Kelle kuuluu kesäteatteri? 

 

Suomen teatterin vuosikellossa on kolme täysiveristä jaksoa, joista yksi on kukkeimmillaan juhannuksesta jatkuen heinäkuun ja elokuullekin. Ammatti- ja harrastajateattereilla on syys- ja kevätkausien lisäksi monesti ohjelmassaan myös kesäkausi, ja jotkin toimijat ovat erikoistuneet esittämään suomalaisille suvessa. Tämä kansa tuntuu laskevan teatterin kuuluvaksi kesänviettoon. Teatterin tiedotuskeskus TINFO sai kesäteattereille suunnatusta katsojakyselystä aineistoa, joka kertoo jonkinlaisesta murroskohdasta. Kesäteatterit pohtivat vääjäämätöntä sukupolvenvaihdosta niin tekijäkunnassa kuin katsomon puolella. 

 

Kesäteatteri on perinteisesti – aikana ennen koronapandemiaa – kerännyt miljoonayleisön, sitä on esitetty ympäri maan niin, että kesäensi-illat on laskettu sadoissa. Tilastojen ja tietokantojen datan sekä kyselytutkimuksilla (lähde: TINFO) saatujen tietojen mukaan jo viime kesä, 2022 palasi esitystuotantojen määrässä samalle tasolle kuin ennen koronaa.  

 

Tarjontaa oli siis melkein entiseen malliin, myös katsojat kiinnostuivat, osassa teattereita tehtiin niiden oman ilmoituksen mukaan “katsojaennätys koko teatterin historian aikana”. Onnistumisten varjossa ja varsinkin tilanteissa, kun lipunmyynnin tavoitteista jäätiin, teatterit miettivät ja analysoivat. Tulevaisuuteen varaudutaan, ja vaikka aina jossakin kesäteatteritoiminta loppuu, niin uusia syntyy. Myös pitkään toimineet teatterit synnyttävät uusia ideoita turvatakseen toiminnan jatkumisen, tekijöiden ja katsojien innostuksen “lisäämällä kaasua ja laittamalla silmään isompaa vaihdetta”. Tämä saattaa esimerkiksi tarkoittaa sitä, että harrastuspohjalta toiminut teatteri päättää palkata ammattiohjaajan, -lavastajan ja -koreografin. 

 

Tämä artikkeli käsittelee tätä taitekohtaa, jossa kaikesta päätellen nyt eletään, myös kesäteattereissa. 

 

Millaisin strategioin kesänäyttämöille esityksiä tekevät valmistautuvat houkuttelemaan katsojia ja toisaalta uutta verta tekijäjoukkoon? Näkyykö kesäteatterien toiminnassa, ohjelmistoissa ja markkinoinnissa suomalaisen yhteiskunnan moninaistuminen? Ovatko kesäteatterit ryhtyneet “kasvattamaan” uutta vakioyleisöä uusista suomalaista, lapsista ja maahan muuttaneista? 

 

 

 

Ajattelen kaikkea tätä taustaksi tälle kirjoitukselleni yhtäältä pontimenani ovat kesäteatterien omat pohdinnat, joita mainittu kyselytutkimus (TINFO Katsojakysely kesäteattereille), toisaalta lukemani Tampereen Nätyn yliopistonlehtorina työskentelevän Davide Giovanzanan ajatukset: “Institutionaalinen teatteri ei edusta millään tavalla uutta suomalaista yhteiskuntaa” tai “Haluaisin nähdä teatterin kulttuurillisesti kestävänä ja monimuotoisena.”  

 

Puhuin tätä juttua varten Giovanzanan kanssa, pyysin häntä erittelemään noita toisessa yhteydessä esiintuomiaan ajatuksia. Kulttuurisella kestävyydellä hän tarkoittaa sitä, että tekijäkunnan ja teosvalintojen diversiteetti ei jäisi teattereissa kokeiluksi, yksittäiseen esitystuotantoon, vaan ajatus moninaisuudesta läpäisisi toiminnan kauttaaltaan. Sveitsiläistaustainen Giovanzana sanoo tuntevansa myös suomalaista kesäteatteriskeneä jonkin verran ja nostaa esiin ehdotuksen:
- Laitosteattereissa lipunmyynnin tavoitteet ohjaavat suurta osaa ohjelmistovalinnoista, mutta voisivatko kesäteatterit olla paikka kokeellisuudelle, teatterillisuuden uusille muodoille? 

 

 

 

Anni-Veera Aitolehden ideasta elokuulle on toteutumassa jo toista kertaa Kälviän Kesäteatterifestivaalit eli neljä päivää esityksiä, työpajoja, teatteripyöräilykulkue ja luultavasti tänäkin vuonna spontaania yhteislaulua ja yleisön omia esityksiä. - Ohjelmistossa on osallistavia asioita, osaksi tuleminen on se juttu, Aitolehti sanoo. - Jo festivaalin avajaisissa kerron yleisölle siitä, että tätä tapahtumaa tehdään yhdessä, että ilman esiintyjiä ei olisi festivaalia, eikä ilman yleisöä.

