Julia Hovi, mitä kuuluu?   

Julia Hovi: Terveisiä Oslosta! Monenlaista kuuluu, väsymystäkin, koska eilen oli The Companion -teoksemme ensi-ilta Black Box -teatterissa. Ensi-ilta oli aika hauskan vähäeleinen, koska esitys on luotu vain yhdelle katsojalle kerrallaan ja kestää noin vartin, tosin peräkkäisiä esityksiä on monta. Oli ihana nähdä, kun vuosia kestäneen työn jälkeen teos saatiin pakettiin ja näyttämölle. Tästä se lähtee!  

 

The Companion -teoksessa katsoja kohtaa robottikoiran. Siinä ollaan suostumuksen, empatian ja luottamuksen kysymysten äärellä. Mielestäni esitys laajenee myös moneen muuhun kysymykseen: luotammeko me johonkin vieraaseen, jolla on erilaiset tavat kuin meillä? Tai millaista empatiaa voimme kokea muihin lajeihin? Esitys herättää monenlaisia tunteita myös valtakysymyksiin liittyen.

 

Aloitin WAUHAUS-kollektiivissa tuottajana vuonna 2018, ja tämän vuoden alusta olen työskennellyt sen toiminnanjohtajana. Titteli vaihtui monestakin syystä; ensinnäkin, olen tehnyt toiminnanjohtajan töitä kollektiivissa jo jonkin aikaa, mutta ilman sitä nimikettä. Toisekseen, kehitymme organisaationa koko ajan, joten halusimme myös selkiyttää rakenteitamme. Olemme myös pyrkineet hahmottamaan työmääräämme ja työnjakoamme, jotta kaikkien ei tarvitsisi tehdä kaikkea, kuten alkuvaiheessa oli tapana. Vaikka toimimmekin horisontaalisessa rakenteessa, meille oli tärkeää pystyä erottamaan työnantajaorganisaatio omaksi kokonaisuudekseen. Tämä on tärkeää erityisesti työskennellessämme muiden taiteilijoiden kanssa, jotta taiteen tekemiselle jäisi rauha ja kommunikaatio kirkastuisi. Joka tapauksessa kollektiivin jäsenet tekevät paljon tuotanto- ja viestintätehtäviä, osittain omasta halustaan ja osittain resurssien puutteen vuoksi.  

 

Olemme Suomessa jo aika paljon kolunneet läpi eri esityspaikkoja, ja koska haluaisimme pidentää teostemme elinkaaria, tuntuu loogiselta hakeutua ulkomaille. Olemme menneet kohti sitä, että jokaisella teoksella olisi jo kantaesityksen koittaessa kansainvälisiä yhteistyötahoja. The Companion onkin menossa muutamaan eri paikkaan vierailulle näiden Oslon esitysten jälkeen. Mutta kansainvälinen työ on omanlaista, aika kokonaisvaltaista työtä, joka on näissä rakenteissa usein hankalaa. 

 

Kansainvälisyyteen on pakko panostaa muiden töiden ohella, yhteyksiä on ylläpidettävä ja kehitettävä. On hienoa onnistua, mutta sitä tehdessä on siedettävä epävarmuutta ja totuttava pitkiin aikajänteisiin. On saattanut joskus jossain tavata jonkun ihmisen, ja vuosia myöhemmin yhteistyö vasta toteutuu. 

 

Paljon tässä työssä on ihan sattumanvaraista – ja ihmissuhteidenkin varassa. Juuri eilen Black Box -teatterin johtaja Jørgen Knudsen sanoi meille, että “kiva tehdä yhteistyötä mukavien ihmisten kanssa”. Meille on todella tärkeää säilyttää hyviä suhteita eri ihmisiin ja luoda työskentelyyn mukava tunnelma. Aina ole hirveästi rahaa tai mahdollisuuksia matkustaa ja tutustua ihmisiin, mutta se on verkostoitumisen kannalta hirveän tärkeää. Sitä oppii vain tekemällä ja siinä vielä paljon opittavaa.   

 

The Companion -teoksen tapauksessa onnistuimme luomaan sille kansainvälistä verkostoa tapaamalla ihmisiä jo teoksen ennakkotyön aikana ja puhumalla teoksen ideasta – sen ansiosta ensi-ilta olikin Oslon kansainvälisellä teatterifestivaalilla tiistaina ja siksi teokselle on jo kansainvälistä kysyntää. 

 

Mietimme jokaisen teoksen kohdalla erikseen, minkälaisiin paikkoihin juuri se voisi sopia. Teemme markkinointimateriaalit teokselle, ja pyrimme tapaamaan eri alueiden ja instituutioiden keskeisiä tahoja. Olemme saaneet apua yhteistyökumppaneiltamme ja hyötyä on ollut myös erilaisista alustoista, joille olemme saaneet osallistua. Pyrkimyksemme on aina, että jatkokeikkoja löytyisi jo ennen ensi-iltaa, koska suhteet ja verkostot vaativat aikaa rakentuakseen ja toteutuakseen – kylmästä kontaktoinnista ei usein paljoa synny. Mutta tukirakenteita tälle työlle ei pahemmin löydy eikä selkeätä välittäjäporrasta.  

