistettava ahdistus, josta syntyy tämän esityksen ydinkonflikti: jatkuva tyytymättömyys, pelko ja turhautuminen omaan elämään. Lukiessani näytelmää tai nähdessäni sen pohjalta tehdyn esityksen minua on aina harmittanut – vituttanut – se, miten nämä sisarukset suostuvat elämään täyttymättömien toiveiden elämäänsä. Olen halunnut antaa heille uuden mahdollisuuden toimia toisin. Olen myös halunnut tuoda fyysisyyttä lavalle, jotain, jota vastaan he voivat taistella ja johon he voivat projisoida oman turhautumisensa ja raivon. Tästä syystä esityksessä on hirviö, kaikkien päähenkilöiden sisäinen tila, johon heidän pelkonsa on ruumiillistunut.
Minua ei kovin kiinnosta puhuvat päät näyttämöllä, eli hahmot, jotka puhuvat omista pienistä ongelmistaan ja liikkuvat omassa limbossaan. Estetiikkani on ekspressiivistä ja teatraalista. Mitä sisaruksille tapahtuu, jos he saavat ilmaista itseään eri tavoin? Mitä tapahtuu, jos purkaudumme ulos sisäsiisteydestä?
Minua on aina harmittanut – vituttanut – se, miten nämä sisarukset suostuvat elämään täyttymättömien toiveiden elämäänsä.
Alien-elokuvien teema patriarkaatin perinnöstä ja naisvihasta tuntui myös resonoivan näytelmän kanssa. Elokuvien päähenkilö, Ellen Ripley joutuu taistelemaan omasta paikastaan miesten keskuudessa, kuten myös Tšehovin sisaret. Heidän ympärillään pörräävät vanhat, impotentit, turhautuneet ja saamattomat miehet, jotka imevät heistä viimeisenkin elämänilon. Toisin kuin näytelmässä, esityksessämme sisaret eivät vaivu apatiaan tai passiivisuuteen, vaan taistelevat olosuhteita vastaan, toisin sanoen patriarkaatin lamaannuttavaa myrkkyä vastaan. Tämän luominen on ollut nastaa.
Saatamme nähdä tuollaisen hirviön ensimmäistä kertaa näyttämöllä. Halusin antaa sille myös muita ominaisuuksia, tämä hirviö ei ole pelkästään paha ja pelottava, siinä on myös jotain kiehtovaa, joka vetää esityksen henkilöitä itseensä, kuin jokin kreikkalaisen mytologian Meduusa, tai vaarallinen ja aggressiivinen luonnonvoima. Se edustaa jotain muuta, se on jotain toista kuin nainen tai mies. Ja siksi se on uhka. Kun henkilöt kohtaavat hirviön, se herättää heissä heidän syvimpiä pelkojaan ja kauhujaan – mutta paljastaa myös heidän synkimmät ennakkoluulonsa, joita he ovat yrittäneet peitellä.
Käytämme venäläistä klassikkonäytelmää materiaalinamme, ja tietenkin olemme puhuneet myös Venäjän tilanteesta työryhmän kanssa. Käsittelemme näytelmää, jonka päähenkilöt haikailevat Moskovaan ja jossa puolet porukasta on jollain tavoin kytköksissä armeijaan. Mutta ohjaajana en tee poliittista teatteria tai en ainakaan poliittisista lähtökohdista. Kun teen esityksiä, haluan että ne kommentoivat itse teatteria ja teatterin rakenteita ja sitä mitä näemme ja mitä emme näe teattereissa. En halua millään tavalla kommentoida asioita, joista en tiedä mitään. Esityksemme kertoo jostain aivan muusta kuin siitä mitä tapahtuu Venäjällä nyt. Katsomme näytelmää uudesta näkökulmasta ja pyrimme pölyttämään vanhaa klassikkoa ja herättämään se uudelleen henkiin antamalla sisaruksille enemmän liikkumavaraa. Tuolloin mielestäni alkaa tapahtua jotain kiinnostavaa. Pidän ajatuksesta, että nämä vanhat hahmot sanovat toisilleen, että ”okei, nyt mennään taas”.
