12.10.2023
Joonas Lahtinen, mitä kuuluu?
14 vuotta Wienistä käsin eurooppalaisella esitystaiteen kentällä ensin tekijänä ja myöhemmin myös opettajana sekä teatteritieteen väitöskirja Helsingin yliopistosta ovat johtaneet Joonas Lahtisen syyskuussa alkaneeseen professuuriin Musik und Kunst Privatuniversität der Stadt Wien (MUK) -yliopistossa. Tavoite yhdistää käytäntöä, teoriaa ja tutkimusta tekemisessään sai Lahtisen aikanaan valitsemaan esitystaiteen ensisijaiseksi taiteenlajikseen. Suomalaisia esitystaideteoksia pidetään Lahtisen näkemyksen mukaan Itävallassa laajalti edistyksellisinä ja rohkeina. Tanssiopiskelijoita opettaessa tulee uudelle professorillekin hiki, ja oma marraskuussa päivänvalon näkevä LED-installaatio Love Letters vastaanottaa kirjeitä osallistujiltakin. Saimme Joonas Lahtisen tässä välissä videohaastatteluun kysyäksemme, mitä kuuluu?
Joonas Lahtinen: Oikein hyvää kuuluu, voisi jopa sanoa, että mahtavaa. Aloitin syyskuun alussa professorina Wienin MUK (Musik und Kunst Privatuniversität der Stadt Wien) -yliopistossa esitystaiteen ja taiteellisen tutkimuksen professorina.
Olen juuri ollut opettamassa nykykoreografian ja -performanssin kurssia kolmannen vuoden tanssiopiskelijoille, siinä nousee itsellekin hiki otsalle. Opetan parhaillani myös taiteen- ja kulttuuriteorian kurssia, joka on avoinna kaikille yliopiston opiskelijoille. Kurssin pääpaino on osallistavien praktiikoiden tarkastelussa. Lisäksi kuulun 2024 aloittavan uuden taiteellisen tutkimuksen tohtoriohjelman johtoryhmään. Wieniin lähdin kuitenkin jo 14 vuotta sitten niin sanotusti rakkauden perässä. Tutustuimme itävaltalaisen kumppanini kanssa Helsingissä, jossa hän oli Erasmus-vaihdossa.
Wienin kaupungin omistama ja rahoittama MUK on saanut yliopistostatuksen 2005, sitä ennen se oli perinteinen konservatorio ja hyvin käytäntöpainotteinen. Nykyisen vararehtori Rosemarie Brucherin johdolla yliopisto on alkanut panostaa voimakkaasti yhä enemmän taiteelliseen tutkimukseen sekä esitystaiteeseen ja -tutkimukseen.
Itselleni suunta – käytännön, teorian, tutkimuksen ja opetuksen yhdistäminen – on ollut selkeä jo pitkään. Olin toiminut nuorena näyttelijänhommissa erilaisissa tuotannoissa, mutta minua alkoi jo aikuisuuden kynnyksellä kiinnostaa myös monet muut esitykseen, esittämiseen ja tilallisuuteen liittyvät asiat ja kysymykset näyttelemisen rinnalla. Löysin performanssin ja esitysteorian teatteritieteen opintojeni alkuvaiheessa Helsingin yliopistossa, ja vähitellen uskaltauduin itse tekemään esitystaidetta. Tein kandin ja maisterintutkinnon teatteritieteestä, sen lisäksi esitystaidetta ja -teoriaa yhdistävän MA Performance -maisterintutkinnon Lontoon yliopiston Queen Mary Collegesta ja lopulta väittelin tohtoriksi 2020 Helsingin yliopistosta väitöskirjallani Making Sense of Perception and Power in Participatory Performance, jossa tutkin Lois Weaverin, Tellervo Kalleisen ja Oliver Kochta-Kalleisen sekä Claudia Bossen osallistavia esitystaiteellisia projekteja ja niiden poliittisia ulottuvuuksia mm. havainnon problematiikan näkökulmasta.
