19.01.2017

Kansalaisten teatteri – taiteenlajin julkisella tuella on oikeutus

Hyvä uutinen. Ylen Taloustutkimuksella teettämässä kyselyssä vastaajia pyydettiin mainitsemaan enintään kolme kulttuurimuotoa, joita valtion pitäisi tukea. Vaihtoehtona oli myös se, ettei valtion tarvitse tukea kulttuuria. Ja kas. Teatterihan se siinä suvereenina ykkösenä!

Kansalaiset kokevat, että teatterilla on arvoa. Teatterit ovat onnistuneet esityksillään ja muulla toiminnallaan vakuuttamaan kansalaiset toimintansa oikeutuksesta.

Ei meillä haluta yövartiovaltiota, jonka tehtävät rajautuisivat vain turvallisuuteen. Yhteiskunta on muutakin kuin terveys- ja sosiaalipalveluja.

”Teatteri on yhtä hyödyllinen kuin kansakoulut ja yhtä tarpeellinen kuin sauna.” Satakunta-lehti 14.2.1874. Kestoviisautta. Poimittu Porin Teatterin kirjekuoresta!

Migri ei ymmärrä vainottujen taiteilijoiden asemaa

Karmaisevia uutisia taiteilijoiden kielteisistä turvapaikkapäätöksistä. Silkkaa tietämättömyyttä, asiantuntemuksen puutetta. Migrin viesti taiteilijalle: ammatti vaihtoon ja takaisin vain lähtömaahan! Samuel Beckettin moderni klassikko Huomenna hän tulee -näytelmä vääntyy Sumael Bikitin kirjoittamaksi rienaksi. Yksityiskohtia voi lukea tutkija Sari Pöyhösen blogikirjoituksesta Taiteilijaelämää.

Kati Kaartinen, Jussi Lehtonen ja Sari Pöyhönen kirjoittivat Helsingin Sanomissa Suomen Kansallisteatterin Toinen koti -projektiin liittyen ja tekemiensä turvapaikkaa Suomesta hakeneiden ammattitaiteilijoiden haastatteluiden pohjalta. Kirjoittajat esittivät huolensa Maahanmuuttovirasto Migrin toimintatavasta ja puutteellisesta ymmärryksestä taiteilijan ammattia ja asemaa kohtaan.

Suomen Etnomusikologinen Seura ja yhdeksän muuta keskeistä musiikkiyhteisöä ovat esittäneet oman vastalauseensa Migrin yksinkertaistetuista ja piittaamattomista päätösperusteista.

 : ”Migrin tulkinta muusikkoudesta ihmisen identiteetin kannalta epäolennaisena ominaisuutena on osoitus asenteellisuudesta ja tavoitteellisesta käännytykseen pyrkivästä tutkinnasta. Se kertoo myös karua kieltään viraston identiteettipsykologisesta piittaamattomuudesta. Lukuisissa tutkimuksissa on osoitettu, että musiikilla on vahva kytkös identiteettiin sekä yhteisöllisellä että yksilöllisellä tasolla.

Myös esittävien taitelijoiden yhteisöjen kannanottoa tarvitaan! Sitä valmistellaan!

Kaikukortti ja kulttuurikaverit auttavat jalkautumaan ja juurtumaan

Aktiivista työtä ja ponnistelua tarvitaan edelleen osallisuuden lisäämisessä ja kynnysten madaltamiseksi.  Kulttuuria kaikille -yhdistyksen lanseeraamalla Kaikukortilla  pienituloiset nuoret, aikuiset ja perheet pääsevät osallistumaan kulttuuriin. Kortti on käytössä Espoossa ja kokeilu käynnistyi Kainuussa vuonna 2016 ja kokeilua jatketaan edelleen.

Tavoitteena on, että kortti otettaisiin käyttöön vuonna 2018. Henkinen vastuu siirtyy nyt Kainuuseen.

Kaikukortti on matalankynnyksen kortti. Sitä pitää jakaa runsaskätisesti. Ei mitään tulojen todistamista. Ei turhaa byrokratiaa. Kaikukortilla pääsylipun hinta on nolla euroa. Sillä voidaan tukea myös pienituloisten perheiden yhteistä osallistumista. Kortin voi saada 16-vuotias. Myös yhteisökortti, voidaan mennä ryhmässä. Kortti lisää osallisuuden ja yhteisöllisyyden tunteita jo kansalaisen taskussa!

Joulukuussa järjestetyssä Kaikuja-tilaisuudessa Kainuussa keskusteltiin Kaikukortin kokemuksista, käyttöön innostamisesta, uusista ideoista. Kokeilun aikana Kaikukortin verkostoon tuli mukaan jo 20 kulttuuripalvelua ja lisäksi kuntia sekä sotekumppaneita. Kaikukortin avulla voidaan tehdä myös yhteisöllistä jalkautumista, maanläheistämistä, juurruttamista esimerkiksi koulujen iltapäiväkerhoihin, lähiöihin tai päiväkoteihin.

