26.10.2023
Kolmas soitto
Teatterimuseon uusi perusnäyttely avataan marraskuussa
“Esityksen tekeminen on kokonaisvaltainen prosessi, jonka keskeisiä ainesosia ovat unelmat ja intohimo. Unelmat syntyvät siellä, johon emme yletä vielä – ja jonne pääsemisen tavoitteleminen saa sydämen lyömään kiivaammin.“
Kolmas soitto on näyttely esittävistä taiteista ja esityksen valmistumisesta. Kolmas soitto on matka, jonka aikana ihmeet tapahtuvat!
Teatterimuseossa valmistellaan parhaillaan uutta perusnäyttelyä. Kolmas soitto yhdistää esittävien taiteiden lajit – teatterin, tanssin, oopperan, sirkuksen ja esitystaiteen – yhteisen sateenvarjon alle. Näyttely avaa esitysprosessin ideasta valmistelu- ja harjoitusvaiheen kautta esityshetkeen ja sen yli. Näyttelysuunnittelun lähtökohtina ovat olleet taiteidenvälisyys, esittävien taiteiden kentän monimuotoisuuden näkyväksi tekeminen, inklusiivisuus ja kävijä kokijana.
Teatterimuseon tilaan tullessaan kävijä astuu esityksen valmistamisen moniulotteiseen maailmaan. Näyttelyn historialliset elementit ja uusin uusi kertovat siitä, mikä esityksen valmistamisessa on ikiaikaista ja kaikille esittävän taiteen lajeille yhteistä. Taiteita ei erotella omiksi kokonaisuuksikseen, vaan ne sulautuvat toisiinsa temaattisesti ja tilallisesti.
Esitysprosessin rinnalla herätellään ajatuksia ja nostetaan esiin ajankohtaisia teemoja. Nykypäivän esitykset käsittelevät ympäröivää yhteiskuntaa ja aikaa monimuotoisesti, rohkeasti, ennakkoluulottomasti. Millaisia väitteitä maailmasta ja ihmisestä esitetään? Miten esimerkiksi luontokato, ilmastokriisi tai ihmisoikeudet näkyvät esittävissä taiteissa?
Kolmas soitto esittelee taiteiden erityispiirteitä ja taiteen tekijöitä. Se myös rohkaisee kävijää eläytymään, kokeilemaan itse, samaistumaan, etsimään, löytämään. Kävijä saa astua esityksen tekemisen virtaan, poimia esityksen aineksia mukaansa matkan varrelta, koota oman esityksensä, jonka voi näyttelypolun päässä olevalla kokeilunäyttämöllä esittää.
“Näyttämöllä voi tapahtua mitä vain! Esittävissä taiteissa utopistisimmatkin unelmat voivat toteutua, vallaton astua valokeilaan, vallitsevat normit lakata olemasta.”
Kun kolmas soitto kaikuu, on esityksen aika!
Kolmas soitto -näyttelyä valmistellaan kesän ja syksyn aikana ja yleisölle näyttely avataan 3.11.2023.
Lainaukset Taija Helminen, näyttelyn käsikirjoitus.
Työryhmä:
Kuratointi, näyttelytekstit – Taija Helminen
Kuratointi, visuaalinen suunnittelu – Minna Santakari
Graafinen suunnittelu – Tuija Kuusela, Stiili
Kokeilunäyttämö, valosuunnittelu – Tarja Ervasti
Kokeilunäyttämö, äänisuunnittelu – Tuomas Fränti
Suunnittelu- ja käsikirjoitustyöryhmässä: Sanna Brander, Kristian Husso, Ilona Kemppainen, Milla Kortemaa, Eeva Mustonen, Johanna Laakkonen, Pälvi Laine, Heini Räsänen, Heikki Suomi