08.10.2015

Kehyksiä, strategista vaikuttavuutta ja vuoropuhelua

Kaksi antoisaa OKM:n ohjauspäivää! Tällaiset päivät ovat arvokkaita. Tietoa kulkee suuntaan ja toiseen.  Päivät innoittavat ja rohkaisevat tekemään omia sovelluksia.

Valtionavustuspolitiikkaa erityisesti strategisuuden ja vaikuttavuuden näkökulmasta pohtiva raportti antaa tulevaisuuden suuntaviivat: mitä on luvassa ja mitä meiltä odotetaan. Lisää vaikuttavuutta, parempaa seurantaa ja arviointia, päällekkäisyyksistä pois, lisää läpinäkyvyyttä, pitkäjänteisyyttä, joustavuuttakin, esimerkiksi budjettivuoden ylittävissä mahdollisissa aiesopimuksissa. Vuonna 2017 se alkaa. Vuosi 2016 on vielä stabiili, kuten ylijohtaja Riitta Kaivosoja totesi. 2017 on sitten ihan eri maata. Kehys kuristaa. Näin ei tietenkään asiaa ilmaise Kaivosoja, mutta viesti tulee selväksi sanoittakin.

Raportin tekemiseen osallistuneiden virkamiesten vika ei ole se, että nyt hyvät tavoitteet osuvat huonoon aikasaumaan, kun samaan aikaan pitää myös leikata. Työryhmää vetänyt Tuula Lybeck totesi, että ”raha puhuu, rahalla voi olla tahto” ja että osa nykyisistä valtionavunsaajista ”tulee tippumaan”, ”osaan tulee kohdennuksia.” Strategisuus on sidoksissa opetus- ja kulttuuriministeriön strategiaan 2020 ja hallituksen strategiseen ohjelmaan.  

Me kaikki (valtionapua saavat yhteisöt) tulemme täyttämään kyselylomakkeemme, me voimme myös suoraan vaikuttaa kommenteillamme ministeriöön, me osoitamme nyt omaa vaikuttavuuttamme, me näytämme, mitä ”omistajaohjaaja” saa vastineeksi, me osoitamme, miten meistä jo useat tekevät verkottuneesti yhteistyötä, hyötyvät synergiasta, me sidomme entistä vankemmin omaa toimintaamme OKM:n strategioihin ja hallitusohjelmaan, me muistutamme ja osoitamme laskelmilla, että suuruuden ekonomia ei aina ole toiminnallisesti tai taloudellisesti kannattavinta ja vaikuttavinta, tai me ehkä tulemme johtopäätökseen, että enemmästä yhteistyöstä olisi hyötyä. Joku saattaa harkita kimppaan menemistä jonkun toisen kanssa.

 – Se, miten kenellekin vuonna 2017 käy, on viime kädessä myös arvovalintaa.

Valtio ohjaa – yhteistä ohraa

Eikä OKM tietenkään ole yksin. Tässä OHRA, jolla valtio kehittää ohjausjärjestelmäänsä.

Tässä toimintasuunnitelma siitä, mitä hallitusohjelman kärkihankkeet pitävät sisällään ja miten ne toteutetaan. Yksi käsi kahmaisee, ja toinen antaa rippusen.

Kadonnut tuntuma

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen haastattelu Helsingin Sanomista (8.10.2015): ”Kulttuuri ei voi jatkossakaan olla vain pienen ryhmän etuoikeus.” Hetkinen. Ei mene minun kurkustani alas tämä väite. Kulttuuripolitiikkaa on Suomessa rakennettu juuri alueellisen tasa-arvon ja saavutettavuuden varaan. Ei tässä pienen ryhmän etuoikeudesta ole ollut kyse.

Blogikirjoituksessaan brooklyniläinen ohjaaja ja näytelmäkirjailija Kevin Doyle viittasi Dragan Klaiciin ja Frie Leyseniin. Kovan luokan kulttuuripolitiikan tutkijan ja kuraattorin mukaan kulttuurin ja taiteen suuret leikkaukset teki mahdolliseksi tuntuman katoaminen siihen, miten kulttuurin ja taiteen julkista rahoitusta puolustetaan. Doylen mukaan tulisi keskittyä olemassa olevan perustan puolustamiseen ja vahvistamiseen. Viime kädessä kyse on vuorovaikutuksesta katsojiin, yleisöihin. Kansalaiset ratkaisevat.