 

Haluamme tehdä taidetta omaehtoisesti, uutta etsien ja myös isoille näyttämöille, minkä takia teoksemme vaativat yhteistyökumppaneiltamme luottamusta. Suomessa teattereiden taloustilanne on kireä, joka vaikuttaa siihen millaisia teoksia uskalletaan tuottaa ja tämä näkyy myös WAUHAUSin toiminnassa. Riskinoton kynnys on useilla instituutioilla juuri nyt aika matala, kun yleisöjä on entistä vaikeampaa saada liikkeelle. 

 

The Companion syntyi aikoinaan Jarkko Partasen ideasta, ja myöhemmin teoksen työryhmään liittyivät Jussi Matikainen ja Laura Haapakangas. Jarkkoa kiinnostaa teknologia, jota kohtaamme päivittäisessä elämässämme ja mitä se saa meidät tuntemaan niin hyvässä, kuin pahassa. Esimerkiksi Suurenmoinen sotku -teoksessamme Jarkko suunnitteli kahdelle kaivinkoneelle koreografian, joka oli monien yleisön jäsenten mielestä hyvin liikuttava. Hän haluaa tutkia sitä, millä tavalla samaistumme myös ei-eläviin olentoihin. Tätä teosta varten etsimme pitkään robottikoiraa ympäri maailmaa. Olimme lähes tulkoon luovuttamassa, kun löysimme Oulusta yrityksen nimeltä Probot, joka välittää enimmäkseen teollisuusrobotteja. Heiltä löytyi kuitenkin myös robottikoira, joka osoittautui meidän tarkoitukseemme täydelliseksi. Koiran ohjelmointia kehitettiin heidän kanssa yhteistyössä esitystä varten ja Kari Kankaanpää suunnitteli koiran ulkoasun.

 

Teoksemme ovat keskenään hyvin erilaisia, mikä on meille mielekäs tapa tehdä taidetta. Rakennamme oman polun jokaiselle teokselle, ja suunnittelemme useita teoksia samaan aikaan. Rihmastomainen rakenteemme on puhjennut kukkaan, mikä on samaan aikaan sekä työlästä että kiinnostavaa. Rahoitustilanne kentällä pakottaa meidät kuitenkin pohtimaan, kuinka kauan pystymme jatkamaan tällä tavalla, ja on tietenkin olemassa pelko siitä, että tämä kaikki loppuu. Toimintamme nojaa Helsingin kaupungin ja Taiteen edistämiskeskuksen toiminta-avustuksiin. Taiken viiden vuoden toiminta-avustus päättyy kuitenkin tämän vuoden lopulla. Emme siis tiedä, miltä tulevaisuus tarkalleen näyttää tai millaisessa muodossa me voidaan jatkossa toimia. Nykyisin työllistämme yhä enemmän ryhmän ulkopuolisia freelancereitä, joten olen huolissani myös heidän työnsä jatkuvuuden suhteen. 

 

Esimerkiksi esitysten vierailujen rahoittaminen on usein haastavaa työtä. Vaikka esityspalkkioilla saadaankin maksettua kiertueella oleville ihmisille kohtuulliset palkat, monesti joudumme kuitenkin hakemaan erikseen tukea matkoihin. Ei kansainvälinen kenttä mikään helppo tulonlähde ole, suuria osatuotantorahoja on hyvin harvassa. Haluaisimme itse pystyä tukemaan kansainvälistä työtämme enemmän helpottaaksemme teosten liikkuvuutta. Sitä toivoisi, että kansainväliseen liikkuvuuteen löytyisi riittävän suuria summia haettavaksi, jotta kynnys lähteä festivaalille sinne kutsutulla teoksella olisi matalampi ja rahoitus varmempaa.  

 

Mutta tässä on kiireisiä aikoja luvassa! Näihin aikoihin vuodesta tehdään yhdistysasioita kuten tilinpäätöstä, vuosikertomusta ja kirjoitamme monia hakemuksia. Taide on aina jonkin jäävuoren huippu, jonka toteutuminen edellyttää aivan valtavasti pohjatyötä. Ja tiivis yhteisöllisyys vaatii jatkuvaa paneutumista kommunikaatioon ja työhyvinvointiin – minkä kehittäminen kiinnostaa itseäni.  

 

Nämä vaikeat ajat lisäävät epävarmuutta kentällä ja kaikkien yhteisöjen sisällä. WAUHAUS haluaa olla hyvä työnantaja ja yhteistyökumppani. Miten oppia erilaisuudesta ja kuinka kohdata sosiaalisesti haastavat tilanteet, joita väistämättä tulee taiteen tekemisessä vastaan? Kollektiivina pyrimme toimimaan toisillemme sekä kriittisinä kannustajina että vertaistukena vaikeissakin tilanteissa.

 

Julia Hovi on toiminnanjohtaja ja tuottaja. Hovilla on kandidaatin tutkinto sosiologiasta Tampereen yliopistossa ja maisterintutkinto kulttuuripolitiikasta Jyväskylän yliopistosta 2016. Hän toimi aiemmin projektikoordinaattorina Klockriketeaternissa (2016). WAUHAUS -kollektiivissa Hovi on työskennellyt vuodesta 2018.
 

 

---

 

 

TINFO toimittaa Mitä kuuluu -haastattelusarjaa, jossa pääpaino on kahdessa asiassa: kansainvälisyydessä ja ajankohtaisuudessa jutun julkaisuviikolla. Kaikki ilmestyneet Mitä kuuluu -haastattelut.