19.02.2016

Kipeyttä ja kauneutta taikalaatikossa – nykyilluusioteatterin ihme

Mahdolliset maailmat on irtiotto well-made playn olohuoneista ja kehyksistä kellariin. Tässä on äänessä liki Dostojevskin Kellariloukon mies. Mahdollisissa maailmoissa itsereflektiosta ja omaelämäkerrallisesta tunnustuksellisuudesta kasvaa elämänvalintojen, arjen ja taiteen etiikan pohdinnan ja muistikuvien elävä kudos. Esitys aukeaa isosti ihmisten (siis meidän) maailmassa olon ja teatterin olemuksen pohdintaan. Metateatterillinen kehys tuo lavalle Brechtin Galilein Långbackan ohjauksena Helsingin Kaupunginteatterissa ja Strindbergin Kuolemantanssin avioliittohelvetin.

Tämä on hellänironinen kunnianosoitus teatterille, vanhoille mestareille, näyttelijöille, ohjaajille, ystävyydelle. Mahdollisissa maailmoissa ovat kaikenikäiset mestarit lavalla ja lavan ulkopuolella. Kaikkialla. Siksi esitys tarjoaa niin yläkylläisesti teatteriapparaatin lumoa, illuusiokoneen toden ja fiktion pohdintaa ja tekemisen raadollista kauneutta ja kipeyttä. Nykyilluusioteatterin ihme. Projisoinneista tulee niin orgaaninen osa esityksen elävää ja hengittävää kudosta, että itse väline lakkaa olemasta.

Teatterilla on ylivertainen kyky liikuttaa ja ravistaa. Mahdolliset maailmat sai minut liki pois tolaltani. Tämä on esitys hetkien, ihmisen, esityksen, muistin katoavuudesta. Tämä on esitys vailla ahdistavaa, itseensä sulkeutuvaa piehtarointia. Keski-iän kriisin elämänvalintojen pohdinnan kirurgi tekee kauniita viiltoja. Mahdollisten maailmojen äänensävyssä on jotain samaa kuin Sorrentinon leffassa Youth, haikeutta, kipeyttä, keveyttä, kauneutta.

Minun tunne- ja ruumismuistissani tulevat elämään ikuisesti ne lukuisat intiimit kohtaukset, joita tämä näyttelijämestarijoukko niin suvereenisti toteutti. Antin (Eero Aho) ja oman sisäisen lapsen Nuoren Antin (Marja Salo) keskustelut, Nuoren Antin ja näyttelijä Riston (Jukka-Pekka Palo) keskustelut autossa. Minä haluan kokea tämän kaiken vielä monta kertaa uudestaan. Nähdä kaiken ja ymmärtää paremmin.

Isolla näyttämöllä voi yhdistää intiimiyden ja mahdolliset maailmat. Suuri näyttämö on se, jolla voi näyttää vaihtoehtoisia asiantiloja. Ja kun on sellaiset näyttelijä kuin Mahdollisissa maailmoissa, suuren näyttämön voi täyttää yksi tai kaksi näyttelijää.

Mihin katsoja leimautuu

Hienoa, että Pipsa Longan Lauluja harmaan meren laidalta on saanut uuden tulkinnan Turun kantaesityksen jälkeen. Nyt Svenska Teaternissa. Tälle näytelmälle toivoisin lukemattomia uusia tulkintoja, se on niin rikas ja avoin teksti, joka ei yhdestä, kahdesta tai edes kolmesta tulkinnasta tyhjene. Huomasin katsojana olevani kuin lapsi tai linnunpoikanen, joka leimautuu emoonsa, tässä tapauksessa kantaesitykseen. Minulla meni pitkä tovi, ennen kuin onnistuin vapauttamaan itseni Turun esityksen mielikuvista ja antautumaan tälle tulkinnalle, joka näytti ekologisen katastrofin ja myös ihmiset ja potentiaalisen väkivallan julmemmassa valossa. Ja voi, ruotsinnos, jossa Longan kieli ja rytmi elävät.

Uusi läänintaiteilija Kati Andrianov

Ilahduin siitä, että Kati Andrianov on valittu Savoon esittävien taiteiden läänintaiteilijaksi. Kati on hyvä esimerkki taiteilijasta, joka on työllistynyt apurahoitetuin projektein, tilaustöin ja ”töissä taiteen liepeiltä” opetustöissä, tutkijana ja erilaisten hankkeiden koordinoijana. Apurahalla saa tehdä, mitä haluaa, eivätkä tilaustyötkään ole rajoittaneet. ”Taiteen liepeillä tehtyihin töihin oma tekemiseni on liittynyt ajattelun kautta, tosin minulle taide on aina ajattelua”, Andrianov toteaa ja haluaa Savossa edistää taiteilijoiden työllistymistä näillä kaikilla osa-alueilla.

