18.05.2016

Katsojalukuja – teatteri ei ole pörssi

Vuonna 2015 VOS-teattereissa myytiin 5 % enemmän lippuja edellisvuoteen verrattuna. Vuoden 2013 suurta ja vuoden 2014 pientä notkahdusta on kurottu umpeen. VOS-teatterit are still going strong. Rahoituslain ulkopuolisten teattereiden ja ryhmien luvut saadaan kesäkuussa.

Katsojalukujen vuosittaiset heilahdukset, nousut tai notkahdukset ovat niin sanottua normaalia kausivaihtelua. Yksittäinen tuotanto voi olla yleisöhitti tai -floppi. Katsojalukuihin vaikuttaa isojen näyttämöiden ohjelmistovalintojen vetovoimaisuus. Yksittäisen suuren näyttämön (musiikkiteatteri)esityksen suosio tai vähäinen menestys näkyy heti kokonaistilastoissa. Kotimaisuus ja korkeat katsojaluvut kulkevat usein käsi kädessä. Tarvitaan siis pitkää aikasarjaa näyttämään, missä mennään.

Yksittäisten esitysten elinkaaret ovat lyhentyneet. Teatterit tuottavat aiempaa nopeammassa tahdissa uusia ensi-iltoja. Kuinka kovilla tämä ihmiskone käy? Miten ensi-iltatahti korreloi vakihenkilökunnan ja vierailijoiden määrään? Nämä laskelmat saamme myöhemmin. Teatterit tekevät myös aikaisempaa enemmän yhteistuotantoa. TINFOn Teatteritilastot-sivulta löytyy kaksi taulukkoa katsojatilastoista 2015. Toisessa kokonaiskatsojat ja toisessa ovat mukana vain teatterin omiin esityksiin myydyt liput, eivät vierailu- tai ilmaisesitykset. Teatterit tekevät kuitenkin paljon muuta: yleisötyötä, erilaista klubitoimintaa, tilavuokrausta.

Myytyjen lippujen kokonaisluvut näyttävät kokonaiskuvan. Huolestuttavaa on, jos yksittäisen teatterin kohdalla jatkuu vuodesta toiseen laskusuunta. Mistä sellainen kertoo? Ovatko teatterit jakaantumassa menestyjiin ja ei-menestyjiin?

Katsojaluvut ovat vain yksi mittari. Katsojaluvuissa ei ole koko totuus. Tarvitaan ohjelmistojen laadullista vertailua. Tarvitaan katsojatutkimuksia. Täyttävätkö katsomot aina ne samat ihmiset, hevijuuserit? Ovatko teatterit onnistuneet saamaan teattereihin ns. ei-katsojia?

Teatteri ei ole pörssi. Rahoittajien, median tai yleisön ei pitäisi yksisilmäisesti tuijottaa katsojalukuihin (tai lipputuloihin). Mutta erityisesti kaupunginteatterit ovat kurimuksessa. Tähänkö systeemi pakottaa? Omaa tuottoa on taottava, ja sitä on taottava entistä enemmän, kun julkinen tuki vähenee. Teatterin ja sen henkilökunnan ja esityksen kuntoisuus ja laadukkuus on katsojalukuja monimutkaisempi asia. Teattereiden kestävyys ja oikeutus syntyy monesta tekijästä.   

Akustiselle ruokapihalle!

Hands-on -konkretiaa. Ruokaa ja kulttuuria tarjolla Valtimonteatterin (Aleksis Kiven katu 22) pihalla ensi lauantaina. Akustinen ruokapiha on minusta hieno ajatus. Pihalla kohtaavat eri maiden ja alueiden ruokakulttuurit ja open stagen esitykset. Me kohtaamme toisemme! Luvassa ugandalaisia, iranilaista, kiinalaisia ja välimerellisiä herkkuja. Nam!

