Kauri Honkakoski, mitä kuuluu?  

 

Kauri Honkakoski: Mulle kuuluu ihan tosi hyvää. Tällä hetkellä on todella mielekäs tilanne. Kun lisäesitysten liput myyvät vauhdilla loppuun, tuntee vain tyytyväisyyttä ja kiitollisuutta siitä, että saa jakaa oman työn niin monien kanssa. Sitä fiilistelen ja iloitsen tällä hetkellä.   

 

Yritän muistaa, että kun jotain hyvää tapahtuu, siitä on hyvä osata nauttia – eikä heti hypätä seuraavaan tavoitteeseen. En voi iloita siitä, mitä tässä maailmassa parhaillaan tapahtuu, mutta hyviä ja huonoja asioita voi olla olemassa yhtä aikaa. 

 

Lapsuudessani Kemissä omassa suvussani tai ympäristössäni ei ollut taiteilijoita. Mutta olen ihan lapsesta saakka tuntenut, että taide ja teatteri vetää minua puoleensa – jo ennen, kuin osasin sitä artikuloida. Minulla oli jo lapsena vahva sisäinen maailma, leikin paljon mielikuvitus- ja roolileikkejä, tein esityksiä olohuoneessa. Se oli tapa käsitellä elämää, itseäni ja kokemuksiani. Mielikuvitus on aina tarjonnut minulle turvapaikan ja mahdollisuuksien maailman. Kemin kaupunginteatterin esiripun tuoksu on jäänyt vahvasti mieleen. Muistan silloin kokemistani lastenteatteriesityksistä vahvasti tuoksut ja näyt – ne ovat olleet vahvoja elämyksiä. 

 

Kuusitoistavuotiaana muutin Ouluun, josta löytyi musiikkilukio ja aloin kiinnostua myös tanssista. Lukion jälkeen lähdin opiskelemaan näyttelijäksi Englantiin, jonne näin EU-sukupolveen kuuluvalle ovet olivat auenneet. Opintojen jälkeen menin Vaasan ruotsinkieliseen ammattikorkeakouluun opiskelemaan fyysistä teatteria Maya Tångeberg-Grischinin oppiin. Hän avasi minulle oven fyysiseen teatteriin. Se ovi vei minut myöhemmin seitsenvuotisiin lisäopintoihin Lontooseen. Vaasasta ovat valmistuneet myös useat ensembleni näyttelijöistä. Valitettavasti opinto-ohjelma lakkautettiin myöhemmin.  

Vaasan jälkeen lähdin takaisin Englantiin opiskelemaan Corporeal Mime -miimiä seitsemän vuoden ajaksi Theatre de l'Ange Fou’n kouluun. Tämä elämän jaksoni näkyy vahvasti työssäni. Sain Corporeal Mime -opinnoistani paitsi vankat työvälineet esitysten tekoon myös uskalluksen suhtautua taiteen tekemiseen ilman kompromissejä. 

 

Minulle ulkomaille lähteminen on aina ollut helpompaa kuin kotiin palaaminen. Helsinkiin palattuani minun täytyi ikään kuin löytää takaisin Suomeen ja muodostaa uusi suhde kotimaahan – puhumattakaan siitä, että minun oli muodostettava suhde täkäläiseen ammattikenttään. 

 

Ero Lontooseen on se, että Suomessa on paremmat mahdollisuudet vapaana taiteilijana työskentelyyn. Aluksi minun oli vaikea ymmärtää vapaalla kentällä toimivien taiteilijoiden purnaamista rahoitusrakenteista. Täällähän on apurahoja! Olin tottunut niin vähälle, että ylipäänsä se, että sai apurahan oli mieletön voitto. En ollut koskaan pyörittänyt omaa ryhmää. Olin ollut Helsingin kaupunginteatterissa ja Wasa Teaternissa näyttelijänä – mutta omien teosten ohjaaminen ja tuottaminen vapaalla kentällä – se oli jotain muuta. Sain kollegoilta neuvoja, ja vuosi vuodelta tietämys karttuu. Ihmiset tulevat tutuiksi. Kenttä tulee tutuksi. Rakenteet tulevat tutuiksi. Olen rakentanut omaa ryhmääni vähä vähältä, kärsivällisesti kymmenen vuoden ajan. Kyllä minä nyt ymmärrän, mistä vapaan kentän toimijoiden purnaukset johtuvat ja mitä haasteita näissä rakenteissa on – tietenkin näen ne. Mutta edelleen olen itse taipuvaisempi optimistiseen ja kiitolliseen näkökulmaan. 

 

Fyysisellä teatterilla ei juurikaan ole omia tuotannollisia rakenteita, edes maailmalla, mutta festivaaleja löytyy. Fyysinen teatteri on taidemuoto, joka helposti putoaa eri taidemuotojen väliin, jolle on vähemmän resursseja kuin teatterille ja tanssille, mutta joka mielellään kyllä niellään muihin taidemuotoihin. Minua ei kamalasti kiinnosta kategorisoinnit, mutta olisi mukavaa, jos tulisi nähtyä että on olemassa ihan fyysisen teatterin pitkälle kouluttautuneita rautaisia ammattilaisia, jotka ovat porautuneet todella syvälle omaan taidelajiinsa. 

 

Viimeisin teokseni Hinterland ammentaa kiinnostuksestani Samuel Beckettin maailmaan. Beckettin vahva muoto kiinnostaa itseäni: ajatus siitä, että muoto on sisältö ja sisältö muoto. Mutta ennen kuin tiesin, mitä esitystä olimme tekemässä, olin muodostanut ajatuksen suuresta ryhmästä – ja yhdessä tekemisestä ensemblen omaisesti, yhteisestä muoto- ja liikekielestä. Aloitimme harjoitukset pandemian aikana, ja pikkuhiljaa esitys syntyi.   

 

Ennen pandemiaa olimme vuonna 2019 olleet ryhmäni kanssa Edinburgh Fringe -festivaalilla, jossa esityksemme Pulpetti palkittiin Fringe First Award -palkinnolla. Huomio toi menestystä ja vierailupyyntöjä, mutta pandemia esti suunnitellun kiertueen. Syksyllä pääsemme vihdoin Baltiaan ja Pohjoismaihin kiertämään. Samalla teos esitetään myös Suomessa: esitykset ovat kulttuurikeskus Stoassa huhtikuussa. 

 

Mutta ensin vedetään Hinterlandin lisäesitykset Stoassa. On hienoa olla ensemblen kanssa taas koolla ja nauttia työn jakamisesta yleisön kanssa.  

 

 

 

 

 

 

 

 

 

---

TINFO toimittaa Mitä kuuluu -haastattelusarjaa, jossa pääpaino on kahdessa asiassa: kansainvälisyydessä ja ajankohtaisuudessa jutun julkaisuviikolla. Kaikki ilmestyneet Mitä kuuluu -haastattelut.