10.09.2020

Linnea_eka blogikuva 2020

Keinot ovat monet 

 

Esittävä taide selviytyy, kun se keksii uutta ja kehittää lajia. Linnea Staran viikon Huomioita. 

 

TINFO tällä viikolla:  

Kansainväliset kanavat avataan taas 

 
Olemme tällä Helsinki Pride-viikolla muun muassa suunnitelleet kansainvälistä uutiskirjettämme, TINFO e-Newsiä, joka ilmestyy syyskuun lopulla. Mistä viestitään kansainväliselle yleisölle pandemian aikana? Onneksi suomalainen yhteiskunta ei ole kulttuurin osalta sulkeutunut, vaan esityksiä valmistellaan, varaudutaan turvajärjestelyihin ja hahmotellaan tulevaisuutta. Vaikka kansainvälisessä liikkuvuudessa onkin haasteita, esimerkiksi sunnuntaina päättynyt New Performance Turku Festival onnistui lyhentämään etäisyyksiä uudenkaltaisilla ratkaisuilla.  
 
Festivaalin tarkoitus oli tänä vuonna – linjaus tehty jo ennen koronaa – pohtia, miten kansainvälisyyttä toteutetaan ilman merkittävää lentoliikenteen aiheuttamaa hiilijalanjälkeä. Koronan myötä festivaalin teemoiksi nousivat liikkuminen, liikkuvuus ja liike. Soitin festivaalin taiteelliselle johtajalle Leena Kelalle tapahtuman jälkeen ja pyysin häneltä pikaista itsearviointia: mitä he olivat oppineet kansainvälisen festivaalin järjestämisestä pandemian aikana?  
 
Leena Kela: Enemmän kuin mitä tähänastisista. Festivaali oli pitkälle kuratoitu jo tämän vuoden alussa, ja pandemian tultua päälle päätimme heti pitää kiinni niistä kansainvälisistä vieraista, jotka festivaalille oli jo kutsuttu. Me rakensimme Mobilities-teeman alla ohjelmaa, joka oli hyvin paljon paikkaan sidottu ja jossa siirrytään paikasta toiseen eri kulkuneuvoilla. Hybridimuoto on haastava, myös yleisön energian tasolla, kun siirrytään paikasta toiseen ja syviin maailmoihin. Pyöräiltiin, tehtiin laivamatkoja. Kurottiin kiinni etäisyyttä, vaikka esiintyjät olisivat olleetkin maantieteellisesti kaukana, kuten esimerkiksi Space Between Us -esityksessä, jossa yksi esiintyjistä oli New Yorkissa, ja toinen Turussa yleisön edessä, tai Ukrainassa toimivan Rabota-ryhmän osallistuminen, joka teki festivaalin järjestäjistä yhteistekijän.  
 
Me – jotka olemme harjaantuneita tekemään liveä ja olemalla läsnä – teimme aikamoisen digiloikan, ja löysimme näin uusia läsnäolon tasoja. Performanssi on taidemuotona adaptiivinen, siinä aika, tilanne ja olosuhteet luovat kehyksen. Kaikissa taidemuodoissa ei voi luoda uusia muotoja, mutta performanssi on itseään uudistava ja festivaali voi olla sen kokeiluareena, kertoo Leena Kela.  
 
Me tinfolaiset puolestamme tulemme seuraamaan ja välittämään kuvaa tästä esitystaiteen kentästämme, joka on valmis tekemään epätyypillisiäkin ratkaisuja pystyäkseen toimimaan. New Performance Turku -festivaali ja sen kaltaiset toimijat, teatterit ja vapaat ryhmät keksiessään uusia muotoja taiteen esittämiselle kehittävät lajia. 
 
 

Observerat: 

Genusfrågor är alltid aktuella  

 
Lilla Teaterns uppsättning av Märta Tikkanens roman Män kan inte våldtas (1975) visar hur tidlös berättelsen om Tova Randers som väljer att våldta sin våldtäktsman fortfarande är, även om den skildras i tidstypisk miljö. Lo Kauppis och Sara Gieses dramatisering vittnar om en läsning av romanen som både har en förståelse för tidens kontext och samtidigt är förkovrad i dagens metoo-debatt. För visst är det fantastiskt med en berättelse som inte bara pekar ut hål i lagparagrafer och förvridna normer i samhället, men går ett steg längre och sätter hela strukturer i gungning genom sin polemik. Minttu Mustakallio är fantastisk i rollen som Randers med sin lakoniska determinism. Inget är svart och vitt, enbart paragraferna.  
 
Samtidigt på en annan plats spelas Asta Honkamaas och Sini Pesonens tredelade föreställning Elämänvoima, en föreställning om njutning som bland annat frågar sig hurudan en föreställning är, där allt är tillräckligt bra. Också om Tikkanens berättelse känns alltjämt lika relevant, är Honkamaas och Pesonens föreställning en påminnelse om hur långt vi kommit.  
 
PS: T&T+S -tidningen publicerar under det kommande året artiklar på svenska både i papperstidningen och på sin hemsida. Det senaste numret innehåller ett personporträtt av skådespelaren Johanna Ringbom
 
 

Toinen ääni: 

Markus Lindén, äänisuunnittelija 

 
Äänisuunnittelija, taiteilija ja muusikko Markus Lindén kirjoitti Nuori Voima -lehden  viimeisimpään Möykky-julkaisuun ei-binäärisestä äänisuunnittelusta. Muunsukupuolinen Lindén sanoo artikkelissaan, että hänen on ihan ensiksi nimettävä ei-binäärinen äänisuunnittelu, “koska äänisuunnittelusta usein oletetaan jotain tiettyä”. Tämän jonkun tietyn sijaan Lindén haluaa “tunnistaa hauraamman tilan ja yhdessä ajattelun kautta syntyneet maisemat”.
 
Ei-binäärinen äänisuunnittelu on näin ollen toiminnan, tilanteen ja kategorisoimisen tiedostamista, sekä moninaisen soinnin etsimistä, mahdollistamista ja suunnittelua, tai kuten Lindén kirjoittaa: “Ei-binäärinen äänisuunnittelu on sen ajattelua, että maailma resonoi eri tavoin eri kohdissa.” Kysyin Lindéniltä, mitä ei-binäärisiä ääniä hän on havainnut viime viikon aikana?  
 
Markus Lindén: Bulevardilla oranssiin liiviin pukeutunut henkilö soitti kiskojen ympärillä olevia mukulakiviä jännällä laitteella, jossa oli moottori ja sen alla metallilevy, jota moottori tärisytti kiviä vasten. Metallilevy soi upeasti; kivet rummuttivat sitä kuin valtava raekuuro peltikattoa. Sointi peitti moottorin äänen, se peitti liikenteen äänen, niin upea se oli. Ympärillä oli muitakin oransseihin liiveihin pukeutuneita henkilöitä, jotka kuuntelivat haltioituneina. Kadulla ihmiset pysähtyivät kuuntelemaan. Hauraat rakenteet ovat jo täällä. 

Sinua voisi kiinnostaa

Kansainvälisyys TINFO Blogit