Nuortenkulttuurin läänintaiteilija puhui vieraudesta ja vierauden tunteesta. Kaikukortin avulla päästään näyttämään, mitä kaikkia kulttuurin muotoja on olemassa. Kaikukortin avulla päästään ruohonjuuritasolla kulttuurin ja taiteen äärelle.

Kysymys on myös syvempi liittyen väestön monikulttuurisuuteen: ”Näenkö itseni kaltaisia ihmisiä? Minkälaisia ihmisiä näen, kun osallistun kulttuuriin, mitä kieltä kuulen. Onko minun näköisiä ihmisiä taidekentällä?” Kynnys ei kaikissa tapauksissa ole raha.

Pohjoisen teatteripäivillä – ajurin paikalla ei ajopuuna 

Kajaanin, Kemin, Oulun ja Rovaniemen kaupunginteattereiden väki kokoontui pohtimaan pohjoisten teattereiden selviytymisstrategioita. Yhteisen viestin voisi tiivistää siihen, että vahvan alueellisen identiteetin omaavalla ”Pohjoisella” ei ole hätää.

Keskusteluissa pohdittiin rahoitusuudistuksen rinnalla digitaalisuutta, Y- ja Z-sukupolvien heittämää haastetta teattereiden työ- ja johtamiskulttuurille ja työn merkitykselle.

Kajaanin kaupunginteatteriin kaksivuotisen ohjaajakiinnityksen ottanut Jussi Sorjanen puhui unelmien todellisuudesta pohjoisissa teattereissa. Sorjanen korosti aiheiden tärkeyttä, sitä, mistä teatteri puhuu ja millä tavoin teatteri on yhteydessä omaan yhteisöönsä. Samaan hengenvetoon Sorjanen puhuu ensemblejen merkityksestä, niiden kyvystä ja halusta uudistua ja etsiä ja kehittää sellaisia työtapoja ja -prosesseja, joiden tuloksena syntyy omaleimaisuutta. Yhtenä vaihtoehtona Jussi Sorjanen pohti myös mahdollisuutta erikoistua: ettei yksittäisen taiteilijan tarvitsisi venyä instrumenttiaan vaihtavaksi monitoimikoneeksi, joka jatkuvasti joutuu tyylilajien viidakossa luomaan nahkaansa uudelleen (muotoilu on minun).

Rahoitusuudistuksen kulmakiviä tulevat olemaan ratkaisut siitä, miten toteutetaan oikeudenmukaisuutta ja pitkäjänteisyyttä, miten saavutettavuus (myös ja ennen kaikkea alueellinen saavutettavuus) erilaisuus ja monimuotoisuus ratkaistaan ja minkälaisia kannustimia teattereille rakennetaan.

Digitaalisuuden ja toisaalta vakiintuneiden toimintatapojen murros puhutti. Kyse ei ole pelkästään digi versus live -ulottuvuudesta vaan kokonaisesta alusta- tai jakamistaloudesta. Laajemmin ottaen kysymys on ihmisten käyttäytymistapojen muutoksesta ja kaikenlaisesta monopolien murtumisesta. Tämä on mahdollisuus, ei uhka!

Luottamuksen rakentamiseen ei ole oikopolkuja

Puhuimme Pohjoisen teatteripäivillä Oulussa myös merkityksestä ja luottamuksesta, puhuimme reiluudesta, tasa-arvoisuudesta ja eettisyydestä. Johtaminen on pitkälti myös myötätuntoista kuuntelua ja aistimista. Löysin antropologin Simon Sinekin ja hänen teoksensa Start with why ja Leaders eat last. Sinekin puheita voi kuunnella myös YouTubesta. Mihin me uskomme, mitä haluamme muuttaa, mikä on tarkoituksemme. Miksi siis? Ei tällaisia perustavaa laatua olevia kysymyksiä pidä jättää vain startupeille.

Antropologiaa hyödyntäen Sinek on kirjoittanut siitä, miten hyvä johtaja rakentaa luottamuksen ilmapiirin ja osoittaa toiminnallaan, että on valmis huolehtimaan työntekijöistään. Sinekin mukaan luottamuksen rakentamiseen ei ole oikopolkuja. Luottamus rakentaa kulttuuria, jossa työntekijällä on turvallinen olo ja hän uskaltaa antaa parastaan.

Suositus taiteilijan asemasta, Unesco (1983): ”Taiteilijalla tarkoitetaan jokaista, joka luo, esittää tai tulkitsee taidetta. Taiteilija on se, joka pitää taiteellista luomistyötään elämänsä olennaisena osana ja joka tällä tavalla myötävaikuttaa taiteen ja kulttuurin kehittymiseen. Häntä pidetään, tai hän haluaa, että häntä pidetään taiteilijana riippumatta siitä, onko hän työsuhteessa tai jonkin järjestön jäsen.”

HAU – utooppisia todellisuuksia

Esitystaiteen tuotantotalo Hebbel am Ufer HAU Berliinissä on tehnyt julkaisun, jossa Aleksandra Kollontain innoittamana pohditaan utopistisia todellisuuksia. Kiinnostava lukupaketti.