19.11.2020

Ralf Långbacka

Kansainvälisyyden merkitys teatteriohjaajalle 

Ralf Långbacka haluaa tukea nuoria tekijöitä myöntämällä matka-avustuksia nimikkorahastostaan. Kohteeksi hän on valinnut Berliinin ja Münchenin, koska ne aikanaan antoivat hänelle alkupotkun ohjaajanuralle. Långbacka kertoo omasta taipaleestaan teatterin parissa, johon kuulunut mm. pitkälle toistasataa ohjausta.
 
Olin hyvin nuori, 23-vuotias kun vuonna 1966 valmistuttuani juuri fil.kandiksi Åbo Akademista sain vuoden stipendin Saksaan opiskellakseni teatteritiedettä (Theaterwissenschaft). Se oli siihen aikaan lottovoitto, sillä Suomelle annettiin silloin vain kolme vastaavanlaista stipendiä vuodessa ja opiskelin sekä Münchenissä että Berliinissä. En ollut saanut minkäänlaista teatterialan opetusta. Olin kyllä harrastanut teatteria lähinnä Åbo Studentteaternissa, ensin näyttelijänä ja sitten ohjaajana, ja olin ohjannut harrastajateatterissa kotikonnullani Närpiössä ja Turun saaristossa, mutta olin kyllä aikamoinen untuvikko kuin lähdin Saksaan. 
 
Siihen aikaan Suomessa ei ollut mitään varsinaista ohjaajan koulutusta, se oli jonkinlainen näyttelijäkoulutuksen sivujuonne. Ohjaajaksi tultiin lähinnä näyttelijöiden piiristä, mutta oli tosi vähän muita teitä kuin esimerkiksi Eino Salmelainen ja Eino Kalima olivat näyttäneet. Vaikka en sanonut sitä ääneen tarkoitukseni oli saada pohja ohjaajan ammattia varten, vaikka se meni pääasiallisesti teoreettisen puolen kautta.  
Näin teatteria, vuodessa toista sataa esitystä Münchenissä ja Berliinissä sekä muualla Saksassa.
Näin teatteria, vuodessa toista sataa esitystä Münchenissä ja Berliinissä sekä muualla Saksassa, mutta ennen kaikkea Berliinin-aika oli minulle kuin ponnahduslauta tulevaisuuteen. Sain vaikutteita, jotka olen kantanut mukanani koko teatterielämäni ajan, Brechtin teatteriajattelu Berliner Ensemblessä toimi minulle kuin suuri majakka: jotain tällaista haluan tehdä. Ja oopperan puolella tutustuin Walter Felsensteinin Komische Operin esityksiin, jotka mullistivat kaikki näkemykseni oopperasta. Kun sain ohjattavakseni ensimmäinen oopperani vuonna 1967 Alban Bergin Wozzeck sanoin suoraan, etten olisi koskaan ottanut tehtävää vastaan, jos en olisi tutustunut Felsensteinin metodeihin. 
 
Olen sen jälkeen, teatteriohjaajana ja teatterinjohtajana, tehnyt useita opiskelumatkoja ulkomaille, jolloin olen ennen kaikkea halunnut tutustua ohjaajien työhön – Peter Brook, Giorgio Strehler, Otomar Krejca, Roger Planchon, Juri Ljubimov, Peter Stein, Ariane Mnouchkine ovat olleet minulle tärkeitä, ja olen henkilökohtaisesti oppinut tuntemaan monet heistä. Olen myöskin työskennellyt ohjaajana paljon ulkomailla ja oppinut kuinka suuresti metodit ja työskentelytavat poikkeavat toisistaan. 
 
Mitä haluan, että rahastoni tekee? Haluan antaa nuorille ainakin murto-osan siitä, mitä itse sain. Inspiraatiota, uusia näkemyksiä, teatterin tekemisen ilon ja vaivan. Kohteeksi olen valinnut Berliinin ja Münchenin, koska ne antoivat minulle alkupotkun ja ovat – varsinkin Berliini – tärkeitä teatterikaupunkeja, kaikkina aikoina. 
 
 
Ralf Långbacka, marraskuussa 2020 
 
Kuva: Laura Malmivaara, Siltala Kustannus

 

Sinua voisi kiinnostaa

Kansainvälisyys Haastattelu