 

Kesäteatterifestivaalin toiminnanjohtaja ja tuottaja Aitolehti on työskennellyt osatyökykyisten ja kuntoutujien parissa ja kirjoittanut opinnäytetyön yhteisötaiteesta, johon kuuluu kuulumisen tunteen ja merkityksellisyyden luominen ja osallistujalähtöisyys. - Kenenkään ei ole pakko astua esiin ja esiintyä. Itse pyrin juttelemaan kaikkien festivaalille tulleiden kanssa edes muutaman sanan. Kannustan kaikkia vaihtamaan ajatuksia, kysymään toiselta festarivieraalta, että “mitä tykkäsit esityksestä” ja näin aloittamaan keskustelun. Teatterin rikkaus on siinä, ettei se jää vain siihen hetkeen, vaan kehittyy jokaisessa meissä vielä jälkeenpäin. 

 

 

 

Toden totta, pääkaupunkiseudulla kesäteattereissa on koko perheen ohjelmistoa, Tiuri mainitsee toisen radanvarsiteatterin, Tapanilassa Petteri Kaniinia esittävän Teatteri Tuikkeen. Se sai taannoin Yhteisvoima-palkinnon, tasa-arvoisesta ja toinen toistaan tukevasta toiminnastaan. Kesäensi-iltojen listalta löytyy myös jotain hyvin urbaania, nimittäin Itäkeskuksen kesäteatteri. Se esittää nyt Juha Mustanojan käsikirjoittaman ja ohjaaman Mamman och gorillan, teoksen, jonka se viime kesänä tuotti suomenkielisenä. Itä-Helsingissä tarjottava kielellinen variaatio vaikuttaa hyvältä peliliikkeeltä laajentaa yleisöpohjaa ja jatkaa esityksen elinkaarta. Kiinnostuksella seuraan, solahtaisiko sama sisältö vuodelle 2024 vielä jonkin kolmannen kielen asuun. 

 

Tikkurilan Teatteri on ammattijohtoinen harrastajateatteri, joka antaa myös taiteen perusopetusta järjestämällä teatteri- ja sirkuskouluja, mikä taas on omiaan kasvattamaan sekä uutta katsoja- että tekijäsukupolvea. Kesäteatterikipale tälle vuodelle on Saapasjalkakissa, kansansatuun pohjautuva, Rauli Jokelinin käsikirjoittama ja Carita Välitalon ohjaama teos. Tiuri kuvailee esityspaikkaa Kotiseututalo Påkaksen pihapiiriä “vihreäksi keitaaksi”, ja kesäteatteria markkinoivat pitävät yleensäkin esitysten miljöitä valttinaan, jolla yhtäältä houkutella katsojia ja toisaalta saada yleisö tulemaan toistekin kokonaisvaltaisen elämyksen perässä.  

 

Paimion Teatterin tuottaja Sebastian Allén kertoo heidän Museomäellä sijaitsevan esityspaikkansa vetävän monia katsojia vuosikymmenestä toiseen, mutta hurmaavan myös ensi kertaa paikalle tulevat. Myös Paimiossa tavoitellaan klassikkojen klassikolla, Viulunsoittaja katolla -esityksellä kokonaisia perheitä katsomoon: - Siinä missä aikuiset ehkä ymmärtävät helpommin esityksen tematiikan ja hahmojen välisen huumorin, niin lapsille esitys tarjoaa värikylläisiä asuja, upeita melodioita ja kokonaan nykyajasta poikkeavan maailman. 

 

Suomen kesä panee parastaan virittämällä kesäteatterille puitteet katsojille tuttuihin paikkoihinkin. Turussa Linnateatterin tuotantona lapsiyleisölle tuodaan terveisiä avaruudesta. Esiintyjä ja nukentekijä Helena Markku polkee pyörällä 20 turkulaiselle leikkikentälle RomuLuxen vieraat -soolollaan. Myös helsinkiläisen Teatteri Tuikkeen Petteri Kaniini nähdään päiväkodin pihamaalla. Mamman och gorillan esitetään Itäkeskuksen peruskoulun välittömässä läheisyydessä. 