Pidän ajatuksesta, että nämä vanhat hahmot sanovat toisilleen, että ”okei, nyt mennään taas”.
Olen kiertänyt ympäri Eurooppaa näyttelijänä suurissakin taloissa, mutta Tampereen Työväen Teatteri on suurin suomalainen laitosteatteri, jossa olen ollut töissä. Tämä on hieno talo, ja olen iloinen siitä, miten hyvin tämä tuotanto on otettu vastaan. Nostan hattua niille näyttelijöille, jotka tämän ohella tekevät täydellä sydämellä myös muita esityksiä samaan aikaan. On hurjaa seurata heidän korkeaa työmoraaliaan. Olen myös huomannut itsestäni, että olen kaivannut tällaisia resursseja, joiden nojalla voidaan tehdä aika nopeastikin päätöksiä. Täällä voidaan kokeilla asioita, ja ympärillä olevat ammattilaiset ovat tukemassa uusia ideoita ja uusia tapoja työskennellä. Nautin siitä.
Haluan jatkossakin tehdä tällaisissa suuremmissa taloissa töitä. Koen, että oma estetiikkani ja tapa työskennellä on aika nopeata, ja se toimii tällaisessa yhteisössä hyvin. Pidän nopeasta temposta ja suurista päätöksistä.
Lähden ensi-illan jälkeen kotiin pariksi päiväksi ja sen jälkeen Barcelonaan Markus Öhrnin ohjaaman Domestic Violence -esityksen kanssa. Esityksen ensi-ilta oli vuonna 2018 Wiener Festwochenilla, ja se kiersi tuolloin jonkin aikaa, mutta se aloittaa Euroopan kiertämisen uudelleen pandemian jälkeen.
Kolmen esityksen jälkeen palaan kotiin, ja siitä alkaa taas seuraavan projektin suunnittelu Viirukselle. Minulla on tämän lisäksi myös joitakin omia pienempiä sooloperformansseja keväällä. Tulossa on myös Shapesshifterin toinen osa. Edgar Allan Poen runoista inspiroituvan ja muodonmuutosta käsittelevän sarjan ensimmäinen osa nähtiin MadHouse Helsingin BadHouse -festivaalilla. Syksyyn 2023 on tekeillä myös yhden teoksen ohjauksen suunnittelu ja kirjoitustyö.
Tätä TTT:n tuotantoa tehdessäni olen huomannut miten tärkeä työryhmä minulle on ollut. Minulla on ollut tässä mukana mahtavia suunnittelijoita: pukusuunnittelija Brenda Gomez työskentelee ensimmäistä kertaa Suomessa, Janne Lounatvuori, joka toimii muusikkona Berliinissä, on luonut musiikin SOFA-yhtyeen kanssa ja lavastaja Lars Idman on toiminut oikeana kätenäni. Talon puolesta tulleet suunnittelijat ovat yhdessä freelancereiden kanssa muodostaneet hyvän tiimin. Meillä on ollut hauskaa ja paljon hommia.
Jakob Öhrman on näyttelijä, teatteriohjaaja ja käsikirjoittaja. Hän on yksi teatteriryhmä Nya Rampenin perustajajäsenistä, joka on työskennellyt eri tehtävissä niin suomalaisissa kuin ulkomaalaisissakin teattereissa. Öhrmannin ohjauksiin kuuluu mm. Worship! (2012), joka vieraili muun muassa Baltic Circle - ja Nordwind-festivaaleilla sekä Volksbühnellä. Hänen viimeisin ohjauksensa oli Hamlet All Inclusive (2021) Viirukselle. Hän on teatteriuransa lisäksi näytellyt elokuvissa kuten Peter Greenawayn Eisenstein in Guanajuato (2015), 8-pallo (2013) ja Armi elää! (2015).
Kolme sisarta viides näytös saa kantaesityksensä Tampereen Työväen Teatterissa lauantaina 14.1.2023.
Valokuva: Kari Sunnari
Tutustu myös aiemmin ilmestyneisiin Mitä kuuluu -haastatteluihin