05.11.2015

Käy yli genrejen ja uusiokäytä – enemmän ei-sallittuja narratiiveja

Miten näytelmäkirjailija ja teatteri uusiokäyttävät vanhoja genrejä, rakentavat uusnarratiiveja tai vastustavia kertomuksia? Mitä lajityypit sallivat? Katsojan haluja ei pidä ylenkatsoa, ei jättää tyydyttämättä sitä mielihyvää ja nautintoa, joka syntyy tutuista konventioista: tutuista juonirakenteista, tematiikasta, genren ”sankareista” – kaikista niistä luvallisista, todennäköisistä ja toivottavista asiantiloista, joiden on toteuduttava lajityypin kehysten puitteissa. Mutta ei se riitä.

Mutta huonosti käy, jos mikään ei muuttua saa.

Kirjallisuudentutkimuksessa ja ns. sarjallisen fiktion tutkimuksessa on käyttökelpoinen käsite ”ei-sallittu narratiivi tai kertomus”. Lukijoiden/katsojien odotukset ja genren rajoitukset tietäen näissä uusnarratiiveissä uusinnetaan perinteitä ja vastustetaan vallassa olevia luenta- ja tulkintatapoja.

Teatteriin enemmän lajien uusiokäyttöä ja ei-sallittuja narratiiveja! Tällaisen asian parissa olen joutoaikana harhaillut, koska Kotimaisen näytelmän festivaalilla keskustellaan myös komediasta. Miten komediaa voisi käyttää? Entä farssia? Ei kaiken tarvitsisi olla angloamerikkalaisen varassa. Ankarana aikana komedian, farssin ja satiirin lajityypeille ja kotimaiselle on tarvetta. Sitä paitsi kotimaisella komedialla on aivan omat markkinansa myös kesäteatterissa. Siellä laji kukoistaa. Voisiko meillä syntyä 2010-luvun Dario Fon suomalaisvastine?

Musikaalia ja operettia uusiksi, musiikkisatiiria

Vaara-kollektiivi Kajaanissa menetti tilansa turvallisuusmääräysten vuoksi, mutta seurakunta pelasti antamalla tilat. Näin pelastui myös Suuri työttömyysmusikaali. Tämä pian ensi-iltansa saava esitys on ”absurdi ja viihdyttävä epänäytelmä kolmesta kaveruksesta myyttisessä pikkukaupungissa, jossa mielikuvitus voittaa todellisuuden”. Se sukeltaa kainuulaisen työttömyyden historiaan ja nykyhetkeen. Kiinnostaa ja herättää halun nähdä.

Ajattelen samalla myös Helsingin Taiteellisen Teatterin Toivon operettia (Tuomas Timonen ja Juha Kujanpää, ohjaus Anni Ojanen/Klein) vuonna 2008. Se oli vanhan muodon haltuunotto. Ja ajattelen Homoa! (Pirkko Saisio ja Jussi Tuurna), queermusikaalia, homo-oopperaa.

En ole vielä nähnyt Suurta ja mahtavaa Kapsäkissä. Musiikkisatiiria Lenin, Trotski, Stalin, Gagarin, Gorbatshov, Jeltsin ja Putin lavalla. Kiehtovaa. Satiiri on aggressiivinen laji, kuten farssikin. Käyttistä tässä ajassa. Myös Teatteri Nirvanan Madonna  on musiikkiteatteria, kieli poskessa tehtyä lajityyppimixiä.

Tältä näyttää vos-rahoitus vuonna 2016

OKM on tehnyt esityksensä siitä, miten henkilötyövuodet jakautuvat vuonna 2016. Henkilötyövuosia on viisi vähemmän (yhteensä 2 469) ja henkilötyövuoden arvonlisäveroton yksikköhinta 52 771 euroa.  Oheisesta TINFOn tilastolaskelmasta  näkyy, kuinka paljon vähennystä kullekin VOS-teatterille on luvassa. Vielähän on tietenkin sekin mahdollisuus, että vos-rahoitus muuttuu eduskuntakäsittelyssä. Esimerkiksi Arkadia-seurahan on esittänyt, että leikkauksia porrastettaisiin pienten vos-teattereiden toimintaedellytysten säilyttämiseksi.

