20.04.2022

Anni Mikkelsson. Kuva: Ia Samoil.

Kajaanin teatterin uudeksi johtajaksi on valittu Anni Mikkelsson

Kajaanin kaupunginteatterin uudeksi johtajaksi on valittu teatteriohjaaja ja näytelmäkirjailija Anni Mikkelsson. Mikkelsson on valmistunut filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta vuonna 2016 pääaineena teatteritiede. Hän on työskennellyt Kajaanin kaupunginteatterissa kiinnitettynä ohjaajana syyskuusta 2021 saakka. Hänen viimeisin ohjauksensa Vienanmeri, sai kantaesityksensa 26. helmikuuta 2022 Teatteritalossa.

Anni Mikkelsson aloittaa uudessa virassaan lokakuun alussa. Sopimus on pituudeltaan viisi vuotta, ja se sisältää myös kahden vuoden option. Edeltävänä Kajaanin kaupunginteatterin johtajana on vuodesta 2016 toiminut Helka-Maria Kinnunen. Hänen sopimuksensa oli seitsemän vuoden mittainen.


Lue lisää aiheesta:

Yle: Kajaanin teatterin johtajaksi valittiin Anni Mikkelsson

Yle: Kajaanin teatterin johtajan valinta jätti arvet henkilökuntaankin – Anni Mikkelsson toivoo kaupungilta selvitystä, ettei kukaan joudu kokemaan samaa

Sinua voisi kiinnostaa

Uutiset