22.11.2018

Hanna blogikuva

Kolmannen aallon alustat

Esimerkillistä vaikuttajatoimintaa! Esitystaiteen keskuksenEskuksen järjestämässä keskustelussa meitä oli kolmisenkymmentä pohtimassa ekokriisin ajan uudenlaisia organisoitumisen tapoja ja yhteistyöalustoja. Lähtökohdaksi keskustelulle saimme hyvän taustoituksen siitä, miksi esitystaidetta ylipäätänsä on, mitä se tekee ja mihin sitä tarvitaan ja minkälaiset ovat sen suhteet katsojiin, osallistujiin ja kanssatekijöihin.

Tästä selkoa olivat tekemässä Eskuksen hallituksen puheenjohtaja, Toisissa tiloissa -ryhmässä toimiva taiteellista väitöskirjaansa Kuvataideakatemiassa tekevä Jaakko Ruuska, Todellisuuden tutkimuskeskuksen (ja Riihimäen teatterin) taiteellinen johtaja Janne Saarakkala, ohjaaja ja esitystaiteilija Lauri A Mattila Esitystaiteen seurasta, nykytanssikoreografi Satu Tuomisto, Oblivian taiteellinen johtaja Annika Tudeer ja esitystaiteilija ja tuottaja Eeva Kemppi Toisissa tiloissa -ryhmästä. 

Eskus on lyhyessä ajassa kasvanut merkittäväksi, 18 erilaisen yhteisön taiteilijalähtöiseksi yhteistyöalustaksi. Se on alan taiteilijoiden ja ryhmien kohtauspaikka ja kotipesä, joka tarjoaa harjoitustiloja, yhteisiä kokoontumistiloja sekä harjoittaa residenssitoimintaa. Sen taiteilijakunta toteutti 101 salaisuutta -pilottihankkeessa nuorille eri puolilla Suomea työpajoja, joiden pohjalta toteutetaan erilaisia taideakteja. Taide ja evoluutio -verkosto puolestaan on kohtaamispaikka ja esiintymisfoorumi posthumanististen taiteellisten ja esityksellisten kysymysten parissa työskenteleville taiteilijoille.

Tämä keskustelu toivon mukaan loi ymmärrystä siihen, mitä kolmannen aallon alusta oikeastaan tekee ja miksi se on juuri sellainen kuin on. Esitystaiteen keskus on luotu ekokriisin ajan posthumanistisista kysymyksenasetteluista ja huolenaiheista, esitysmuotojen ja rakenteiden haurastumisesta. On tärkeätä yrittää vääntää rautalangasta tätä uudenlaista alusta-ajattelua, sen arvoperustaa, estetiikkaa, yleisösuhteita. Ei ole aivan yksinkertaista selittää tätä monikollisuutta, joka hylkii kaikenlaista lokerointia.

Erilaisia taiteilijalähtöisiä alustoja koskeva taidepoliittinen keskustelu on enemmän kuin tarpeen. Tällainen keskustelu jos mikä on Taiken taide- ja taiteilijapoliittisen vastuun ytimessä. 
 

Ekokriisin hauras aikakausi vaatii monikollista 

Lauri A Mattila hahmotteli Eskuksen tilaisuudessa sitä, mitä tarkoittaa taiteilijan taiteen ja yleisön rooli ekokriisin aikakaudella, joka radikaalilla tavalla muokkaa kulttuuria. Esitystaide on juuri se, joka kysyy ja kartoittaa laajennetun taiteen mahdollisuuksia.

Nyt puhutaan kevytrakenteisesta, vailla raskaita tuotantokoneistoja toimivasta väliaikaisuudesta, jota leimaa näyttämöiden, esityskäsitysten, yleisösuhteiden monikollisuus. Esitystaide tuottaa erilaisia toimijuuksia.  Miten me yhdessä mielikuvittelemme, miten jaamme aikaa, millaisissa tiloissa ja vuorovaikutuksessa?  Esitystaiteessa katsominen on kantamista ja myötätunnon harjoittamista.  
 
Ylirajaiset taiteilijat tekevät ylirajaisia esityksiä kysyvästi koetellen, haurastuttaen ja laajentaen esityksen ja yleisösuhteen rajoja. 
 

Räpiköintiä väliaikaisissa tiloissa

Räpiköintiä 2018 on ele, jolla tuoda esiin taiteen tekemisen ylijäämää, harmaita alueita, epäonnistuneita ja keskeneräisiä tekoja, alitajuista pöytälaatikkoa, yhteistä hapuilua ja erilaisia hauraita toiveita siitä, miten ja miksi taidetta tehdään.  
 
