Kesäteatterilla on merkitystä: satoja esityksiä ja miljoonayleisö

 
Vapusta alkava kesäteatterikausi on merkittävä suomalainen ilmiö. Joka kesä tulee ensi-iltaan satoja uusia teatterikipaleita, ja katsojamäärät ovat olleet vuodesta toiseen miljoonaluokkaa. Kesäteatterilla on merkitystä niin katsojille kuin tekijöillekin.

Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) on kerännyt kaikille avoimeen verkkopalveluun kesän 2017 ensi-iltatietoja, esityksiä on koossa liki 300 (2016: 405 ensi-iltaa). Viime kesän katsojamääriä selvitettiin kyselyllä, johon saatiin vastaus 160 esityksestä. Otannan perusteella, mediaanien avulla tehty arvio antaa kesälle 2016 kesäteatterien katsojamääräksi 1 040 000.

Sade ei lannistanut kesäteatterin tekijöitä, vaikka katsojia olikin eniten liikkeellä hyvän sään aikaan. Kyselyyn saaduista vastauksista heijastuu tekijöiden asenne: lähestyvä ukkonen tai sateen liukastama alusta toivat lisäjännitystä esitykseen. Jotkin kesäteatterit saavuttivat omat ennätysyleisömääränsä ilmoista ja peruutuksista huolimatta. Monelle esityspaikalle on rakennettu katettu katsomo, tällä haetaan myös etua kilpailussa naapurikylän teatterin kanssa.

Vetävä ohjelmisto on valttia myös kesäteatterissa. Kesäteatterilaisten kertomuksista käy ilmi paikallistarinoiden ja muun tuttuuden vetovoima. Kylän oman kirjailijan teksti on iso bonus. Kesäteatterilaiset saattavat kokea tekevänsä pieniä kulttuuritekoja, kun tarinoihin ikuistetaan pala paikkakunnan ja seudun historiaa.

Toisinaan ohjelmistovalintaan on saattanut vaikuttaa näytelmään kirjoittetujen roolien määrä, niitä pitää olla sopivan paljon, jotta kaikille riittää näyteltävää. Osa teattereista valmistaa kesään jopa useamman ensi-illan, joista yksi voi olla vaikka koko perheen teatteria.

Kesäteatterissa esitettävät tekstit joko syntyvät tiiviin tekijäporukan joukossa tai ovat ammattikirjailijoiden teoksia. Musiikki on saanut kesäesitykset svengaamaan ja yleisön tyytyväiseksi monella viime kesän esityspaikalla. Osassa kesäteattereita ajatellaan ohjelmistojakin pitkäjänteisesti, on tehty teossarjoja, joilla on tähdätty Suomi100 -juhlavuoden suveen.

Kesäteattereissa mietitään palvelua, esimerkiksi lapsikatsojille suunnattujen näytelmien esitys on ennen päiväuniaikaa ja lippujen hinnat normaalia edullisemmat. Kesäihmisten ajasta kilpaillessaan teatterit kehittävät markkinointiaan, oheispalveluita, järjestävät yönäytöksiä, kiertävät saaristossa ja investoivat esimerkiksi mukaviin selkänojallisiin istuimiin katsomossa. Kesäteatterien tekijäjoukot kertovat kokeilevansa uudenlaisia esityksiä, jotta oma ja yleisön into säilyisi ja kasvaisi.


Selaa kesäteatterien ensi-iltoja 2017

Tiedustelut: Teatterin tiedotuskeskus (TINFO), tiedotus, 050 353 6273 tai tinfo(a)tinfo.fi