Oma tähänastinen taiteellinen praktiikkani rakentuu pääasiassa esitysinstallaatioille, joita teen, usein työryhmien kanssa, myös julkisiin tiloihin. Seuraava teokseni Love Letters näkee päivänvalon marraskuun puolivälissä Vienna Art Week -festivaalin ohjelmistossa. Teen teoksen alunperin puhelinkoppina toimineeseen Kunstzelle-galleriatilaan, joka on osa WUK -taide- ja kulttuurikeskusta. Love Letters on LED-tekstinäyttöihin perustuva installaatio, jonka laajoina teemoina ovat rakkaus- ja fanikirjeet sekä intiimiyden, yksityisyyden ja julkisuuden kysymykset. Yksi teoksen tärkeimmistä kiinnekohdista on yhdysvaltalainen taiteilija Jenny Holzer, joka on pitkään tutkinut mainos- ja valotaulujen mahdollisuuksia omissa töissään. Holzer on kansainvälisesti tunnetuimpia nykytaiteilijoita, mutta esiintyy julkisuudessa vain harvoin; Holzerin julkisuuskuvan ja hänen käyttämänsä visuaalisesti “näyttävän” taiteellisen mediumin välinen suhde on erittäin mielenkiintoinen. Pidän myös skrollaavien LED-tekstitaulujen yksinkertaisuudesta ja “laiteluonteesta”, erityisesti niiden mahdollisuuksista tuoda tekstin performatiivisuus, lukemisen tapahtumaluonne esiin. Love Letters-teoksessa myös yleisö voi antaa omia rakkaus- tai fanikirjeitään LED-taulujen esitettäväksi.
Mutta ei täälläkään taiteilijoiden lompakot silti pullistele, ja erityisesti freelancekentän toimeentulo ja prekaarit työolot puhuttavat.
Esitystaide on ollut Wienissä vahvasti näkyvää jo pitkään. Myös media seuraa teoksia ja niistä kirjoitetaan. Täällä on myös useampikin julkisrahoitteinen ja kansainvälisesti tunnettu esitystalo. Vaikka taideprojekteja tukevia yksityisiä säätiöitä ei Itävallassa juuri ole, tarjoaa erityisesti Wienin kaupunki useita projekti- ja työskentelytukia; voisi ehkä sanoa että Wienin kaupunki toimii kunnallisella tasolla hieman samankaltaisesti kuten Taike Suomessa. Kulttuuri on kaupungin agendalla korkealla ja ehdoton matkailuvaltti, brändäysmielessäkin. Kulttuurin laitetaan paljon resursseja ihan rahassakin mitattuna. Mutta ei täälläkään taiteilijoiden lompakot silti pullistele, ja erityisesti freelancekentän toimeentulo ja prekaarit työolot puhuttavat.
Olen huomannut etenkin opetustyössä, että täkäläisellä(kin) esitystaiteen kentällä ja laajemminkin ollaan nyt kiinnostuneita mm. arjen politiikasta sekä henkilökohtaisella että yhteiskunnallisella tasolla, care-tematiikasta, lisäksi kriisit – mm. ekologinen kriisi ja sodat – ovat myös vahvasti läsnä teemoina; toki kaikki edellämainitut teemat liittyvät toisiinsa. Ylipäänsä Itävallassa taiteen kentällä taideopiskelijat ja taiteilijat pohtivat nähdäkseni juuri nyt paljon sitä, miten itse haluaa toimia taiteilijana; mistä lähtökohdista käsin, millä ehdoilla, millaisissa konkreettisissa ja institutionaalisissa ympäristöissä.
Sanoisin, että täällä tunnetaan suomalainen esitystaiteen kenttä melko hyvin. Wienin kansainvälisellä ImPulsTanz -festivaalilla kuten muillakin festivaaleilla ja esitystaloissa käy suomalaisia tai suomalaistaustaisia tekijöitä. Suomessa on ollut esitystaiteen opetusta ja taiteellista tutkimusta jo varsin pitkään. Saksankielisellä alueella ollaan tässä suhteessa nähdäkseni selkeästi “hitaampia” – mikä voi olla osittain hyväkin asia.