Esityksen mukaan henkilötyövuosia menettävät Kemin, Rovaniemen, Seinäjoen, Turun kaupunginteatterit sekä Unga Teatern. Linnateatteri, Tampereen Komediateatteri, Teatteri Viirus ja Åbo Svenska Teater sekä Tanssiteatteri Hurjaruuth saavat kukin yhden henkilötyövuoden lisää. Harkinnanvaraista määrärahaa on jaossa 3 190 000 euroa alue-, tanssi-, ja lastenteatteritoimintaan, ruotsinkieliseen teatteritoimintaan sekä kiertuetoimintaan. Kehittämishankkeisiin saivat rahoitusta Espoon Kaupunginteatteri ja Ryhmäteatteri, kumpikin 15 000 euroa.

Cefiston suomenruotsalaisten teattereiden teatteripäivillä puhutaan siitä, miten vos-teattereita voidaan kehittää.

Kulttuuri, kansantalous, kovat ajat ja kansalaiset

Kulttuurin satelliittikirjanpito selvittää kulttuurin taloudellista merkitystä kansantalouteen arvonlisäyksenä, työllisten määränä ja kulttuurin kuluttamisena. Tilastokeskuksen viime viikolla julkaiseman Kulttuurin satelliittikirjanpidon mukaan kulttuurin kansantaloudellinen merkitys on jatkanut laskuaan vuodesta 2008 lähtien. Miljardin euron bruttoarvonlisäyksen laskusta huolimatta kulttuurin osuus on edelleenkin tärkeä: 5% kulutuksesta, 4% työllisyydestä ja 3% BKT:sta. Kulttuuri on työvoimavaltainen ala, työtä suhteellisen matalilla palkoilla ja osa-aikaisia työntekijöitä on paljon.  

Perinteisesti kulttuuri on toiminut lamassa pienimuotoisena suhdannetasapainottajana. Sen merkitys on laman tullessa kasvanut, koska kulttuurissa on paljon pysyvyyttä, voittoja siellä ei tavoitella ja julkisesti tuen toiminnan ja vapaaehtoistyön merkitys on suuri. Mutta kun lama on jatkunut nyt niin pitkään, ei kulttuuri enää ole pystynytkään totuttuun tapaan suhdanteita tasapainottamaan. Satelliittikirjanpito päättyy vuoteen 2013.  Mitä luultavimmin laskusuunta on edelleen jatkunut.

Ei kulttuurista mitään huikeita vientituloja Suomelle tule, ei Suomea kansantaloudellisesti nousuun kulttuurilla saa. Mutta ei pidä väheksyä kulttuurin ”kuluttajilleen”, meille kansalaisille, tarjoamaa mielihyvää, iloa, ravistelua, toivoa. Ankeina apatian aikoina jos koska ne tulevat tarpeeseen. Kansainvälisen liikkuvuuden ja ylipäätänsä kansainvälisyyden merkityskään ei ole typistettävissä vain vientituloiksi.

Mysteeri ja muuta kiinnostavaa

Taiteen edistämiskeskuksen selvitys jakamistaan taiteen edistämisen tuista vuonna 2014 herättää kysymyksiä ja toimenpidetarvetta. Nuoria, alle 35-vuotiaita, on sekä hakijoissa että saajissa entistä vähemmän. Valtakunnallisten tukimuotojen hakijoista heitä oli vain 23%, saajista nuorten osuus oli vaivaiset 17%. Samanaikaisesti alalle on koulutettu yhä enemmän taiteilijoita, ollaan huolestuneita taideprekariaatista. Kummallista. Onko tilanne yksityisten säätiöiden ja rahastojen nuorten taiteilijoiden suhteen radikaalisti erilainen? Sinnekö nuorten taiteilijoiden paine kohdistuu? Ovatko Taike, sen haku- ja myöntösysteemit nuorille taiteilijoille hankalia ja vieraita?  Eikö tieto apurahoista ole mennyt perille?

