19.11.2019
Kenen vastuu lentämisen vähentämisestä?
Lentomatkustamisesta ja sen tuottamista päästöistä on käyty viimeisen vuoden aikana ennennäkemättömän laajaa yhteiskunnallista keskustelua. Ruotsissa lentohäpeä (flygskam) -ilmiö on johtanut lentomatkojen vähentämiseen, Suomessa kansalaisaloite lentoverosta pääsee eduskunnan käsittelyyn.
Keskustelu pyörii jatkuvasti ja kiristyvästi yksilön ympärillä, jolla on viimekädessä vastuu tekemistään valinnoista. Syyllistämisen logiikka toimii, kun kyseessä on lomamatka kaukomaille, mutta jo työmatka Eurooppaan on huomattavasti mutkikkaampi tapaus.
Pohdin tässä kirjoituksessa kahta esimerkkiä, miten rakenteet voisivat olla paremmin yksilön tukena ja lopuksi esitän muutaman avauksen lentomatkustamiseen liittyvien vastakkainasettelujen purkamisesta ja nykyisen keskustelun kääntämisestä voimavaraksi ennakoiden tulevia päästöjenleikkauspolitiikkoja.
Lentoliikenteen pyhä koskemattomuus
Lentoliikenteellä on kansainvälisessä politiikassa erikoisasema, koska lentopolttoaineilla on vuodesta 1944 saakka ollut ylikansallinen verovapaus. Päätöksellä on ollut aikanaan tärkeä asema lentomatkustamisen vakiinnuttamisessa ja monien kansainvälistä liikkuvuutta edellyttävien alojen tukemisessa. Esimerkiksi massaturismi astui kuvaan vasta myöhemmin, mutta hyötyi päätöksestä merkittävästi.
Nykyisin lentoliikennettä operoidaan vahvojen keskinäisriippuvuuksien ympäristössä, jossa “pelin sääntöjä” ei uskalleta muuttaa, koska pelätään negatiivisia vaikutuksia kautta linjan. Jopa ilmastopolitiikassa on lentoliikenne jätetty omalakiseksi alueeksi, jossa luotetaan alan itse tekemiin lupauksiin mm. päästöjen jäädyttämisestä vuoden 2020 tasolle. Perusajatuksena on, että lentomatkojen määrät voivat jatkaa kasvuaan lähitulevaisuudessa, sillä uusien lentokonesukupolvien päästöt ovat ainakin 20 % edellistä pienempiä.
Toivoisin, että matkoilla korostettaisiin ihmisten välisiä suhteita, joiden ollessa kunnossa on asioiden virtuaalinen hoitaminen huomattavasti sulavampaa.
Lentovero on avaus, jossa vastuuta otetaan kansallisella tasolla. Britanniassa vero on ollut käytössä 1990-luvulta saakka ilman merkittäviä vaikutuksia. Monissa maissa harkitaan veron toteuttamista ja ainakin Ruotsissa on saatu varovaisen positiivisia kokemuksia. Ongelmana on, että verot asetetaan usein liian löperölle tasolle, jolloin varsinaisia vaikutuksia ei saada aikaan. Kriitikoille myös annetaan aseita, jos rahojen ohjaamista ilmastotyöhön ei tehdä riittävän läpinäkyvästi. Huonosti toteutettuna vero voikin kääntyä osin tarkoitustaan vastaan ilman merkittäviä hyötyvaikutuksia.
Lentämisen politiikka on äärimmäisen vaikea alue ja vaatii vahvaa poliittista tahtoa. Ratkaisut – kuten verotusreformit, kansainväliset sopimukset ja investoinnit parempaan infrastruktuuriin – ulottuvat yli maiden rajojen ja vaalikausien, joten niiden taakse on vaikea löytää vastuunkantajia. Samoin elämä pitäisi tehdä kuluttajalle vaikeaksi asettamalla jossain kohtaa kieltoja ja rajoituksia, mutta silloin olisi hyvä olla tarjolla myös kelvollisia vaihtoehtoja, jotka rakennetaan järjestelmän tasolla.
Milloin työnantaja on valmis?
Oma työnantajani Suomen ympäristökeskus SYKE julkaisi tänä vuonna uuden matkustussäännön. Suomen valtio on toki jähmeä toimija, mutta ympäristökeskuksen tulisi olla vastuullisuuden eturintamassa ja suunnannäyttäjä kestävyysperiaatteiden tuomisessa käytäntöön. Siksi onkin erikoista, että esimerkiksi kotimaan lentoihin puututaan vasta vuonna 2019.
Ympäristönäkökulman tuominen yhtälöön on ollut pitkään jotain ylimääräistä ja vaikeasti tunnistettavaa.
Olen selittänyt tätä taloudellisen laskennan ylivallalla organisaatioiden hallinnassa. Esimerkiksi matka Oulusta Helsinkiin on tyypillisesti halvempi lentäen ja samalla säästetään työntekijän matka-aikaa. Ympäristönäkökulman tuominen yhtälöön on ollut pitkään jotain ylimääräistä ja vaikeasti tunnistettavaa, joten on vain hedelmällistä, että asetelma käännetään nyt ympäri. Sama ongelma koskee toki julkisia hankintoja laajemminkin, eikä uusien periaatteiden kehittäminen ole kovin helppoa.
