Kala joka ui vatsa ylöspäin 

 

Olipa kerran – vaikkei ollutkaan ihan oikeasti, mutta teatterin näyttämöllä oli – kala, joka ui vatsa veden pinnalla ja hämäsi petokaloja luulemaan sitä pilalle menneeksi... Tämä on mahdollista teatterissa. Entä jos vastaava mielikuvittelu olisi arkipäivää myös muualla yhteiskunnassa. 

 

Kirjoitan blogin rinnalla kansainvälisen liikkuvuuden strategiaa, joka ohjaa työtäni ennen kuin eläköidyn. Sen takia sitä tekstiä tihkuu tähän sekaan. Samalla saamme uutisia teattereiden rahoitusleikkauksista. Vaikka leikkauksia tehdään monella suunnalla, niin toivoisi enemmän keskustelua esimerkiksi siitä, mikä koetaan tärkeäksi tai merkitykselliseksi? Kaikkien toimijoiden rampauttaminen juustohöyläämällä ei palvele yhteis- eikä taiteilijakuntaamme. Otetaan esimerkiksi tapaus Q. 

 

Q-teatteriin kohdentui tänä vuonna 11,2 prosentin leikkaus. Q-teatteri on löytänyt kotinsa entisestä elokuvateatterista. Katsomoon mahtuu vähän yli 200 henkeä. Arvonlisäverokorotus tuntuu jo nyt lippujen hinnoissa. Liiketaloudellisessa mielessä yhtälö lienee älytön? Mutta teatterin (mittaamaton) merkitys onkin siinä, että se tekee korkealaatuista, katsojien ja kriitikoiden ylistämää merkittävää taidetta. 

 

Määritelläänpä käsitteitä toisella tavalla kuin on totuttu. Päivitettynä kapitalismi on tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen pohjaava talousjärjestelmä, jota ei pidä sotkea markkinatalouteen. Tämän päivän solidaarisen kapitalismin tavoitteena voisi olla koko maapallon väestön vaurastuminen eikä sivusta seuraajan rooli, kun vain harvat rikastuvat. Kommuuni puolestaan olisi ympäristön ehdoilla toimiva yhteisö, jota ei pidä sekoittaa kommunismiin. 

 

Kapitalistinen kommuuni on uuni, jossa hautuvat tulevaisuuden visionäärit, punkkarit, elokapinallliset ja anarkistit, joiden mielipiteitä ei riittävästi kuulla ja jotka siksi sanoutuvat irti niin sanotuista yhteisistä pelisäännöistä. Yhteiskuntasopimukseen ei päästä nykyisten päättäjien vaihtoehdottomilla ehdoilla; ekologisten ratkaisujen puute tai jatkuvan kasvun tavoittelu kerskakulutusmentaliteetilla eivät yksinkertaisesti kuuluisi enää neuvottelupöydälle. 

 

Degrowth-ajattelu tähtää hyvinvoinnin lisääntymiseen ei-kulutuksellisin keinoin: kulutusta vähennetään ja työmäärää jaetaan; aikaa käytetään taiteeseen, kulttuuriin ja yhteisön hyväksi. Talouslasku tarkoittaa talouskasvusta irtautumista tuotantoa vähentämällä. Jotta säästyisimme. Tai ainakin siirtäisimme alati häämöttävää loppua… Näiden ajatusten kanssa työskentelee muun muassa Tokion yliopiston japanilainen filosofi ja apulaisprofessori Kohei Saito (syntynyt 1987). 

 

Puhuin neuvottelupöydästä ja viittasin maailman tilaan. Teatteri on tila, joka kokoaa monta kertaa viikossa tuhansia enemmän ja vähemmän eritaustaisia ja -ikäisiä ihmisiä saman katon alle eli esitysten ääreen. Teatteri liikuttaa. Siinä liikkeessä haluan olla mukana. 

 

Loppuun kansainvälisen liikkuvuuden strategiatyön herättämiä ajatuksia. Hallituksen tilaamassa kulttuuripoliittisessa selonteossa (luonnos, 2024) avataan strategisia suuntauksia jopa ensi vuosikymmenelle ja todetaan muun muassa: ”Alalla työskentelevien osaamisen ja ammattitaidon ylläpitäminen kansainvälisellä tasolla edellyttää jatkuvaa vuorovaikutusta ja verkostoitumista moneen suuntaan sekä investointeja”.  

 

Tämän tavoitteen jakaa myös TINFO. Kouluttautunut taiteilijakuntamme tuottaa erittäin omaperäisiä esityksiä, joista pitää saada tietoa eurooppalaisiin taiteilijaryhmien ja luovien tuottajien taide-ekosysteemeihin, joissa TINFO alan asiantuntijana on vahvasti mukana tuki- ja välittäjäorganisaationa. Mahdollisista valtakunnallisten järjestöjen toiminta-avustusten leikkauksista kuulemme ensi vuoden alussa. 

 

Vatsa ylöspäin uiminen ei ole suojautumiskeino, vaan merkki jonkin merkittävän yhteiskunnan osa-alueen eli kulttuurin voimakkaasta alas ajamisesta. Pilaantunutta ilmaa.