20.04.2023
Katri Myllyniemestä Sunklon uusi puheenjohtaja
Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry:n (Sunklo ry) pitkäaikainen puheenjohtaja, näytelmäkirjailija ja käsikirjoittaja Sami Keski-Vähälä väistyy puheenjohtajan tehtävästä, jota hän on hoitanut vuodesta 2015 lähtien. Yhdistyksen jäsenet valitsivat käsikirjoittaja Katri Myllyniemen uudeksi puheenjohtajaksi yhdistyksen vuosikokouksessa kirjailijatalo Villa Kivessä 19. huhtikuuta.
Katri Myllyniemi on alun perin Ylöjärveltä kotoisin oleva freelancer-käsikirjoittaja. Myllyniemi on aikaisemmin toiminut Sunklon hallituksen jäsenenä ja Käsikirjoittajien Killan puheenjohtajana. Hän on toiminut laaja-alaisesti elokuva-alalla 13 vuoden ajan erilaisissa tehtävissä sekä vaikuttanut av-alan yhdistyksissä. Koulutukseltaan Myllyniemi on Aalto-yliopiston käsikirjoittamisen koulutusohjelmasta valmistunut taiteen maisteri. Aiemmalta koulutukseltaan hän on kauppatieteiden maisteri.
“Kiitän jäseniä luottamuksesta. Sunklo sai uuden, monipuolisen ja vahvan hallitusedustuksen näytelmäkirjailijoiden ja käsikirjoittajien parista. On suuri kunnia olla tällä joukolla jatkamassa edellisen puheenjohtajan ja hallitusten tekemää hienoa työtä näytelmäkirjailijoiden ja käsikirjoittajien etujen, oikeuksien ja näkyvyyden edistämiseksi. Viime vuosien aikana tapahtunut runsas jäsenmäärän kasvu kertoo luottamuksesta Sunklon kykyyn ja mahdollisuuksiin olla vaikuttamassa jäsentensä toimintaedellytyksiin audiovisuaalisella ja esittävien taiteiden kentillä”, Katri Myllyniemi kommentoi tuoreeltaan.
Vuosikokouksessa hallituksen jäseniksi nimitettiin uusina jäseninä Iira Halttunen, Kirsi Porkka, Petja Peltomaa ja Timo Lehti. Uudelle hallituskaudelle valittiin Marie Kajava, Markus Leikola ja Jenni Toivoniemi. Hallituksen jäseninä jatkavat Lauri Jänis ja Anna Brotkin.
Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry on vuodesta 1921 toiminut, kirjailijoiden itsensä perustama alan ammattilaisten ammatti- ja etujärjestö. Yhdistyksessä on yli 660 jäsentä, jotka kirjoittavat näytelmiä sekä elokuva-, tv-, kuunnelma- ja multimediakäsikirjoituksia. Jäsenistöön kuuluu suomen- ja ruotsinkielisiä kirjailijoita.
Lisätiedot:
Mika Vainio
Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry
mika.vainio (at) sunklo.fi
+358 44 422 4834