Suhteellisuuksia

Pientä suhteellistavaa vertailua. Selvitys suurista joulukaloista ja niiden vaikuttavuudesta. Suoria yritystukia valtio myönsi 1,3 miljardia euroa, lisäksi sitten vielä yritysten toimintaan vaikuttavia verotukia 6 miljardin euron edestä. Veikkausvoittovarojen noin 230 miljoonan euron potti on pienen pieni kökkäle. Mutta leikkaustalkoissa ei pienellekään armoa anneta.

Kunnat kovilla

Suomen Kuntaliiton Terhi Päivärinta osoitti prosenttiluvuillaan sen, etteivät kuntien opetus- ja kulttuuritoimen menojen leikkaukset kuntia pelasta. Esimerkiksi museoihin ja teattereihin jne. kunnat satsaavat keskimäärin 2,4%, perusopetukseen 38,4%, päivähoitoon 20,1%. Päivärinta kuitenkin muistutti, miten kovilla kunnat ovat, kun niiltä jää 10,5 miljardia euroa valtionosuuksia saamatta. Talouden kylmä kyyti hyydyttää väistämättä myös teattereita. 

Teatteri Vanhan Jukon 20-vuotisjuhlan seminaarissa Lahti näyttäytyi ymmärtävänä teatterikaupunkina, kun kuunteli valtuuston puheenjohtajaa ja kulttuurilautakunnan puheenjohtajaa.

Näyttelijä ja elämäntunto

Jussi Lehtosen väitöskirja Elämäntunto – Näyttelijä kohtaa hoitolaitosyleisön on kiintoisaa luettavaa. Sen etiikka herättää suurta kunnioitusta ”välineellistyneen eetoksena aikakautena” – hieno luonnehdinta väitöskirjan toiselta vastaväittäjältä Marjatta Bardylta. Juuri tuota välineellistyneisyyttä vastaan Lehtonen taistelee halutessaan teatterin ja näyttelijän astuvan yhteiskunnallisen toiseuden tiloihin ”pimennettyjen katsomojen teatterista”. Emme me enää ihan niin pimennetyissä katsomoissa istu, ja Stanislavskikin on saanut suuren joukon teoriansa kehittäjiä.

”Pokkana päin sivistyspenseyttä"

Otsikkoni on lainaus. Multialla vaikuttava Satu Olkkonen kirjoitti vaihtoehtoisen taiteistuneen yhteiskunnan strategiansa ja kutsuu meitä yhteiseen savottaan tilanteessa jossa ”taiteen autonomiasta niin kuin sivistyksestäkin keskustellaan yhteiskunnassa liian vähän ja penseästi”. Olkkonen taiteen perusopetuksen parissa työskentelevä, omien sanojensa mukaan ”maakunnallinen toimija” näkee itsensä tuloksentekijänä ja ankkuriosuuden viejänä.  

”Lähde mukaan tähän savottaan! Ei se mahdotonta ole. Taiteistunut tulevaisuus näkyisi sivistyskansassa jo, jos se helppoa olisi. Ensitöinä olisi tarjolla hankekielen purkua ja taidehallinnon uudistustyötä vastaamaan sitä monimuotoista taiteen kenttää, jota sen pitäisi edustaa. Se, että myös taiteilijat itse kertovat, millaisia yhteiskunnan ilmiöitä heidän työnsä heijastaa ja mitä heidän työhönsä heijastuu, kääntää peilin siitä, että taiteilija olisi yhteiskunnalle hankala toimenpiteiden kohde siihen, miten rakenteita ja hallintoa tulisi päivittää.”

Olkkosen visiossa peruskoulu kannustaa elämän merkityksellisyyden rakentamiseen, Taideyliopistosta valmistuvia arvostetaan vakavasti otettavina yhteiskunnallisina toimijoina ja vaikuttajina, joille ei puhuta yläviistosti tai joiden työhön ei suhtauduta manageroiden.   

Muuttajat

Olen ikionnellinen, että Muuttajat – näytelmä ihmisen paikasta ja rajoista ei mennyt ohitse. Kansallisteatterin kolmivuotisen Itä-Helsingin viiteen lähiöön suuntautuneen yleisötyöprojektin hedelmä synnyttää teatterillista mielihyvää oivaltavuudessaan, näkökulmiensa ja havaintojensa osuvuudessa, yleisökontaktissaan. Sen esityksellinen ele on kevyt ja leikkisä, sen esiintuomat kokemukset lyijynraskaita. Lavalla puhutaan seitsemää maahanmuuttajan suomea, käsiohjelmassa 11 kieltä, katsomossa varmaan yhtä monta. Tässä kotoutusta teatterin keinoin – taide edellä.

Hyvä teatteriviikko muutoinkin

Rikhard III ja Tabu. Toiseen kertaan.

twitter.com/tinfotweets