Vertaisarviointi toteutuu hyvin eri tavoin eri taiteenaloilla. Esittävissä taiteissa (teatteri, tanssi, sirkus) esittävän taiteen toimikunta päättää vain pienestä osasta tukia: tanssitaiteessa 46%, näyttämötaiteessa 34% ja sirkustaiteessa 32% tuesta on sellaista, jonka toimikunta on päättänyt. Muusta päättää virasto! Onko tämä nyt ihan ookoo?

Anarkistista postapokalyptista bollywoodia, Kuhmowoodia!

Postapokalyptisten sarjakuvien ja leffojen heaven tai hell on earth on laskeutunut teatteriin! Aurinkoteatterin Maa-Tuskalla  ei ole mitään häpyä, eläköön epäkorrektisuus. ”Fantastinen aikuisten satuwestern” jeah,  ja  immersiivisiä audiovisuaalisia leveleitä lisää. Cross-overia, taidokasta, viihdyttävää, älykästä ja niin tunteisiin vetoavaa musiikkiteatteria, polvet veteläksi vieviä laulunumeroita, maailmanlopun meininkiä, sellaista perkeleellistä näyttämöfantasiaa, ettei tiedä itkeäkö vai nauraa.  

Keisarillisen Aurinkoteatterin artistien ja heitä kyykyttävän Baba Yagan mikroyhteiskunnassa mittaa ottavat fasistisen maailmankuvan eri muodot. Siellä ovat aristokraatti, uusliberalisti, kulttuurirasisti, rotuhygienisti, puritaani.  Kamppailua käyvät järki ja tunteet. Yksi mielenkiintoisimmista jaksoista on järki-empiristi Baba Yagan yritys parantaa poppoo paskanpuhunnasta Retoristen tautien klinikalla.  Rasputin saa oppia sentimentaalisen perusretoriikassa, kansanomaisessa retoriikassa, kollektiivisen vallankumouksellisen ja vallitsevan poikkeustilan (ansiotaso, lama, elvytys, kvartaalitalous, tehokkuus, leikkaus, kestävyysvaje, tulosvastuu, talouskasvu…) osastoilla.

Maa-Tuska on esitys maatuskasta, poliittinen allegoria ja satiiri maailmassa, jossa kaikki kiinteä haihtuu ilmaan. Satiiri juuri käyttää fantasiaelementtejä, joilla se käy todellisuuden kimppuun. Ei siellä turhaan ole Baba-Yagaa, ei Musorsgskin Näyttelykuvia. Ei tapahtuma-aika turhaan ole talvi 1891-92. Silloin Venäjän suuressa nälänhädässä kuoli satoja tuhansia ja toteutettiin yksi suurista juutalaisvainoista. Eivät Maa-Tuskassa tattarit turhan päiten vaella. Ei siellä turhaan puhuta sähköstä. Ajattelen nyky-Krimiä. Ja tietenkin nyky-Suomea.

Entä nämä taiteilijat sitten, nämä Maa-Tuskan ”pienisieluiset”, sympatia- ja säälipisteitä keräävät tunneakrobaatit? Yhdelle pärjääminen on ”itestä kii” ja rikkaus valinta. Yksi epäilee, miksi ylipäätään tehdä taidetta, toinen uskoo, että taide yrittää pitää yhteiskunnan edes kutakuinkin järjissään. Siellä ovat säätiömaskotit, hovin tavoille oppineet satunikkarit. Mitä tapahtuu Baba Yagan jemmaamille näyttelijöiden sieluille? Maa-Tuskassa Lucio Dallan Pafff…Bum uusversiossa kommeljanttarit sen kertovat.  

Piruvauva Kasparin repliikki jäi soimaan: ”Jos malttaa odottaa, niin kyllä se kuusi kasvaa siihen odottajan eteen.”  Josko sittenkin.

twitter.com/tinfotweets