 

 

 

Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta valmistuneita nuoria ammattilaisia ja kokeneempaa kaartia esiintyy Saaristomeren Teatterin improvisaatiosarjassa Nauvossa tänä kesänä. Teatteri on näyttelijä Mitra Matoufin perustama, ja hän tuottaa uuden kesäteatterin ohjelmiston missionaan “tuoda kulttuuria ja monimuotoisuutta myös syrjäisemmille seuduille, kuten saaristoon.” Omanlaisensa avaus tuottaa genreltään monimuotoista teatteria kesään on Esitystaiteen Seuran teltta, johon se haki avoimella haulla esityksiä. Hakuilmoituksen teksti kertoo: “Etsimme keveitä, pienimuotoisia, telttaan soveltuvia, yllättäviä, tosissaan olevia, villejä, hersyviä ja anarkistisia esityksiä. Rohkaisemme erityisesti marginaalin tekijöitä hakemaan. Eri vähemmistöt ja taiteilijajoukon moninaisuus pyritään huomioimaan valintoja tehtäessä.” Helsingin "idässä" Vuosaaren kesäteatteri on esittänyt tänä kesänä Irakista Suomeen 2015 paenneen Yaseen Ghalebin kirjoittamaa teosta Muuttolinnut.

 

TINFO on kyselystään kesäteattereille saanut kahtalaista viestiä, mitä tulee teatterin katsomiseen ja sen tekemiseen. Eräässä vastauksessa pohdittiin näin: - On jäänyt parista kesästä sellainen vaikutelma, että yleisöstä kolmas osa on jäänyt tulematta ja tottunut sellaiseen, että nämä joukkoelämykset eivät enää ole osa elämää. Tällaista on ollut kuultavissa myös joidenkin muiden maaseututeattereiden tuottajilta. Hieman jopa huolestuttaa tämän kulttuuriperinnön tulevaisuus, koska vähintään 40 % katsojista on eläkeläisiä ja ikääntyneitä. 

 

Toisessa maaseututeatterin kyselyvastauksessa puolestaan todettiin, että kun esityksen pääosissa nähtiin nuoria näyttelijöitä, niin se innosti perheitä tulemaan teatteriin. 130 kyselyvastauksen joukossa oli paljon pohdintaa lippujen hinnoittelusta, ja lasten kanssa teatteriin tulijoita tullaankin vastaan sillä, että pienimmät pääsevät teatteri-ihmeiden ääreen ilmaiseksi. Vastauksista – tai kesäteatterien verkkosivuja tai somekanavia selaamalla ei saa käsitystä erityisestä halusta tavoittaa teatterikatsomoihin tai esityksen työryhmiin muita kuin suomen- tai ruotsinkielisiä ihmisiä, joita nyky-Suomessa on yhä enemmän. 

 

Kaikenlainen avoimuus ja viestiminen kannattaa. Paimion Teatterissa huolehditaan tekijäkunnan jatkuvuudesta mm. avoimin starttitapaamisin, jotka uudesta tulossa olevasta tuotannosta järjestetään. - Tänä kesänä meillä on lavalla 34 näyttelijää sekä kuusihenkinen liveorkesteri. Sen lisäksi työryhmässä musikaalia on ollut tekemässä parisenkymmentä henkeä ja siihen kun laskee mukaan meidän loistavat talkoolaiset, niin aletaan olla varmastikin jo lähes sadassa henkilössä. Iso joukko tätä on siis tekemässä, mutta toivotamme aina myös uudet mukaan toimintaan, sanoo tuottaja Sebastian Allén.  

 

Kesäteatteritoiminta ei ammattimaisella tasolla poikkea muista työnantajista, omaa paikkaa pitää markkinoida, jotta saa tekijät remmiin mukaan. Esimerkiksi Paimion Teatterilla haaveillaan teatterilla vuosien mittaan kuultujen “hulvattomien tarinoiden” purkittamisesta dokumenttielokuvaksi. Oman kesäteatterin perinnettä halutaan tallentaa jaettavaksi uusille tekijä- ja katsojasukupolville. 

 

Suomalainen kesäteatterikenttä on omalla tavallaan monimuotoinen, löytyyhän suven näyttämöitä joka puolelta maata. Variaatiota syntyy myös, koska tapoja tehdä on useita, voidaan perustaa kaikki tekeminen harrastamiseen ja talkoolaisuuteen tai palkata vähintään osa väestä. Myös käsikirjoitusten syntyprosessi vaihtelee, joskus valitaan valmis ammattikirjailijan teksti, toisinaan tilataan näytelmä kantaesitettäväksi, monissa tapauksissa yhteisöllisyyttä rakennetaan luomalla käsikirjoitusta yhdessä työryhmän kesken. Tämä on omiaan tuottamaan sitä osallisuutta ja merkityksellisyyttä, josta Anni-Veera Aitolehti puhuu. Hän pitää teatteria yhtenä kanavana, jossa halutessaan pääsee näkyviin. 

 

Sitten jääkin kysymys siitä, kuka kutsutaan mukaan yhteisöön, kuka pääsee vaikuttamaan siihen, millaisia tarinoita tai millaista musiikkia kesäteatterinäyttämöltä koetaan. Kuka pääsee esille? Ketkä tuntevat esityksen omakseen? Kenelle kuuluu kesäteatteri? 

 

 

TINFO / Sari Havukainen, 15.6.2023 

 

---

Lue lisää Kesäteatterista

Ilmoita tulossa oleva esitystuotantonne Ensi-iltalistalle