Kotimaan matkat ovat jäävuoren huippu. Eurooppaan matkustaessa olisi ilmastonäkökulmasta fiksua välttää vaihtolento valitsemalla päämääräksi kohdetta lähin suurempi lentokenttä ja tehdä loppumatka maitse. Järjestely on kuitenkin matkatoimistoille vieras ja vaihtoehtoisen matkasuunnitelman toteuttaminen vaatii työntekijältä – yksilöltä – laajaa selvitystyötä ja selittelyä.
Toivon näiden keskustelunavausten auttavan erottamaan merkitykselliset matkat merkityksettömistä.
Työnantajien kannalta ilmastoteot on toistaiseksi koteloitu strategiapapereihin ja periaateohjelmiin, joilla on melko vähän vaikutusta esimerkiksi järjestelmiin, joiden avulla ne toteuttavat toimintaansa. Vastuu toteuttamisesta on sälytetty yksilöille, joilla on lopulta varsin vähän kannustimia. Itse näen, että ilmastoa säästävän toimintatavan voisi ottaa myös lähtökohdaksi.
Vaihtoehtoisia tapoja lähestyä lentämistä?
Muun muassa tietokirjailija Risto Isomäki on todennut, ettei lentoliikenteestä luultavasti päästä eroon. Samoin päästöttömät teknologiat ovat vielä ainakin kahdenkymmenen vuoden päässä ja jäteperäisillä biopolttoaineilla voidaan parhaimmillaankin päästä vain murto-osaan nykyisistä lentomatkoista. Koska lentämisen päästöt on saatava kuriin, jää lentomatkustamisen vähentäminen ainoaksi vaihtoehdoksi.
Nyt vastuu matkantekoon liittyvistä valinnoista on jätetty yksilölle, joka joutuu puntaroimaan isoja vaihtokauppoja. Mielestäni yksilön kokemusta voisi käyttää hyödyksi ja etsiä myönteistä näkökulmaa yhteiskunnalliseen muutokseen korostamalla matkojen laadullista puolta.
Opi erottamaan merkitykselliset reissut vähemmän täheellisistä. Jani Lukkarisen laatimat Matkoista laadullinen hyöty irti - kysymykset auttavat:
- Matka suorituksena? Itse olen kokenut, että työmatkoihin ulkomailla ladataan paljon suorituspaineita: matkalla on esitettävä useita tieteellisiä töitä, kehitettävä hankeideoita ja -suunnitelmia, laadittava uusia sopimuksia, esiinnyttävä edullisesti… Yleisen ihmettelyn, luovuuden ja yllättävämpien kohtaamisten tila on vedetty minimiin, vaikka juuri matkat ja arkirutiinien rikkominen tarjoavat parhaan ympäristön uusille ideoille ja avauksille.
- Materiaalisesta virtuaaliseen ja takaisin? Nykyisessä työkulttuurissa tarvitaan entistä enemmän digitaalisia kohtaamisia sähköpostin vaihdon, pilvialustoilla työskentelyn ja videokokousten muodossa. Jatkossa siirrytään toivottavasti myös kohti virtuaalikonferensseja. Kuitenkin kaiken pohjalla on henkilökohtainen suhde ja materiaaliset kohtaamiset. Toivoisin, että matkoilla korostettaisiin ihmisten välisiä suhteita, joiden ollessa kunnossa on asioiden virtuaalinen hoitaminen huomattavasti sulavampaa.
- Työn ja loman rajat? Työnantajat ovat kovin mustasukkaisia työmatkojen suhteen ja henkilökohtaisten matkojen liittäminen työmatkaan on usein kielletty. Miksi? Vaikkapa kaupunkiloman liittäminen konferenssimatkaan tai toisin päin tulisi olla huomattavasti vaivattomampaa, jolloin myös matkoista voitaisiin säästää. Varsinkin Suomesta käsin tämän pitäisi olla lähtökohta.
Toivon näiden keskustelunavausten auttavan erottamaan merkitykselliset matkat merkityksettömistä. Vastaavia kysymyksiä kuin edellä on kymmenittäin ja tätä pohdintaa voidaan käydä kaikilla tasoilla. Uskon positiivisten käytäntöjen olevan kieltoja ja syyllistämistä “tarttuvampia” ja jäävän paremmin kiinni työyhteisöjen käytäntöihin ja valintoihin. Silloin myös laajempiin ja nopeisiin systeemisiin siirtymiin syntyisi nykyistä parempi valmius.
Muutoksen tueksi tarvitaan kuitenkin sekä uusia yhteiskunnallisia ohjauskeinoja – kuten henkilökohtaisia päästökiintiöitä, vahvaa verotusta ja jopa kieltoja – että instituutioiden sopeutumista muuttuneeseen maailmaan – kuten parempaa etäkokousmahdollisuuksien käyttöä ja virtuaalikonferensseja, mutta vastuun ollessa yksilöllä on parasta alkaa etsiä uusia käytäntöjä hyvissä ajoin, jotta ne leviävät eri aloilla ja organisaatioissa.
Jani Lukkarinen on kestävyyssiirtymien tutkija, joka pyrkii elämään vähäpäästöistä arkea. Hän uskoo, että yksilöiden valinnoilla on vaikutusta, kun järjestelmätason asetukset saadaan niitä tukemaan.
Luulis, että... on sarja TINFO-blogin sisällä, johon olemme kutsuneet tutkijoita kirjoittajiksi.