Loppupelissä festivaalivierailuilla ja niiden tukemisella institutionaalisella tasolla Suomesta käsin on todella suuri merkitys.
Oma mielikuvani on, että täällä pidetään suomalaista esitystaiteen kenttää rohkeana ja laajalti edistyksellisenä; Suomessa tehdään rohkeita avauksia, “hieman outoja mutta todella jänniä juttuja”. Toki tällaiset typistetyt ja yksinkertaiset luonnehdinnat ovat stereotypiamielessä vaarallisia, tästäkin aiheesta voisi käydä pidempää keskustelua! Joka tapauksessa minulle suomalaistaustaisuudesta ja laajasti ottaen suomalaisuuteen liittyvistä mielikuvista ei varmastikaan ole ollut haittaa vuosien varrella Itävallassa, päinvastoin.
Tänne suuntautuvia esitystaiteilijoita suosittelisin ottamaan suoraan yhteyttä esitystaloihin, esittelemään heille edellisiä projektejaan ja uuden projektin suunnitelmia. Ensin kannattaa tietenkin tutustua siihen minkä tyyppisiä ohjelmistoja ja ihan julkilausuttujakin painopisteitä kussakin talossa on. Saattaa olla, ettei suora yhteydenotto toimi, mutta ei siitä haittaakaan voi olla. Loppupelissä festivaalivierailuilla ja niiden tukemisella institutionaalisella tasolla Suomesta käsin on todella suuri merkitys. Festivaalivierailujen kautta saadaan jalka oven väliin.
Jatkan tästä päivää valmistelemalla ensi viikon opetusta täällä MUK:issa ja suunnittelemalla tulevaa Love Letters -teosta.
Joonas Lahtinen on esitystaiteilija ja 1.9.2023 lähtien esitystaiteen ja taiteellisen tutkimuksen professori Wienin MUK-yliopistossa. Lahtinen on opiskellut esitystaidetta Lontoon yliopiston Queen Mary Collegessa ja teatteritiedettä Helsingin yliopistossa. Lahtisen väitöskirja Making Sense of Perception and Power in Participatory Performance tarkastettiin 2020 Helsingin yliopistossa. 2020–2022 Lahtinen toimi Antwerpenin Kuvataideakatemian ja Antwerpenin Konservatorion Tactics for a Collective Body -taiteellisen tutkimusprojektin ohjausryhmässä.
Lahtisella on laaja-alaista opetus- ja ohjauskokemusta myös Helsingin yliopistosta, Taideyliopistosta sekä Wienin Kuvataideakatemiasta, jossa hän työskenteli 2017–2023 Taidekasvatuksen lehtori-tutkijana. Hän on julkaissut useita tutkimus- ja populaariartikkeleita mm. esitystutkimuksen, taidepedagogiikan ja teatteriteorian alueilta. Lahtisen esitys- ja installaatioprojekteja on nähty Suomessa ja ulkomailla mm. brut Wienissä, WUK performing arts Wienissä, Kiasma-teatterissa, Mad House Helsingissä sekä Freischwimmer-festivaalilla (Sophiensaele Berlin, Gessnerallee Zürich, Mousonturm Frankfurt, FFT Düsseldorf, brut Wien, Kampnagel Hamburg), MUDS/La Contrada Triestessä, SOHO in Ottakring Wien- ja HomeFest Bucharest -festivaaleilla sekä URB- ja Stage-festivaaleilla Helsingissä.
Joonas Lahtisen seuraava installaatioteos Love Letters on nähtävänä Kunstzelle-galleriatilassa osana Vienna Art Weekin ohjelmistoa 16.11.-31.12.2023.
Valokuva: Karo Pernegger
Lue myös: Joonas Lahtinen professoriksi Wienin MUK-yliopistoon
Kaikki julkaistut Mitä kuuluu -haastattelut