Rajatilan performansseihin

Hitto, taas katson kateuden vallassa New Performance Turku Festivalin ja TEHDAS Teatterin New Performance Nightsin ohjelmaa. Henkimaailman viestit välittyvät nyt. Saamme tietää lisää ”maagisesta tietoisuudesta”. Ådahl puhui tästä Rituaalimuseossa muutama vuosi sitten. Mieli ja toinen -hankkeessa hänen tutkimuskohteessaan on äänien kuuleminen kokemuksena. Väestöstä 2-4 % on niitä, jotka kuulevat ääniä, joita muut eivät kuule.

Performanssiklubilla Kimmo Modigin ja Márcio Carvalhon Rajatilan performanssit.

Mitä menee Theatertreffenissä?

Nachtkritikin kautta pääsee kätevästi katsomaan katkelmia Theatertreffenille valituista esityksistä ja lukemaan monimielistä arviointia esityksistä. Harvinaista herkkua.

Materiaalista ajattelua

Studies in Material Thinking -sähköisen julkaisun uusimman numeron teemana on kokemus, materiaalisuus ja artikulaatio. Kaikenlaista kiinnostavaa löytyy myös aiemmista numeroista.

Kylmää kyytiä Tampereelle? – Synkäksi vetää

Sosiaalisessa mediassa leviää seuraava Juhan Suoniemen blogi. Siihen sisältyy opetus- ja kulttuuriministeriöltä tullut pohjapaperi, joka paljastaa karulla tavalla tehostamislogiikan. Näyttelijäntyön koulutuksen kohdalla on kyse paljon muustakin kysymys kuin vain volyymeistä. Kysymys on koulutuksen moninaisuudesta, vaihtoehdoista. Mitähän niin sanottu taiderake tulee pitämään sisällään?

Freelancereille elettävämpi elämä

”Kuinka kauan saamme odottaa, että tämänkaltainen pirstaleinen, institutionaalisesti hahmottumaton ja juridisesti alisäännelty työ saavuttaa työmarkkinatilastoilta edellytetyn yleisyyden tason?” Näin kysyvät Eeva Jokinen (yhteiskuntapolitiikan professori) ja Juhana Venäläinen (kulttuurintutkimuksen post doc –tutkija) Itä-Suomen yliopistosta Sosiologia-lehden kirjoituksessaan Prekarisaatio elettävämmäksi.

Kirjoitus osui sopivaan saumaan. Analysoimme parhaillaan näyttelijöiden freelancer-kyselyn polarisoituneita tuloksia. Näyttelijäfreelancerit näyttävät olevan juuri niitä, jotka eivät voi tai halua päästä idealisoidun palkkatyönormin piiriin. Epätyypillinen työ ei teatterissakaan toden totta ole mikään marginaali-ilmiö. Tutkijat puhuvat moninaistuvista marginaaleista. Sama pätee teatterin kentällä, jossa koulutuksen, täydennyskoulutuksen, edunvalvonnan, taiteilijapolitiikan on tarjottava kättä pidempää, jotta nämä moninaistuvat marginaalit myös meidän kentällä voisivat tehdä ”elämästään elettävämpää”.

On the move - liikkeellä Varsovassa

On the move on liikkuvuusverkosto ja alusta kaikenlaiselle liikkuvuutta koskevalle infolle. Se järjestää koulutuksia, kokouksia, sen sivuilta löytyy The Fund Finder. Se on liikkuvuuden puolestapuhuja ja lobbaaja myös EU:n suuntaan. Nyt olemme joukkoälyllä pohtineet liikkuvuuden uusia rahoitusmalleja, liikkuvuuden esteitä, taiteilijoiden ilmaisuvapautta, osaamisen vahvistamista, liikkuvuuden vaikuttavuuden arviointia... kuulostaa ehkä ylätason meiningiltä, mutta nykytilanteessa tärkeämpää kuin koskaan. Georgialaiselta kollegalta Nino Maglakelidzeltä, Contemporary Arts Research Laboratoryn ja kokeellisen teatterin festivaalin perustajalta evättiin viisumi. Parasta oli kuulla Marokon, Moldovan, Ukrainan, Valkovenäjän ruohonjuuritason toiminnasta. "Kukaan ei halua olla kiintiökumppani." Tasa-arvoa!

twitter.com/tinfotweets