Räpiköintiä -teokset käsittelevät eri näkökulmista käsin erilaisia luovia strategioita, jotka mahdollistavat taiteellisen työn tekemistä, kuten mm. Rakennetietoisuus, Tilan tekeminen, Alisuoriutuminen, Vatulointi, Hapuilu, Poistuminen, Hiekoittaminen, Kikkailu, Luovuttaminen, Kierto, Solidaarisuus, Uhriutuminen, Supistaminen, Lokeroiminen, Syyllistäminen, Julkistaminen, Uppoaminen ja Antautuminen.

(...) Mitä on olla tietoinen omasta etuoikeutetusta positiosta taiteilijana, mutta mitä työlle tapahtuu, kun teosten rahoituksesta leikataan? Mitä tehdä, kun rahoitus ei tue odotettua lopputulosta? Minne kaikki leikattu taide menee?

Ylläoleva sitaatti Circus Maximuksen Räpiköintiä -esitysinstallaation esittelystä on ytimekäs artikulaatio siitä, mitä prekaari taiteilijuus on. Ryhmän esitysinstallaatio on väliaikaisvallannut Verovirastolta tyhjiksi jääneet tilat Helsingin Kaisaniemessä. 

Tilassa esitellään vuoden aikana tapahtuneita taiteellisia ulostuloja sekä ajatuksia siitä, miltä tuntuu, kun taiteen arvo ja merkitys mitataan rahassa, minkälaista taidetta rahoitusmallit ehdottavat ja mikä jää näkymättömäksi taiteen rahoituksessa ja puheessa taiteilijoiden työstä.

Jälkiä-teossarja tuo Vuosaaren ja Itäkeskuksen Aino Jutilaisen ja Petra Vehviläisen luomien äänen, musiikin ja tekstimateriaalin kautta kokemukseksi. Nyt minulla on tuo linkki tulitikkurasiassa odottamassa retkeäni Vuosaareen. Keväällä maiseman kanssa voi olla suhteessa Kulosaaressa ja Suomenlinnassa. 

Nyt otin suhdetta videoteoksesta. Löhöän tyynyillä ja painan kultaista tyynyä korvaani vasten, kuuntelen taiteilijoiden suunnittelua. Voisin jäädä tähän ikuisuuksiksi. Prekaariterapiaa. Videotriptyykki Kellokortti (Markus Lindén) kiteyttää yritystä ja epäonnistumista mitata taiteilijan työaikaa. 

Itsenäisyyspäivän jälkeen tilassa avautuu esitystaiteilija Milla Martikaisen ja hänen isänsä, biogeokemian emeritusprofessori Pertti Martikaisen esitysinstallaatio tai kineettinen veistos Global Food, joka nähtiin aiemmin ANTI-festivaalilla. Pertti Martikainen on nyt luonut koneen, joka demonstroi sitä, mitä ihminen toiminnallaan nostaa ilmakehän kasvihuonepitoisuuksien nousua. Se on eräänlainen kosmologinen malli kuvata maapallon geofysiologiaa, tieteellistä Gaiaa ja sitä, minkä häiriön ihminen aiheuttaa. Tätä odotan – enkä vähiten siksi, että myös ajatus tiedemiesisän ja taiteilijatyttären ylisukupolvisesta yhteistyöstä kiinnostaa.
 

Dramaturgia – teorian ja praksiksen vahvaa verenkäyntiä

Nyt se on täällä! Dramaturgiakirja – kaikki järjestyy aina, jonka Katariina Numminen, Maria Kilpi ja Mari Hyrkkänen ovat taiten toimittaneet, on kaivattu ja ohittamaton ymmärryksen lisääjä! Dramaturgiakirja luo erilaisia reittejä ymmärtää 2000-luvun dramaturgisoitumiskehitystä 
 
Teos ponnistaa Maria Kilven ja Katariina Nummisen historia- ja käsitejohdannosta kohti konkareiden (Tuomas Timonen, Seppo Parkkinen, Jusa Peltoniemi ja Juha Siltanen) näytelmän kirjoittamista ja kirjoittamisen opettamista koskeviin henkilökohtaisiin näkemyksiin. Se laajenee ontologisiin pohdintoihin vuoropuhelussa filosofian ja toisten taiteenlajien kanssa (Esa Kirkkopelto ja Pauliina Hulkko).  
 
Tekijöiden keskustelu avaa monimielistä suhdetta henkilöön. Lopuksi se liikkuu katsojan dramaturgiaan (Tuomas Laitinen), tanssin dramaturgian moniaistisuuteen ja jaettuun tilaan (Jarkko Partanen ja Anni Klein), algoritmeihin kanssatekijöinä täysin automatisoidussa dramaturgiassa (Otso Huopaniemi) ja pohtimaan dramaturgian prosessia leikkinä (Katariina Numminen).  