Aikuisten nukketeatterin näkyväksi tekijänä Andrianov soisi näkevänsä enemmän nukke- ja esineilmaisua hyödyntäviä aikuisten esityksiä, enemmän paikkasidonnaisuutta. Julkisissa tiloissa, kaduilla, ihmiset voidaan altistaa esiintyjille ja esineille.

Mitä inkluusio oikeasti tarkoittaa?

Riksteaternin Suomen kiertueella näyttämöllä esiintyy afroruotsalainen ensemble. Ruotsista sentään löytyi riittävästi muita kuin kantaruotsalaisia näyttelijöitä. Ei onnistuisi meillä En druva i solenin kaltainen esitys. Rodullistetut taiteilijat eivät meillä paljon saa sijaa. Ja nyt kyse ei ole vain siitä, että musta esiintyisi mustan roolissa. Meillä keskustelua taideinstituutioiden monikulttuurisuudesta, ulossulkevuudesta tai toiseuttavista representaatioista on käynyt lähinnä koreografi Sonya Lindfors ja Kulttuuria kaikille -yhdistys. En druva i solen -esityksen ohjaaja ja Tyst Teaterin johtaja Josette Bushell-Mingon vetämille työpajoille olisi tarvetta edelleen. Teatterikorkeakoulun Alumniklubilla kysymys nostetaan esiin. Koska? Odotan jo!

Valtionavustuksen päätöstä odottaessa

Mihin asti mahtavat valtionavustuspäätökset venyä? Emme siis toistaiseksi uskalla jakaa näytelmäkäännösapurahoja, kun emme tiedä saammeko sellaisia jakaa ja kuinka paljon on rahaa jaossa. Tämä on pienempi paha. Me sentään selviämme. Tässä yhteydessä myös vain pieni toive. Jos näytelmäkäännösapurahojen rinnalla olisi myös av-käännöstukea esityksille! Takuulla avittaisi esitysten kansainvälistä liikkuvuutta ja sitä paitsi saavutettavuutta myös monikulttuurisessa Suomessa.

#MunTeatteri

Pian se käynnistyy. Somekampanja, jolla STEFI, Teatterikeskus, Suomen Näyttelijäliitto, Teme ja TINFO yhteistyössä haluavat meidät kaikki ammattilaiset, harrastajat, katsojat mukaan hehkuttamaan teatteria, omia teatterikokemuksiaan, juhlimaan hetkien ja yhteen kokoontumisen lumoa.

Art ≠ Capitalism – Bojana Kunst toivottavasti Suomeen!

Ryhmä Wauhaus, LUST, Teatterikorkeakoulu ja TINFO yrittävät nyt saada Bojana Kunstin Suomeen. Seminaari- ja työpajakokonaisuuden tematiikka ei ole yhtään sen vähempää kuin taide, joka ei ole sama kuin kapitalismi. Taide on kaikkea sitä, mitä kapitalismi ei ole. Missä taide enää tapahtuu, kuinka vähän sille on tilaa taiteilijan omassa taidetyössä? 

Manaukseen!

ITI:n maailmankongressi tapahtuu tänä vuonna Brasilian Manauksessa. Nyt tätäkin kautta laitan viestiä kaikille niille, jotka haluaisivat osallistua. Ilmiantakaa itsenne. Mietitään, miten homma hoidetaan!

Tukea ja pöhinää kirjoittamisen alkutuotannolle

Ilman käsistä ei ole mitään draamateatterissa. Alkutuotannosta se kaikki lähtee. Juuri siksi näytelmäkirjailijat tarvitsevat kaiken mahdollisen tuen. Juuri siksi Teatteri 2.0:n suomalaisen näytelmäkirjallisuuden kehittämisohjelma on niin suunnattoman tärkeä avaus. Ohjelman käynnistys on nyt alkumetreillään. Onneksi Koneen säätiön rahoituksella on mahdollisuus tehdä pitkäjänteistä työtä ja myös kaikki se moninainen suunnittelu- ja sitouttamistyö, jota tällainen hanke tarvitsee. Ensimmäinen suunnittelukokous oli meillä TINFOssa. All female panel, koska Lahden kaupunginteatterin Ilkka Laasonen ei päässyt tulemaan. Tällaisena ulkopuolisena voin rentoutuneesti kehua retostella ja hehkuttaa hanketta, joka tähtää siihen, että suomalaiset näytelmäkirjailijat saavat sparrausta, tekstit löytävät tiensä kotimaisille ja ulkomaisille näyttämöille. Lukukykyherkkyyttä kaikkialle!

twitter.com/tinfotweets