Teos avaa dramaturgian asiantuntijoiden moninaisia positioita ja ammattipraktiikkoja suhteessa kieleen tai esitykseen materiaalina. Eri traditioita edustavien kirjoittajien teksteistä välittyy kuin vaivihkaa kehitysprosessi jälkimodernista 1980-luvusta posthumanistiseen ekokriisin ja digitalisaation nykyhetkeen.

Sokerina pohjana on dramaturgisten käsitteiden termipankki, reilut viisikymmentä käsitettä, liki neljälläkymmenellä sivulla, purettuina auki ja pohdittuina. Tule, vapise ja opi. Tämän käsitteistön tulee nyt kuulua jokaisen tekijän ammattisivistykseen.

Teoksen lukeminen on ollut minulle kuin vuorelle nousua, hengästyttävää mutta niin palkitsevaa: aina avautuu uusia näköaloja. On se kysynyt melkoista kuntoakin, että matkassa pysyy. Nyt kirjani on täyttynyt pikkulappusista täynnä merkintöjäni. Ne ovat vähän kuin leiripaikkoja. Palaan sivuille. Voin viipyillä, asettua pidemmäksi aikaa hengittelemään ja sulattelemaan. Tämä kirja ei kulu.

Dramaturgiakirja ravistelee ja kyseenalaistaa. Sen hetki on n-y-t.  Se välittää liikkeessä olevaa taiteellisen työn käytäntöihin konkreettisesti linkittyvää ajattelua. Avoimessa sallivuudessa, oleilevuudessa, kysyvässä ja liikkeessä olevassa eleessä on sen suurin anti. 
 

Nuoret ohjaajat meet teatterinjohtajat

Teatterikorkeakoulun ohjaajien ulostulo Lavaklubilla. Valmistuneita ohjaajia ja teatterinjohtajia kohtautettiin toisiinsa. Mainio konsepti ja toimintamalli. Jokaisella viidellä ohjaajalla parikymmentä minuuttia aikaa esitellä omaa ajatteluaan, tähänastisia töitään ja tulevaisuuden työsuunnitelmiaan. Sitten aikaa kysymyksille.  
 
Mukana tässä ensimmäisessä kohtaamisessa oli kahdeksan teatterinjohtajaa. Toivon mukaan seuraavalla kerralla enemmän. Kandien työelämäkurssilla täytyy valaista ohjaajakandeille teattereiden ohjelmistosuunnittelun aikatauluista, päätökset tehdään vuosi pari etukäteen. Sitä eivät ohjaajaksi opiskelevat aina tiedä.
 

Sieluruumis ja liha

Pieni kirjahelmi Sielu, ruumis ja liha  Näkökulmia Sannan Kekäläisen työhön tarjoaa maallikko/filosofin, politiikan tutkijan, tanssitaiteilija/tanssin tutkijan, feministisen kulttuurintutkijan, kuvataiteilija/tutkija/ politiikan tutkijan ja teatteriohjaaja/käsikirjoittaja/esiintyjän ajattelua ja oleilua Kekäläisen äärellä. En voi sanoa teosten äärellä, koska tuo ajatuksellinen oleilu asettuu Kekäläisenruumiillaan ajattelevan, taiteilijanytimiin, pureutuu sieluun, ruumiiseen ja lihaan, niin kuin kirjan nimi sen jo sanoo. 

Tällaiset kirjat ovat tärkeitä sanoittaessaan koreografi-tanssija-esiintyjän tekijyyttä ja materiaalisuutta. Teoksesta piirtyy Kekäläisen ”avoin, läsnäolon ja ajattelun lävistämä ruumis”, joka luo ”häiritseviä kuvia”, jotka yhdistyvät kauneuteen. ”Elävä, rehellinen ja haavoittuvainen ruumis” haluaa elvyttää primitiivisen energiansa.  
 
Teos valottaa tämän ”hauraan ja ristiriitaisen otuksen, vieraan ja oudon” ”vastakehoa” ja ”kehollista eetosta”, ja sen omalajistaan filosofis-poliittista sisältöä ja harjoituskäytäntöjä, teosten ”seksuaalisuuden ja ennalta arvaamattoman eloisuuden” yhdistelmää. Kekäläinen on ”kapitalismikriittinen, feministifilosofioiden kanssa dialogiin asettuva taiteilija”, kaikenlaisten hierarkkisten dikotomioiden purkaja. 

 

Aiemmat Hanna Helavuoren työpäiväkirjamerkinnät